Parnasso: Joulupukki ja noitarumpu on kiusallinen joululahja – ongelmallinen klassikko tuskin kelpaisi julkaistavaksi nykypäivänä
Kolumni: Maailma on mennyt eteenpäin vuodesta 1995. Vähemmistöstreotypioiden vahvistaminen ei ole enää samalla tavalla hyväksyttävää.
Artikkeli on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 6/2020. Suomen Kuvalehti julkaisee Parnassossa aiemmin ilmestyneitä artikkeleita verkossa.
Mauri ja Tarja Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu (Otava) ilmestyi vuonna 1995, jolloin internet oli vasta lapsenkengissään, mutta tänä päivänä Kunnasten joulusatu käy allegoriana nettikiusaamisesta.
Joulupukkia vainoaa anonyymi, hämärissä liikkuva hahmo, joka tuntuu pelkkää pahantahtoisuuttaan aiheuttavan kaikenmoista harmia. Lelut vikuroivat, puuro on pilattu pippurilla, karkkikone ryöstäytyy käsistä ja tietokonevirus tuhoaa nörttitontun kokoaman tietokannan kaikista maailman lapsista. Niin, tietokonevirus: perinnetietoinen pukki on digiloikan pioneeri!
Tarinan edetessä pahantekijä paljastuu, kepposiin johtanut väärinkäsitys oikaistaan ja keppostelija saa kauan toivomansa työpaikan Korvatunturilta. Aidossa vuoropuhelussa asiat ratkeavat. Kaikki hyvin – vai onko?
Tarjosin tässä varsin myötäsukaisen luennan kirjasta, joka todellisuudessa on niin ongelmallinen, että sitä tänä päivänä tuskin julkaistaisiin. Kirjan kiusantekijä on nimittäin ilmiselvästi saamelainen, lapinpukua ja šamaanin rumpua myöten. Hän on lyhyenläntä, ruma ja ilkeä.
Lopun ”onnellinen” muodonmuutos pukin pikku apuriksi tarkoittaa oman kulttuurin hylkäämistä ja mukautumista valtakulttuuriin. Šamaani luopuu saamenpuvustaan ja taikavoimistaan tullakseen samanlaiseksi kuin muut kirjan hahmot, tontuksi.
Keskustelu kulttuurisesta appropriaatiosta eli omimisesta käynnistyi kirjallisuudessa 2010-luvulla. On väitelty siitä, saako kaunokirjailija luoda vähemmistökulttuureihin kuuluvia henkilöhahmoja. Tämä keskustelun uoma vetää virtaansa sakeimmat sakat. Mitä on kirjallisuuden vapaudesta jäljellä, jos kirjailija saa kirjoittaa vain itsestään tai kaltaisistaan?
On kuitenkin selvää, että vähemmistöjä koskevien kulttuuristen stereotypioiden vahvistaminen ja vähemmistökulttuurin poispyyhkiminen Kunnasten tapaan ei enää ole hyväksyttävää. Painotus sanalla enää: maailma on mennyt eteenpäin vuodesta 1995. Nyt ymmärrämme paremmin, millaista kiusaa ja vahinkoa stereotypiat voivat saada aikaan.
Pulmana on kuitenkin se, että Kunnasten kirjasta otetaan uusia painoksia – käsilläni oleva teos on vuodelta 2015, ja sen liitteenä on televisiossa säännöllisesti esitettävän elokuvaversion dvd-levy. Lisäksi Joulupukki ja noitarumpu on käännetty useille kielille, joten se välittää käsityksiä saamelaisesta kulttuurista esimerkiksi japanilaisille lukijoille.
Mietin pitkään, miten tätä lahjaksi saatua kirjaa voi lukea lapselle. Lopulta päätin kertoa, miksi saamelaisäijää sapettaa. Hänellä on syytäkin olla vihainen – vuosisatoja kestäneen sorron vuoksi.
Teksti on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 6/2020. Suomen Kuvalehti ja Parnasso kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja. Parnasson voit tilata täältä.