Viimeinen taisto

Nan Goldin kuvaa kipuja ja riippuvuutta.

valokuva
Teksti
Oskari Onninen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Vuonna 2014 yhdysvaltalainen valokuvataiteilija Nan Goldin joutui ranneleikkaukseen. Leikkauksen jälkeen Goldinille määrättiin Oxycontin-nimistä opioidikipu­lääkettä. Hän jäi koukkuun yhdessä yössä.

Diileri oli hyvä, mutta aina lääkettä ei löytänyt, joten Goldin joutui käyttämään heroiinia sen sijaan. Kerran hänelle myytiin heroiinin sijaan paljon vahvempaa fentanyyliä. Goldin sai yliannostuksen mutta selvisi. Noin kolme vuotta myöhemmin hän pääsi hoitoon kalliille vieroitusklinikalle.

Näistä vuosista Goldin on tehnyt Memory Lost -nimisen koosteen. Se sisältää hänen 1980-luvun sekavia puhelinvastaajaviestejään ja kuvia neljän vuoden ajalta.

Työ on esillä Tukholman Moderna museetissa lokakuussa auenneessa laajassa retrospektiivissä. Goldin on kutsunut näyttelyä uransa tärkeimmäksi. Nimi This Will Not End Well oli tuttavan tokaisu, johon Goldin tarttui, kiitos ”juutalaisen huumorintajunsa”, kuten hän kertoi museon lehdistöpäivässä.

Nimi kieltämättä sopii Goldinin elegisiin kuviin.

”Haluan, että näyttely itkettää ihmisiä”, taiteilija kuvaili museossa.

Vuonna 1953 syntynyt Goldin on maailman tunnetuimpia valo­kuvaajia. Erityisesti Goldin on kehittänyt snapshot-tyyliä: tutut ihmiset, poseeraamattomat tilanteet, kova salama.

Goldin nousi maineeseen kuvaamalla 1970-luvulta lähtien New Yorkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Monet kohteet kuolivat 1980-luvulla aidsiin.

Modernan näyttelyssä ei ole valokuvaprinttejä, mitä museo perustelee ilmasto­syillä. Pari­tuhatta kuvaa nähdään kuudessa diashow’ssa, joiden katsominen vie kaksi ja puoli tuntia. Ratkaisu pakottaa pysähtymään ja keskittymään. Sosiaaliseen mediaan jakaminen on kielletty – kerrankin näyttely, joka ei ole instagrammable.

Teoksista laajimmat ovat Goldinin päätyöt, New York -kuvaus The Ballad of Sexua­l Dependency sekä Goldinin pakkohoitoon laitetun siskon itsemurhasta kertova musertava kolmikanavateos Sisters, Saints, & Sybils. Molemmat on nähty Kiasmassa 2008, mutta Modernan versiot ovat päivitettyjä.

Teemoihin liittyvä musiikki alleviivaa kuvien virtaa. Balladin taustalla soi populaarimusiikin kaanon The Velvet Undergroundista Dionne W­arwickiin ja James Brownii­n.

Sisters, Saints, & S­ibyls paljastaa, miten tarkasti Nick Caven 2000-luvun t­aitteen tuotanto kertookaan riippuvuuksista. Teoksen huipentaa Johnny Cashin klassikkoversio Nine Inch Nailsin Hurt-kappaleesta.

Goldin on myös tilannut teoksiinsa minimalistista musiikkia elokuva­säveltäjä Mica Leviltä.

Talvella 2019 Goldin heitti New Yorkin Guggenheim-­museon kuudennesta kerroksesta aulaan valtavan nipun lento­lehtisiä. Shame on Sackler, niissä luki. Hävetkää Sacklerit.

Sacklerit ovat yhdysvaltalainen yrityssuku, jolle Oxycontin on tehnyt miljardiomaisuuden. He ovat Guggenheim-museon ja monien muiden taideinstanssien taustalahjoittaja.

Vuonna 2017 Goldin perusti PAIN-nimisen järjestön. Nimi on lyhenne sanoista Prescrip­tion Addiction Intervention Now – reseptilääkeriippuvuuksiin on puututtava heti.

”Menetin suurimman osan yhteisöstäni aidsille. En voi katsoa toisenkin sukupolven katoavan silmieni edessä”, hän perusteli Art Forum -lehdessä.

Dokumentaristi Laura Poitrasi­n Goldinin aktivismista tekemä elokuva All the Beauty and the Bloodshed voitti Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon. Suomen ensi-ilta on helmikuussa. Keväällä ilmestyy suomeksi toimittaja Patrick Radden Keefen tutkiva tietokirja Kivun valtakunta, jonka mukaan Sacklerit aiheuttivat suunnitelmallisesti Yhdysvaltojen opioidikriisin.

Goldin syyttää Sacklereitä murhista. Tuomioiden vaatimisesta on tullut elämäntehtävä.

”Ottaen huomioon, miten synkkä maailma on, jokaisen p­itää löytää oma taistelunsa. Yksi riittää.” 

Nan Goldin: This Will Not End Well. Moderna museet (Exercisplan 4, Tukholma) 26.2.2023 asti.