Tämä on museo

Koronapandemia hiljensi museot. Voiko kotisohvalta pian avata taiteen suora-toistopalvelun kuin Netflixin? Valita mieleisensä virtuaalisen museokierroksen. Maksaa palvelusta kuukausimaksua.

taide
Teksti
Silja Lanas Cavada

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

Pysähdyn Mona Lisan eteen.

Tarkennan lähemmäksi. Näen ohuita hiussärkymiä teoksen pinnalla. Silmät, jotka katsovat häiritsevästi sivuun. Vai seuraavatko ne sittenkin minua?

Kaikki näkyy niin tarkasti. Vanha poppelipuulevy. Halkeamat.

Salaperäinen hymykin.

Siirryn eteenpäin. Tuossa on Salvator Mundi ja tuolla Marian ilmestys.

Olen korkeassa tilassa, edessä upea kaupunkinäkymä. Kimaltelevia kupoleja. Ja tuo valo. Onko tämä Firenze?

Kuljen oviaukosta toiseen huoneeseen. Johannes Kastaja, Luolamadonna, Muusikon muotokuva. Tiililattialla sikin sokin piirrosluonnoksia.

Nousen marmoriportaat ylös, museopalatsin toiseen kerrokseen. Vastassa on Pyhä ehtoollinen, yksin omassa ylhäisyydessään. Senhän pitäisi olla Milanossa, Santa Maria delle Grazien kirkon ruokasalissa.

Seinille on ripustettu kaikki Leonardo da Vincin olemassa olevat maalaukset. Niitä ei ole paljon, vain 17.

Renessanssimestarin kaikki taideaarteet ovat täällä, yhdessä ja samassa tilassa. Ensimmäistä kertaa.

Laskeudun portaita takaisin Monan Lisan luokse.

Tämä ei ole Louvre, vaikka Mona Lisa on edessäni. Tämä on itsensä da Vincin suunnittelema renessanssipalatsi, jota ei koskaan rakennettu.

Näyttelytila on epätodellinen.

Missään ei näy ketään. Ei puheensorinaa. Ei edes kenenkään kännykkä soi, juuri väärällä hetkellä.

Onko tämä taidemuseo ollenkaan?

Tämä ei ole Louvre, vaikka sen vetonaula Mona Lisa on edessäni. Koronapandemia sulki museon kuukausiksi.

Tämä on renessanssipalatsi, oman aikansa neron da Vincin itsensä suunnittelema.

Tai oikeastaan Leonardo teki palatsista elinaikanaan pelkän piirrosluonnoksen. Palatsia ei koskaan rakennettu.

Palatsi on 3D-arkkitehtuuria ja rakennettu tietokoneella. Leonardo-teosten kokonaisuus on kuratoitu tähän virtuaaliseen tilaan.

Teokset ovat yhden hiirenpainalluksen päässä. Saavutettavissa milloin vain, missä vain – ja vielä ilmaiseksi.

Leonardo-näyttelyn on toteuttanut ranskalainen Universal Museum of Art (UMA). Maailman ensimmäinen täysin virtuaalinen taidemuseo.

UMA on kuratoinut jo toistakymmentä virtuaalista taidenäyttelyä.

Ne ovat olleet menestys. Kahden ensimmäisen vuoden aikana virtuaalinäyttelyitä ladattiin yhteensä 350 000 kertaa.

Koronapandemia nosti digitaalisten verkkokäyntien määrän yli kolmeen miljoonaan.

”Päivittäiset kävijämäärät kymmenkertaistuivat. Kriisin vaikutus on ollut valtava”, kertoo UMAn johtaja ja Leonardo-näyttelyn kuraattori Jean Vergès sähköpostitse.

UMA pyrkii ”taiteen Netflixiksi”, Vergès sanoo. Vaikka osa taidemuseoista avasi ensimmäisen pandemiakevään jälkeen ovensa viime kesänä, monet jatkoivat silti vierailujaan virtuaalimuseoissa.

UMA muuttaakin jo tämän kevään aikana osan digitaalisesta taideohjelmistostaan maksulliseksi. Tavoitteena on saada 30 000 tilaajaa.

 

Ranskalainen Universal Museum of Art (UMA) on toteuttanut virtuaalisen Leonardo da Vinci -näyttelyn.
Ranskalainen Universal Museum of Art (UMA) on toteuttanut virtuaalisen Leonardo da Vinci -näyttelyn. © leonardo da Vinci/UMA

Onko tämä tulevaisuuden tai jo tämän päivän museo? Korvaavatko digitaalisten museoiden näyttelyt kivijalkamuseot?

