Ranskalainen arkitrilleri Kaiken se kestää kääntyy Hollywood-versioksi

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kaiken se kestää
Kaiken se kestää -elokuvan ranskalaisversion miespääosaa esittää Vincent Lindon. Kuva Cinema Mondo.

Mitä tekee tavallinen keskiluokkainen opettaja, jonka vaimo tuomitaan syyttömänä elinkautiseen? Ranskalaiselokuvassa Kaiken se kestää jokamies Julien (Vincent Lindon) haluaa takaisin yhteen Lisansa (Diane Kruger) kanssa – hinnalla millä hyvänsä.

Viimeinen ratkaisu on vankilapako, jonka toteuttamiseen Julienilla ei pitäisi olla minkäänlaisia valmiuksia.

”Jännitys syntyy siitä, että mitä tahansa voi tapahtua. Julien saattaa jopa kuolla. Hän ei ole supersankari. Hänellä on yhtä hyvät edellytykset auttaa Lisa pakoon vankilasta kuin sinulla tai minulla”, elokuvan käsikirjoittanut ja ohjannut Fred Cavayé kertoo pariisilaishotellissa.

”En tehnyt mitään ennakkotutkimusta aiheesta, vaan kuvittelin itseni päähenkilön paikalle. Mistä saisin väärennetyn henkilötodistuksen? Tai aseen, luoja paratkoon? Ainoat tietämäni ihmiset, jotka ovat varmasti yhteydessä alamaailmaan, ovat Pariisin metrossa savukkeita laittomasti myyvät hiipparit. Siksi Julienkin aloittaa puhumalla heille.”

Cavayén elokuva on kuin todentuntuinen painajainen, jossa epäröivä sankari joutuu yhä syvemmälle rikollisten kuvioihin. Samalla hän menettää yhteyden oikeisiin ystäviinsä.

”Unen logiikka syntyy siitä, että katsoja samastuu Julieniin ja suo anteeksi sen, mitä ei voisi muuten hyväksyä”, Cavayé miettii.

Aivan varma ei voi olla siitäkään, onko Lisa syytön.

Henkilökuvaus ja uhkayrityksen motiivi – pariskunnan palava rakkaus – tuntuvat sangen ranskalaisilta, mutta trillerikerronta on amerikkalaistyylisesti iskevää.

”Inspiraatiomme lähteet olivat kieltämättä anglosaksisia”, Cavayé myöntää. Hän mainitsee 1970-luvun poliisielokuvat sekä viime vuosilta James Grayn rikostarinat, joissa ”ihmiset ovat vielä oikeita”.

Ympyrä sulkeutuu: elokuvasta tehdään jo amerikkalaisversiota. Haastatteluhetkellä Cavayé kertoi, että kuuluisa ohjaaja-kirjoittaja oli ostamassa oikeuksia Hollywoodiin, mutta ei paljastanut nimeä. Kesäkuun alussa uutisoitiin, että Crashin Oscar-palkittu tekijä Paul Haggis on jo kirjoittanut uuden version ja kuvaukset alkavat loppukesällä. Hollywood-version pääosaan on kiinnitetty Russell Crowe.

Kalle Kinnunen, Pariisi