Marginaaliin merkittyä
Näytelmäkirjailija tahtoo mennä kohti sitä, minkä työnnämme pois näkyvistä.
Mieli ei tahdo pysyä mukana tässä kaikessa, sanoo näytelmäkirjailija ja dramaturgi Marie Kajava, jolla on monta rautaa tulessa.
Hänen näytelmänsä Undress me, then sai ensi-iltansa Teatteri Takomossa lokakuun alussa. Se kertoo paimentolaisuudesta elämäntapana, johon ilmastonmuutos vaikuttaa.
Syyskuussa Teatterin uusi alkukirjasto -kustantamo julkaisi kirjana Kajavan monologinäytelmän in the margin, i wrote some shit about my soft skin, jonka kuunnelmaversion Yle on tilannut Kajavalta.
Lisäksi Kajava toimii tuntiopettajana Teatterikorkeakoulussa ja ideoi seuraavaa näytelmäänsä. Hengähdysaikaa on luvassa vuodenvaihteessa Länsi-Afrikassa. Hän asuu puolet vuodesta Suomessa, puolet Beninissä puolisonsa kanssa.
Läntisessä Afrikassa on rauhaa keskittyä. Mittakaavat asettuvat kohdilleen. Kajavan mukaan Helsingin kerrostalojen ja korttelien keskellä helposti unohtuu, miten hallitsematonta elämä viime kädessä on.
”Tunnen vapautta ja läsnäoloa ympäristössä, jossa ihminen on pieni piste maisemassa ja jossa minulla ei ole kaikkia selviytymiskeinoja.”
kajava käyttää näytelmäkirjailijana mieluusti dokumentaarista raakamateriaalia.
”Näytelmissä puhe on yleensä paljon kirjallisempaa ja huolitellumpaa kuin mitä tunnistan elämässä ympärilläni. Arkinen, keskeneräinen ja epäjohdonmukainen puhe resonoi minussa, ja siksi olen halunnut käyttää sitä näytelmieni pohjana.”
Kajavan dokumentaariseen raakamateriaaliin pohjautuvan trilogian ensimmäinen osa oli vuonna 2016 ensi-iltansa saanut Nälänhätä.
Sitä varten Kajava keskusteli esimerkiksi lintubiologin, pikkulapsen ja ex-anorektikon kanssa siitä, mitä he näkivät Kevin Carterin ikonisessa valokuvassa, jossa korppikotka vaanii nälkiintynyttä sudanilaislasta.
Näytelmä pohtii, millaisia merkityksiä annamme kärsimyskuvastolle ja miten voisimme nähdä omaa kapeaa perspektiiviämme laajemmin.
Trilogian toiseen, juuri ensi-iltansa saaneeseen osaan Kajava keräsi materiaalia seuraamalla paimentolaisten elämää Marokossa, Beninin ja Nigerin rajalla ja Keniassa.
”Keskustelin paimentolaisten kanssa tulkin välityksellä esimerkiksi hyvästä elämästä, ilmastonmuutoksen aiheuttamasta kuivuudesta, nesteistä ja tiedosta, jota he kantavat.”
Trilogian kolmas osa in the margin, i wrote some shit about my soft skin koostuu muun muassa Kajavan muistikirjojen sivuhuomautuksista. Materiaalin kierrätys ja jo olemassa olevan äärelle pysähtyminen kiinnostivat häntä taiteen lähtökohtana.
Näytelmä kysyy, mikä kaikki kulkee ruumiimme ja elämämme lävitse ja mitä meistä jää jäljelle.
lapsena ja nuorena Kajava kävi usein teatterissa enonsa, teatterikriitikko Jukka Kajavan seuralaisena. Mielen reunamilla kangasteli jo silloin haave päästä kirjoittamaan teatteriin.
Hän ei ollut varma, oliko se realistinen vaihtoehto, ja opiskeli varmuuden vuoksi ”kunnon ammatin”. Journalistiikan opintojen lomassa hän aloitti toimittajan työt Helsingin Sanomissa.
Sittemmin hän on tehnyt kirjoittavaa työtä pakolais-, kehitys- ja ihmisoikeusjärjestöissä ja matkustanut sen tiimoilta paljon Afrikassa ja Aasiassa.
”Minun on aina ollut vaikea sietää epäoikeudenmukaisuutta, ihmisoikeuksien kunnioittamisen puutetta ja sitä, miten raha jakautuu maailmassa”, Kajava sanoo.
”Kirjoittaminen on ollut väline antaa ääni ihmisille, jotka eivät muuten tule kuulluiksi.”
Globaalin epätasa-arvon teemat toistuvat Kajavan näytelmissä, mutta hän ei työskentele teemat vaan dramaturginen ajattelu edellä.
Näytelmäkirjailija kertoo työskentelevänsä hyvin hitaasti. Kajavan mukaan näytelmiä ei kannata kirjoittaa alle viidessä vuodessa.
”Toivon, että se aika, jonka käytän työhöni, tuo näytelmiini kerroksia ja syvätasoa. Vain niin näytelmät voivat asettua lukijaan tai katsojaan ja vaikuttaa häneen syvästi.”
Marie Kajava: Undress me, then. Teatteri Takomo (Fredrikinkatu 18, Helsinki) 18.11. asti.