Pekka Karhuvaara
Nasse-sedälle Telvis-patsaan hävinnyt MTV:n toimitusjohtaja on nostanut kaksi viestintä talousahdingosta.
Teksti Matti Simula
Kuva Markus Pentikäinen
(SK 20/2007)
”Edwin, Edwin!”
Kauhistunut parahdus rikkoo kesäaamun rauhan Lohjansaaren Ristisalmessa. Salin ikkunaan pirskottuvasta nesteestä hätääntynyt rouva huutaa miestään apuun. Eletään 1950-luvun lopun kesää.
Aineen alkuperä selviää nopeasti. Edwin-isoisä on riehaantunut huvilan parvekkeella virtsaamiskisaan kahden tyttärenpoikansa kanssa.
Toinen pojista, nykyinen MTV:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara muistelee työhuoneessaan Helsingin Pasilassa. Hän haluaa osoittaa, että hänen äidinisässään, Helsingin yliopiston kanslerissa, hirmuisena pidetyssä Edwin Linkomiehessä oli myös epätiedemiesmäistä pehmeyttä.
Vain kerran hän muistaa saaneensa ”Isolta” selkäänsä. Silloin olikin kysymys kansallisista arvoista. Kokoomuspoliitikko ja kielentutkija julmistui pojalle, joka oli unohtanut J. L. RuneberginVänrikki Stoolin tarinoiden korupainoksen puutarhaan sateen pieksettäväksi. Jatkosodan aikana pääministerinä toimineen Linkomiehen muisto elää Karhuvaaran neljän veljeksen nimissä. Kaikkien toinen etunimi on Edwin.
Helsingin Norssin oppilas sattui yhteiskunnallisesti aktiiviseen koululuokkaan. Hänen tovereinaan olivat muun muassa nykyinen Helsingin työväenyhdistyksen toimitusjohtaja Jorma Bergholm ja sittemmin näyttelijänä kunnostautunut Jukka-Pekka Palo.
”Olimme maltillisia vasemmistolaisia, emme stalinisteja tai maolaisia. Demarinuoret on ainoa poliittinen järjestö, johon olen kuulunut”, sanoo kokoomuksen ex-kansanedustajan, edesmenneen Sinikka Karhuvaaran (myöh. Linkomies-Pohjala) poika.
Kirjoittamiseen mieltynyt viiden ällän ylioppilas halusi ryhtyä toimittajaksi: ”Ajattelin, että journalisti voi parantaa maailmaa.”
Vanhemmat halusivat kuitenkin pojan hakeutuvan ”hienompaan” ammattiin: ”Olin lapsellinen ja toteutin heidän toiveensa. Aloitin oikeustieteen opinnot välivuoden ja armeijan jälkeen vuonna 1975.”
Nuori idealisti aikoi hakeutua joko ay-juristiksi tai Demokraattisten lakimiesten palvelukseen.
Juridiikka ei maistunut. Karhuvaara etsi alati mahdollisuutta päästä kokeilemaan toimittajan töitä. Ja kun tilaisuus tuli, saivat suunnitelmat lakimiesurasta jäädä.
Demariaatteen hän oli jättänyt jo aiemmin: ”Se johtui Kalevi Sorsasta. Minusta hän edusti pelkkää valtapolitiikkaa. Se oli juuri sitä, mitä minä vastustin.