Viikon kulttuurivinkit
Aulis Sallisen Ratsumies, Karoliina Hellberg ja viimeistä kertaa mahdollisuus nähdä toimintansa lopettavan Art Kaarisillan näyttely.
Ooppera: Ratsumies on suomalaisen oopperan perusteos
Aulis Sallisen Ratsumiehestä se alkoi, suomalaisen oopperan nousukausi. Ei tietenkään yksin siitä, tarvittiin myös Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset, Sallisen Punainen viiva ja monet eri suuntauksia edustaneet uuden aallon suomalaisoopperat.
Ratsumies sai kantaesityksensä Savonlinnassa kesällä 1975. Ytimenä on miehen ja naisen, ratsumies Antin ja hänen vaimonsa Annan, suhde. Teoksessa on myös vahva yhteisöllinen ulottuvuus. Ensimmäisessä näytöksessä Antti ja Anna ovat novgorodilaisen kauppiaan hyväksikäyttämiä orjia, toisessa keskellä oikeudenkäyntiä Olavinlinnassa ja viimeisessä Liistonsaaren kuninkaankartanon tienoilla yrittämässä luoda metsävaltiota Venäjän ja Ruotsin väliin.
Ratsumies sijoittuu epämääräiseen menneisyyteen. Kansallisoopperan produktiossa teos on siirretty dystooppiseen tulevaisuuteen, keskelle tuhon kokenutta maailmaa. Syntyy ajatus syklisestä aikakäsityksestä, jossa menneisyyden varjot voivat tulla vastaan myös tulevaisuudessa.
Tummin sävyin maalattu teos on saanut Jussi Nikkilän ohjauksessa korostetun tumman näyttämötoteutuksen. Teoksen hetkittäinen, usein ironinen huumori toteutuu hillitysti. Keskiössä on kohtalonomainen vaellus kohti Antin kuolemaa ja Annan kehtolaulua kuolleelle miehelleen.
Ensi-illan solistit muodostivat vankan ja rooliensa oloisen ryhmän. Esityksen päätyttyä juhlittiin esittäjien lisäksi paikalla ollutta 90-vuotiasta Aulis Sallista. Hän on aplodit, bravo-huudot ja Kansallisoopperan pääjohtajan Gita Kadambin kauniin kiitospuheen ansainnut.
Aulis Sallinen, Paavo Haavikko: Ratsumies. Ohjaus: Jussi Nikkilä. Suomen Kansallisooppera (Helsinginkatu 58, Helsinki) 28.5. asti. Ensi-ilta 9.5.2025.
Tämä on lyhennelmä Kimmo Korhosen arviosta, jonka voit lukea täältä.
Näyttely: Art Kaarisilta viimeistä kertaa
Reilu 120 miljoonaa vuotta erottaa viimeiset stegosaurukset ensimmäisistä kurkilinnuista. Paul Gustafssonin eläinaiheisissa puupiirroksissa nämä kaukaiset sukulaiset ovat kuitenkin molemmat yhtä todellisia – tai kenties epätodellisia – olentoja, ajallisista etäisyyksistä riippumatta.
Gustafssonin teokset ovat esillä Helsingissä Art Kaarisillan yhdeksän taiteilijan ryhmänäyttelyssä, jonka vinksahtanut kuratointi toimii.
Kokonaisuus on kaikkea muuta kuin looginen. Liskot ja linnut yhdistyvät muun muassa yksisarvisiin, geishoihin, leskenlehtiin ja Venetsiaan. Teosten yhdistävä tekijä on raikuvan värikäs, naivistinen ilmaisu.
Harmittomasta ensivaikutelmasta huolimatta näyttelystä löytyy myös groteskeja vivahteita. Mitä pitempään esimerkiksi Ville von Martensin hauskaa keraamista maljakkoa katsoo, sitä enemmän se alkaa muistuttaa amputoitua merenneidon pyrstöä.
Art Kaarisillan toiminta päättyy kesäkuussa 16 vuoden jälkeen. Galleria on keskittynyt erityistukea tarvitsevien taiteilijoiden esittelyyn. Sekä paraikaa meneillään oleva Valomerkki että tuleva viimeinen ryhmänäyttely Luokkakokous edustavat tätä linjaa.
Omintakeinen taidetila pitää lipun korkealla aikakautensa loppuun saakka.
Valomerkki. Galleria Art Kaarisilta (Sanomatalo, Elielinaukio 2, Helsinki) 24.5. asti.
Näyttely: Karoliina Hellberg
Lämmin päivä painuu mailleen Karoliina Hellbergin (s. 1987) uusissa töissä. Aurinkokellot, jotka mittaavat vain valoisaa aikaa, ovat innostaneet taiteilijaa. Näyttelyn esittelytekstin mukaan Hellberg on luonut arvoituksellisen merkkijärjestelmän. Osterit, ruusut, puoliksi poltetut tupakat ja lasipallojen hahmot kuuluvat kuvakieleen.
Karoliina Hellberg: I only count the sunny hours. Galerie Anhava (Fredrikinkatu 43) 1.6. asti.