Muotokuvien mestari
Nelli Palomäen kiitetyissä potreteissa on sekä arvokkuutta että koskettavuutta, Helen Korpak kirjoittaa.
1
MIN
2010-luvun alussa läpimurtonsa tehneen valokuvaajan Nelli Palomäen taide operoi kaukana nykyajan hälinästä ja polarisoituneista keskusteluista. Hänen mustavalkoisia muotokuviaan kuvaillaan usein ”ajattomiksi”. Tässä yhteydessä se tarkoittaa sitä, että Palomäen kiinnostuksen kohteena on yksilö riisuttuna moderneista ulkoisista attribuuteista. Hänen potreteistaan puuttuu sosiaalisen median normalisoima, keimaileva ja itsetietoinen poseeraaminen.
Henkilöt tuntuvat edustavan ihmiselämän vääjäämätöntä vaikeutta ja vakavuutta, niin pompöösiltä kuin se kuulostaakin.
Ajattomuudesta huolimatta Palomäen kuvat vilisevät taidehistoriallisia viittauksia: niistä tulee mieleen niin edellisen vuosisadan alussa vaikuttanut saksalainen valokuvaaja August Sander kuin miltei kaksituhatta vuotta vanhat Faijumin muumiomuotokuvat.
Laajassa Turun taidemuseon näyttelyssä esillä on Palomäen teoksia useasta eri sarjasta, joista uusin on kuvattu Valamon luostarissa. Kauniit muotokuvat munkeista ovat sukua Andrei Tarkovskin elokuvalle ortodoksisesta ikonimaalarista Andrei Rublevista.
Intiimeimmät valokuvat ovat kuitenkin Palomäen potretit lapsista. Niissä on sekä integriteettiä että haavoittuvuutta. Vähemmästäkin liikuttuu.
Nelli Palomäki: Otteita. Turun taidemuseo (Aurakatu 26) 18.1.2026 asti.