Joskus pitkäkin nainen murtuu

Pirkko Saision Epäröintejä innostaa osuvan lauseen ystävää.

Lyhytproosa
Teksti
Kaisa Neimala

Taannoin, kun uutta Epäröintejä-kirjaa esiteltiin television aamuohjelmassa, Pirkko Saisio luonnehti teoksen syntyvaiheita iloisesti: ”Tätä oli hirmu kiva kirjottaa!” Ihan kiva tätä on lukeakin.

Nimen täsmennys on Tunnustuksia rakkaudesta, kirjoittamisesta ja esiintymisestä. Teos kertoo kirjoittamisesta yhtenä elämän kolmesta tärkeästä työstä, ja kirjoittaminen liittyy kiinteästi rakkauteen, koska rakkaudesta on kirjoitettu ”silmänkantamattoman paperikulkueen” verran. Saisio mainitsee, ettei siihen ole lisättävää. ”Paitsi tämäkin kokoelma (jos tästä valmista tulee).

”Jos tulee valmista” on näitä epäröintejä.

Tai ”Tarina alkaa. Oho. Ei alkanutkaan.”

Totta kai myös varma saa epäröidä, mutta kyllä ilahtuneempana luen niitä esseenosia tai aforismeja tai mitä lienevät sananlaskuja, joissa Saisio sanoa pamauttaa huolellisesti muotoilemansa ajatuksen, usein sellaisen, jota ei juuri ole luettu kenenkään toisen esittämänä, vaikka toki on kirjoittamisesta ja esiintymisestäkin, samoin kuin rakkaudesta, kirjoitettu jo tätä ennen melkoiset paperikulkueet.

Saisio kommentoi kiinnostavasti aikaisempaa kirjallisuutta; erityisesti venäläiset ovat hänelle mieleen.

Joka osuvista yksittäisistä lauseista ilahtuu, saa Epäröinneistä innostavan saaliin.

Joskus pitkäkin nainen murtuu.”

”Halut piiloutuvat toistensa helmoihin ja irvistelevät sieltä.”

”Fiktion totuusarvo on tunnistamisessa.”

”Onko muuten muilla kuin suomalaisilla kasvoissaan myös sivusilmä?”

”Romanttista komediaa inhoan.

Vaikken varsinaisesti taida inhota romanttista komediaa, ihailen Pirkko Saision päättäväistä vakuutusta, miksi hän inhoaa.