Kiihkein kirjaimin kirjoitettu
Petina Gappah kuvaa David Livingstonea afrikkalaisen naisen kulmasta.
David Livingstone, bwana Daudi, kuolee kaukana sisämaassa. Ennen kuolemaansa hän ”sairasti kymmenen miehen edestä” ja tuntui menettäneen elämänhalunsa; Livingstone jopa lakkasi kyselemästä Niilin virtauksista.
Hänen tutkimusmatkaryhmänsä päättää käsitellä ruumiin niin, että sydän haudataan puun alle sisä-Afrikkaan ja säilyvimmät osat – lähinnä luut – voidaan kantaa itärannikolle Bagamoioon, sieltä saatettaviksi meriteitse Englantiin.
Perille he tulevat, rukoillen ja surren, kaksikymmentäviisi henkeä pienempänä joukkona kuin lähtiessä. Viisitoista on karannut, kymmenen kuollut.
Petina Gappah käyttää Pimeydestä loistaa valo -romaanin kertojina kahta afrikkalaista henkilöä, jotka ovat olleet mukana tapahtumissa: naispuolista kokkia Halimaa ja kristinuskon julistajaa Jacob Wainwrightia. Halima esiintyy alkuperäisissä muistiinpanoissa; hän on voimakastahtoinen ja aikaansaapa, hän taivuttaa seurueen lähtemään raskaalle ruumiinkuljetusmatkalle.
Halima ihailee mutta kritisoi:
”Millainen mies oikein ajatteli, että joen virtauksen kaltaiset joutavuudet olivat tärkeämpiä asioita kuin lapsen elämä?”
Halima muistaa, miten bwana Daudi aikoi kirjoittaa vääryydestä ja väkivallasta ”kiihkein kirjaimin”.
Jacob Wainwright kertoo päiväkirjassaan tyytyväisenä: ”Olin vain muutaman kuukauden aikana käännyttänyt seitsemäntoista sielua kristinuskoon, enemmän kuin tohtori koko elinaikanaan.”
Kahden kertojan osuudet eroavat muun muassa sikäli toisistaan, että Wainwright käyttää enimmäkseen eurooppalaista sanastoa, mutta Haliman kieltä värittävät swahilinkieliset ja swahiliin mukautetut arabiankieliset ilmaukset. Ne kaikki selitetään.
Selittämättä en ymmärrä, miksi Haliman eloisassa kertomuksessa (siis vuonna 1873) esiintyy ilmaus ”alta aikayksikön”.