Näytelmät ovat kirjallisuutta
Outi Mäkinen haluaa, että kotimaista draamaa luetaan.
4
MIN
Näytelmäkirjailijoilla on ongelma.
Länsimainen kaunokirjallisuus sai alkunsa Antiikin Kreikan näytelmistä, mutta nykyisin näytelmiä ei mielletä kirjallisuudeksi.
Outi Mäkinen on ottanut tehtäväkseen muuttaa ajatuksen. ”Näytelmäkirjailija on myös kirjailija”, hän korostaa.
Mäkinen johtaa Suomen näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien yhdistystä Sunkloa.
”Näytelmäkirjallisuus on Suomessa kadonnut kirjallisuuden kentältä. Näytelmiä voi kuitenkin yhä myös lukea, ei ainoastaan katsoa.”
Uusia näytelmätekstejä painetaan kirjoiksi harvoin. Käännösklassikoita ilmestyy silloin tällöin, mutta kotimaisten tekijöiden uutuusnäytelmiä ei ilmesty isoilta kustantamoilta edes kerran vuosikymmenessä.
Sunklo julkaisee vuosittain näytelmiä Lea-antologioina. Yhdistys jakaa Lea-palkintoa, joka myönnetään parhaan näytelmätekstin perusteella. Kirjoihin on painettu finalistien tekstejä.
Viime vuoden Lea-antologiaa on myyty normaalia enemmän.
”Eli noin sata kappaletta”, Mäkinen sanoo ja naurahtaa. ”Se ei ole salaisuus, että antologiasta otettiin 200 kappaleen painos.”
Vähäinen näytelmätekstien kysyntä johtuu Mäkisen mukaan vähäisestä tarjonnasta. Se taas juontuu arvostuksen puutteesta.
Muutos kuitenkin orastaa.
Pienkustantamo Teatterin Uusi Alkukirjasto T/U/A julkaisee monipuolisesti teatterikirjallisuutta, muun muassa kotimaisia nykynäytelmiä. Sen takana ovat Maria Säkö ja Heidi Backström.
Mäkinen mainitsee T/U/A:n kirjoista Pipsa Longan teoksen Peter asui talossa, jonka hän luki junassa matkalla Tampereen teatterikesästä Helsinkiin.
”Elämäni ei ole ollut samanlaista sen jälkeen.”
Peter asui talossa perustuu todelliseen eläinkokeeseen, jossa pullokuonodelfiinille yritettiin opettaa englantia.
Peter-niminen delfiini asuu puoli vuotta kahdestaan nuoren naisen kanssa talossa, jonka huoneisiin on laskettu vettä. Kokeen loputtua delfiini tekee itsemurhan.
Longan näytelmää ei ole vielä esitetty lavalla. Mäkinen näkee sen olevan hyvä esimerkki näytelmätekstin voimasta.
”Tekstiä ei ole paljoa, mutta se on punnittua, tiivistä.”
Mäkinen on tehnyt pitkän uran kirjallisuudessa. Hän johti useiden kustantamoiden yhdessä perustamaa taskukirjojen markkinointiyhtiö Loistoa ja toimi sen jälkeen Tammen kustannusjohtajana.
Mäkinen ei itsekään kustantajana päässyt loistamaan näytelmien julkaisijana.
Niitä ei tullut edes tarjolle, hän sanoo.
”En tiedä, miten olisimme reagoineet, jos sellaista olisi tarjottu julkaistavaksi. Olisimme varmastikin olleet hämmästyneitä.”
Mäkinen on viettänyt kesänsä purjehtien Itämerellä. Hän on suurlukija, joka omistaa ison kirjakokoelman. Vajaan kuukauden kesälomareissulle veneeseen ei mahdu kuin viisi kirjaa.
”Mutta ne ovat paksuja!”
Purjevene ei ole paras paikka lukemiselle.
”Tuulet ovat koventuneet ja kapteeni huutaa koko ajan, että vetäkää köysistä. Lue siinä sitten.”
Teatterissa kotimaisella tekstillä menee hyvin. Isot talot kuten Kansallisteatteri ja Helsingin kaupunginteatteri ovat kunnostautuneet suomalaisilla draamoilla.
Kansallisteatterissa on päänäyttämöä myöten esitetty viime vuosina suomalaista uutta näytelmää. Aiemmin viihteellisestä linjastaan tunnettu Helsingin kaupunginteatteri on menestynyt kotimaisten nykyromaanien sovituksilla.
”Myös kautta koko Suomen teatterikentän kotimaisista kirjoista tehtyjen dramatisointien määrä on viime vuosina merkittävästi kasvanut”, Mäkinen sanoo.
”Se on lohdullista, ja uskon, että dramatisoinnit lisäävät myös kotimaisen kaunokirjallisuuden kysyntää.”
Lea-palkinto jaetaan syyskuussa Kotimaisen näytelmän festivaalin yhteydessä. Finaaliin pääsi neljä näytelmää.
On juhlavuosi, sillä palkintoa on jaettu vuodesta 1985.
Sunklo on järjestämässä tätä tapahtumaa ja monta muutakin. Kahden viime vuoden aikana yhdistyksen valtionavustukset ovat pudonneet puoleen, Mäkinen kertoo.
”Olemme joutuneet nostamaan jäsenmaksuamme. On huono yhtälö, että joudumme tekemään niin aikana, jolloin kulut kasvavat ja tulot ovat epävarmempia. Suomen näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien yhdistyksen jäsenmäärä on vakiintunut noin seitsemäänsataan ammattikirjoittajaan. Puolet heistä on näytelmäkirjailijoita, puolet on käsikirjoittajia.
Alalle on löytynyt uusia tulonlähteitä muun muassa virtuaalipeleistä, joiden näyttävää grafiikkaa tarvitaan tukemaan jokin juoni.
Myös kuunnelmien renessanssi podcast-maailman ”audiodraamoina” lisää käsikirjoittajien tarvetta.
Samaan aikaan teattereissa valtion tukien leikkaukset ja arvonlisäveron korotus ajavat säästöihin, jotka vähentävät ensi-iltoja.
”Kotimaisten näytelmien pitäisi päästä silti tuotantoon. Niillä teatteri taiteena loppujen lopuksi pysyy elossa ja uudistuu”, Mäkinen sanoo.
”Onneksi vielä toistaiseksi kotimaisia näytelmiä tuodaan kuitenkin ensi-iltaan enemmän kuin käännettyjä.”
Kotimaisen näytelmän festivaali 18.–20.9. Tekstin talo (Lintulahdenkatu 3, Helsinki). Lea-palkinto jaetaan 18.9.