Kuolleista intiaaneista ja koronasta

Yhdysvaltojen alkuperäisväestö ei saa viranomaisilta epidemiologisia tietoja koronan leviämisestä reservaattien lähellä. Se vaikeuttaa taistelua virusta vastaan.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Sofi Oksanen

Luettuani Tommy Orangen romaanin Ei enää mitään (Aula & Co, 2020) päähäni jäi kaikumaan kirjan lause: ”Jokainen hengissä selvinnyt intiaani on arvokas.” Sanat kuuluvat isoäidille, joka toteaa näin seurattuaan pitkään lapsenlapsensa yrityksiä löytää oikea tapa olla intiaani. Isoäidin mukaan kuitenkin riittää, että on elossa.

Orangen nykyaikaan sijoittuvassa kirjassa kuvataan Yhdysvaltojen alkuperäisväestön elämää Oaklandissa. Alkuperäisteos ilmestyi vuonna 2018. Vaikka kirja kertoo ajasta ennen koronavirusta, se auttaa ymmärtämään elinolosuhteita, joiden vuoksi virus kurittaa alkuperäiskansoja enemmän kuin valkoisia, aasialaisia tai taustaltaan latinalaisamerikkalaista väestöä. Korkeiden tartunta- ja kuolinlukujen syyt juontuvat satojen vuosien taakse.

Kun eurooppalaiset saapuivat Pohjois-Amerikkaan, he toivat mukanaan tauteja. Ne olivat kohtalokkaita ”neitseellisen” mantereen asukkaille, joilta puuttui immuniteetti uusia sairauksia vastaan.