Viimeiset vuokraajat
Videovuokraamot ovat lopettamassa videovuokraamisen. Dvd-hyllyillä ei käy enää juuri ketään. SK onnistui löytämään asiakkaita.
Espoon Friisilän kivijalkamyymälässä on tarjolla yli kolmesataa erilaista karkkilaatua. On emojiaakkosia, bubblizz-hedelmäpulloja, stracciatella-konvehteja. Asiakas käy tarkasti läpi valikoimaa. Katse käväisee pikaisesti vuokra-dvd-hyllyillä. ”Jaa, onks tos leffoja vai?”
Kovin kauaa elokuvavuokraaminen ei enää häiritse karkinostoa. Filmtown-ketju on muuttanut nimensä Candytowniksi ja vuokraa dvd-levyjä enää kolmessa pisteessä: Espoossa, Vantaalla ja Oulussa. Kilpailijat ovat kadonneet.
Alkaa olla viimeinen mahdollisuus bongata harvinaisuus, suomalainen elokuvavuokraaja.
Viikon leffauutuuksina mainostetaan eläköityneen Bruce Willisin tusinatoimintaelokuvia. Mitkään vuokrattavat eivät ole tämän viikon, vuoden tai edes viime vuoden uutuuksia.
Myyjä kaataa laareihin lisää ”premium-irtokarkkeja”. Väriaine tuoksuu.
Vip-kortilla saisi euron alennuksen ensi-iltaelokuvista, mutta se ei kannata, koska samaan viiden euron hintaan voi ostaa levyn omakseen. Varastoista yritetään hankkiutua eroon. Jäljellä on enää muutama tuhat levyä, siis kaikissa liikkeissä yhteensä. Huippuaikoina yhdellä liikkeellä saattoi olla vuokrattavana 15 000 levyä.
Vuokraajat ovat nykyään epätavallinen näky, myyjä sanoo. Jäänteitä neljä vuosikymmentä kestäneestä kansanhuvista.
Vhs-kasettien vuokraus alkoi 1980-luvun alussa. Vuosituhannen taitteessa kasetit vaihtuivat kuvalevyihin. Asiakkaat norkoilivat hyllyjen välissä vertailemassa kansiesittelyitä ja sitoutuivat houkuttelevimpaan vuorokaudeksi.
Huippuvuosi saavutettiin 2007, jolloin vuokrattiin yli puoli miljoonaa dvd-levyä. Se tuotti alalle yli kymmenen miljoonan euron tulot. Pelkästään R-kioskilla oli parhaimmillaan puolentuhatta vuokrauspistettä.
Nyt Candytownin myyjä ehdottaa kaikille vuokrausta aikoville ostamista.
Tammikuisena lauantai-iltana edes ostaminen ei näytä kiinnostavan juuri ketään, vaikka isosta kaukalosta saisi seitsemän leffaa kympillä, suoratoistojen kuukausihintaan.
Ruutupaitainen mies tekee poikkeuksen ja alkaa kahlata valikoimaa. Kohta hän tuhahtaa ja astelee kassalle pyytämään paperia. Kansimuovit ovat viiltäneet käteen haavan.
”Kauheeta”, myyjä sanoo.
Talvipukuinen pikkupoika näyttää löytämäänsä elokuvaa. Ruutupaitamies käskee lapsen keskittyä olennaiseen: ”Katso tänne. Karkit nyt!”
Mies vilkaisee ensi-iltahyllyä. Nostalgista, hän sanoo lapselle.
Kun lapsi on saanut karkit pussiin, kaksikko ostaa yhden lastenelokuvan ja poistuu.
Vuokrausala tuli alas ryminällä, kun älytelevisiot yleistyivät 2010-luvun alussa. Netflix löi läpi. Suomen elokuvatoimistojen liiton viimeiset vuokraustilastot tehtiin vuonna 2017, jolloin laskua oli lähes 60 prosenttia edellisvuodesta. Sekin oli ollut katastrofaalinen.
Levyjä liikkui vain 77 000 kappaletta ja vuokraus tuotti hädin tuskin miljoona euroa.
Tilastointia ei kannattanut jatkaa: firmat ja eurot katosivat. Suurin ketju Makuuni kokeili nettivuokraamoa mutta ajautui konkurssiin vuonna 2018.
Kun kilpailija lopetti, Candytownit saivat vuokraamiselle hetken jatkoaikaa, sanoo toimitusjohtaja Tero Nurminen. Nyt vuokraaminen tuottaa enää kymmenisen euroa viikossa.
”Tiedettiin, että tämä päivä tulee”, Nurminen sanoo. ”Näin siinä nyt kävi, että markkinat ovat kadonneet.”
Ovesta astuu mies ja nainen. Yllättäen he alkavat keskustella siitä, mitä haluaisivat katsoa.
Ehkä komedia, he pohtivat ja lukevat takakansia hartaudella.
”Tänne tuleminen on tarkoituksellista. Pitää todella valita elokuva”, Valtteri Forsman sanoo. ”Minusta on järjetöntä, jos vain selaa Netflixiä…”
”…eikä koskaan löydä sopivaa katsottavaa”, Maureen Kosgei jatkaa.
Nyt kädessä on kymmenisen vuotta vanha romanttinen komedia. Vuoden se kestää oli helppo, yhteinen valinta. Ostaminen ei kiinnosta, elokuvaa tuskin tulee katsottua uudelleen.
”Vuokraaminen sopii meille paremmin.”