Netflix toi k-popin ­valtavirtaan

Vaikutelma ei ole arvokas, kun animaatioelokuvan nimi on K-popparit demonien jäljillä. Herää epäilys, onko kyse rahastuksesta ja huomion keruusta populaarikulttuuri-ilmiön siivellä.

Mutta mitä ihmettä: elokuva on saanut maailmalla merkittävästi paremmat arvostelut kuin laadustaan normaalisti ylistetyn Pixarin uusin elokuva Elio tai vuoden tähän saakka suosituin animaatioseikkailu Koiramies.

Ajoituskin on täydellinen. K-pop eli korea­lainen pop on nousussa. Länsimaissa se oli pitkään alakulttuuri-ilmiö, kunnes artistit alkoivat panostaa Euroopan ja Yhdysvaltojen valloituksiin.

Poikabändi BTS myi Wembleyn stadionin eli Englannin suurimman areenan täyteen jo vuonna 2019.

Kun tyttöbändi Blackpink oli vuonna 2022 maailman tärkeimmän trendinenäfestivaalin Coachellan yksi pääesiintyjistä, otti musiikkilaji ratkaisevan askeleen kohti populaarikulttuurin portinvartijoiden hyväksyntää.

Stray Kids myy loppuun keikkoja Euroopan suurimmilla areenoilla. Blackpink-yhtyeen Rosén ja amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Bruno Marsin yhdessä esittämä Apt on yksi tämän vuoden suurimmista hiteistä. Coca-Cola ja Chanel luottavat k-popparien kasvoihin länsimaisessa mainonnassaan.

Hurjin osoitus nosteesta on K-popparit demonien jäljillä. Netflixin tilaama ja Chris Appelhansin ja Maggie Kangin Sonyn animaatio-osastolle ohjaama tuotanto oli johtavan suoratoistopalvelun suosituin elokuva heinäkuussa niin Yhdysvalloissa kuin kaikissa Pohjoismaissakin. Siihen ei riitä vain omistautunut harrastajapiiri.

K-popin kuva länsimediassa on ollut pintapuolinen, mikä ei yllätä, koska musiikki ja fanitus on helppo ohittaa äärimmäisenä purkkailmiönä. Kun mediakäsittely on perehtyneempää, se on usein hyvin kriittistä, mille on perustelunsa. Korealaisista laulajista ja näyttelijöistä on uutisoitu lännessä lähinnä loppuunpalamista seuranneiden itse­murhien jälkeen.

Yhtyeet ovat alan kärkimanagerien luomuksia ja fanitkin tietävät hyvin, että jäsenet ovat ennen kaikkea agentuurien palkkalistoilla, alisteisia alan suuryrityksille. Fanituksen hurmoksellisimmat puole­t ovat hurjia, etenkin ilmiön kotimaassa. On kuvaavaa, että k-popissa ei puhuta laulajista tai tähdistä vaan idoleista.

K-popparit demonien jäljillä –elokuvassa ei turhia selitellä. Päähenkilöt muodostavat kolmijäsenisen supersuositun tyttöbändi Huntrixin. Heidät on valittu paitsi laulajiksi, myös demonien metsästäjiksi, korealaisesta mytologiasta ammentavia hirviöitä tuhoaviksi salaisiksi agenteiksi.

Tyttösankarien vihollinen on suosittu poikabändi Saja Boys. Tavattoman komeat pojat ovat demoneja. Yhteenotot muuttuvat musikaalinumeroiksi.

Länsimaiselle valtavirtayleisölle elokuvan tyylilaji tuo mieleen ensin Powerpuff Girlsit, mutta hupsun fantasian taustalla on rakkautta ja ymmärrystä k-pop-kulttuurille. Bisneksen teollinenkin puoli näytetään.

Kerronnassa on aina pieni ironinen sävy, jonka tunnistaminen voi edellyttää perehtyneisyyttä. Silmäniskut esimerkiksi meemi- ja hymiökulttuurille ovat näppärämpiä kuin valtavirta-animaatioiden usein setämäiset yritelmät.

Elokuva voi tuntua päällisin puolin laskelmoidulta, nimeä myöten. Kohdeyleisöä se ei haittaa pätkääkään. Aitous ei ole kovaa valuuttaa k-popin fanikulttuurissa. Tärkeämpää on uskollisuus brändille ja fanien odotuksille.

Eikä K-popparit demonien jäljillä ole vain kunnianosoitus k-pop-kulttuurille. Musiikin siihen tekivät alan huipputuottajat. Seitsemän kappaletta nousi Yhdysvalloissa Billboardin top-100-listalle. Samaan on kyennyt aiemmin vain Disneyn Encanto.

Onko tuote-elokuvalla mahdollisuuksia pärjätä Oscareissa? Vastaus voi olla kyllä.

Parhaan animaation kategoriassa kilpailee usein Disneyn jatko-osien jatko-osia, j­oita voisi karkeasti väittää lelumainoksiksi. Riman saattaa ylittää, kun tarinankerronta ja estetiikka vakuuttavat. Siinä on onnistuttu. 

K-popparit demonien jäljillä Netflixissä. ★★★