Mitä me juuri nyt elävät voisimme tehdä
Minna Lund on kysytty ohjaaja, joka kertoo kuolevaisuudesta ja haluaa lisätä elämänvoimaa.
4
MIN
Teatteriohjaaja Minna Lund, 34, sanoo kokeneensa lähipiirissään paljon menetyksiä ja kuolemaa. Ne kuuluvat asioihin, jotka johdattivat Viirus-teatterin Diptyk-esityksen tekemiseen.
”Minua kiinnostaa se, miten kuolemaa kuvataan taiteessa ja miten se näkyy yhteiskunnassamme”, ohjaaja sanoo.
Lundin mukaan länsimainen kuolema on piilotettu, vaikka kuvat Gazan kansanmurhasta, luonnon kuolemasta ja Ukrainan sodasta täyttävät feedin sosiaalisessa mediassa.
Diptyk on Lundin toinen ohjaus helsinkiläiselle ammattiteatterille. Kaksiosaisen näytelmän ensimmäinen osa kuvaa perhettä, josta sisko kuolee syöpään.
”Esitys kuvaa hyvää kuolemaa. Toinen osa on vastakuva ensimmäiselle. Se käsittelee elämän jatkumista eli sitä, mitä me juuri nyt elävät voisimme tehdä.”
Lundin mukana länsimaisen teatterin klassikot kuten Hamlet käsittelevät kuolemaa usein eloonjääneiden kärsijöiden surun kautta eli ”romanttisesti yksilöpsykologisen prisman läpi”. Lundia puolestaan kiinnostaa kuolema olosuhteena.
Lund kertoo olevansa aihelähtöinen ohjaaja.
”Uusi ja kiinnostava sijaitsee usein tarinan sijaan näyttämöllisessä olosuhteessa ja näyttelijöiden välillä väreilevässä yhteydessä.”
Juuri niin oli vahvasti Lundin edellisessä ohjauksessa Message from Tyler – Memento mori, Kirsikkatarha. Lavalla velloi eritteitä, seksiä ja verta. Lund sai ohjaajana räjähtävän lähdön, kun hänen lopputyönsä valittiin toissa vuonna Saksaan, Hellerauhun nuoria eurooppalaisia ohjaajatoivoja esittelevälle festivaalille. Vastaavaa tapahtuu harvoin.
Esitys yhdisti Fight Club -elokuvan asetelman, jossa hakkaaminen tuo hyvän olon, Tšehovin Kirsikkapuistoon, jossa ihmiset joutuvat jättämään jäähyväisiä.
Kohtaukset, joissa henkilöt koettavat päästää irti menneisyydestä kuten Kirsikkapuiston henkilöt sisälsivät myös BDSM-erotiikan tekniikoita. Yhdistelmä toi mieleen rankistelevat 1980- ja 1990-luvun luvun performanssit, mutta näyttelijät eivät vaikuttaneet kärsiviltä vaan lämpimiltä, jopa nauttivilta.
”Mietin aina ohjatessani, että mistä fiktion henkilöt tai työryhmä nauttivat tai minä itse nautin ohjaajana”, Lund kertoo.
Nykyinen yhteiskunta vaatii meiltä Lundin mukaan koko ajan kilpailuun tarvittavaa vitaalisuutta. Lund haluaisi lisätä maailmaan toisenlaista vitaalisuutta.
Fight Clubissa päähenkilöt luovat salaisen heterotopian, jossa he saavat hakata toisiaan ja tavanomainen sosiaalinen järjestys ei päde. Samanlainen syntyi Lundin ohjauksessa näyttämölle. Samalla esitys oli tiukasti Tšehovin klassikossa kiinni. Lund tekee siis tunnistettavaa mutta uudelta tuntuvaa teatteria.
Ei ihme, että ohjaajaa kysytään moneen paikkaan. Lahden kaupunginteatterissa esitetään parhaillaan hänen ohjaamaansa Fedja-setää ja Helsingissä nähdään tänä keväänä jopa kaksi ensi-iltaa: Viiruksen jälkeen seuraa huhtikuussa Agora – kaksi merenneitoa tyhjässä altaassa Helsingin kaupunginteatterissa.
Saksalainen teatteri tuntuu Lundista läheiseltä, koska siellä tehdään paljon uusia klassikkotulkintoja. Se kiinnostaa Lundia, joka muutama vuosi sitten ohjasi Kansallisteatteriin Ofeliaklubin. Saksassa monia eri maailmankuvia yhtaikaa tarjoava teatteri on pikemmin sääntö kuin poikkeus.
”Toivoisin että Suomessakin katsojat uskaltaisivat olla viihteen lisäksi hankalien tunteiden äärellä esitystä katsottaessa.”
Lundin mukaan teatteri on Saksassa vahvemmin osa yhteiskuntaa, mihin suuntaan sen toivoisi Suomessakin kehittyvän.
Minna Lundilla on maisterin paperit myös Aalto-yliopistosta.
”Kuvanlukutaito ja kuvan analyysi on ollut minulle valtava apu ohjaajana, koska ohjaaminen on katsomaan ja näkemään oppimista”, ohjaaja sanoo.
Intersektionaalinen feminismi, joka ottaa sukupuolen lisäksi huomioon luokan, rodullistamisen ja toimintakyvyn, on lama-Suomen kurimuksessa kasvaneelle Lundille tärkeää. Mutta niin paljon kuin hän haluaisikin muuttaa maailmaa, ei teatteri toimi suoraviivaisesti.
Kaikkea luettua ja opittua ei voi kantaa näyttämölle, mutta voi ohjata ”tarkkanäköisellä ja uteliaalla sydämellä”.
”Voin ottaa sellaisia etäisyys- ja läheisyyskierroksia siihen, mitä tuon näyttämölle ja kysyä, että vahvistaako tämä nyt jotain kuvastoa, jota en halua vahvistaa.”
Lundille feminismi ei tarkoita puritaanista oppia vaan ennen muuta kurittomuutta.
”En yritä tehdä asioita oikein. Mun ei tarvitse tehdä esimerkiksi ihannehenkilöitä.”
Lundia inspiroi feminismissä etenkin pimeä manner, josta Hélène Cixous kirjoittaa teoksessaan Medusan nauru.
Cixous kehottaa Lundin mukaan lähestymään sitä, mikä piilotetaan, koska sieltä löytyvät ne voimat, joilla maailmaa voi muuttaa. ”Voin käsitellä taiteessa fantasioitani, jotka eivät ole normin mukaisia.”
Arveluttavien sisältöjen karsimisen sijaan Lund haluaa sukeltaa niihin. Mutta turvallisesti.
”Ohjaaja on taiteen asianajaja mutta samalla taiteilijoiden työnohjaaja, joka pitää huolta työryhmästä. Toivoisin että nämä voisivat kulkea käsi kädessä.”
Minna Lund: Diptyk. Viirus-teatteri (Välimerenkatu 14, Helsinki) 28.2.–2.5. Ruotsinkielinen esitys on tekstitetty suomeksi ja englanniksi.