Taidemuseot synnytti oikeastaan Ranskan suuri vallankumous. Louvre avautui yleisölle vuonna 1793. Se oli merkkipaalu.

Mona Lisa siirtyi Louvren taidekokoelmiin vallankumouksen tuoksinassa.

Teoksella oli jo silloin menneisyys. Se oli ollut Ludvig XIV:n kokoelmissa Versailles’ssa ja Napoleonin makuuhuoneessa.

Pohjoismaissa ensimmäinen taidemuseo avautui vuonna 1792. Se oli Konglig Museum Tukholmassa, joka myöhemmin 1800-luvulla muuttui Nationalmuseumiksi. Nykyään se on Ruotsin suurin taidemuseo.

Susanna Pettersson miettii puhelimessa hetken. Hän johtaa Nationalmuseumia eli Ruotsin kansallismuseota. Taidemuseo hallinnoi yli 700 000 teoksen taidekokoelmaa. Louvrella on teoksia ”ainoastaan” vajaa puoli miljoonaa.

Taidemuseo on perinteisesti paikka, jossa on kokoelma. Kokoelmaa tutkitaan. Siitä huolehditaan. Se asetetaan esille, eri muodoissa, Pettersson luettelee.

Tärkeintä ovat kuitenkin kävijät, hän huomauttaa.

Yleisö synnyttää museon, kuten katsoja taideteoksen. Ollakseen elossa museo tarvitsee kävijän, fyysisen tai virtuaalisen.

”Museo ilman yleisöä ei ole museo vaan varasto.”

Virtuaaliset museokierrokset ovat lyöneet itsensä läpi. ”Esimerkiksi yli 70-vuotiaiden ikäryhmä on tehnyt hurjan digiloikan.”

Varhaiset taidekokoelmat olivat yleisöltä suljettuja. Jonkinlaisia ”taidevarastoja”, mutta upeita.

Taidekokoelma-ajatus syntyi renessanssiaikana, 1500-luvulla.

Silloin Leonardo maalasi Mona Lisaa Firenzessä, ja vähän muuallakin.

Ensimmäiset taidekokoelmat avattiin yleisölle 1700-luvulla. Museoajatus demokratisoitui 1800-luvulla valistusajan lopussa.

Jo renessanssiaikana kokoelmat toimivat oman aikansa internetinä, Susanna Pettersson vertaa.

”Sanon usein museologian opiskelijoilleni, että teokset olivat portaaleja tiedon äärelle.”

Valistusajasta Pettersson näkee yllättäen suoran jatkumon nykyiseen digiaikaan ja taidemuseoiden uuteen toimintaympäristöön.

Yhdistävä ajatus on taiteen saavutettavuus. Taide ja kulttuuri haluttiin valistuksen aikana mahdollisimman suuren ihmisjoukon ulottuville, niin nytkin.

”Tässä suhteessa digitaaliset mahdollisuudet ovat huikea potentiaali. On suorastaan fantastista, miten nopeasti uudet digitaaliset kävijäryhmät lähtivät kasvamaan pandemian aikana.”

”Esimerkiksi yli 70-vuotiaiden ikäryhmä on tehnyt hurjan digitaalisen loikan.”

 

Koronapandemia hiljensi museot myös Suomessa. Kävijämäärät romahtivat. Takana oli pitkä nousukausi.

Museoiden oli ryhdyttävä uusimaan toimintatapojaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tammikuisessa selvityksessä kolme viidestä museosta arvioi, että korona on avittanut merkittävästi niiden digiloikkaa.

Virtuaaliset museokierrokset ovat lyöneet itsensä läpi.

Muukin digitaalinen taideohjelmisto löysi eri ikäryhmiä ja aiemmin empiväisen yleisön. Näyttelyiden etäopastukset, etäluennot, verkkotaideteokset, podcastit, videot, Instagram-opastukset, online-festivaalit.

Museokeskus Vapriikki Tampereella alkoi tarjota virtuaalisia museokierroksia Instagram- ja Facebook-sivuillaan. Ensimmäisten museoiden joukossa.

Turun Aboa Vetus Ars Nova julkaisi minuuttiopastuksistaan videoita verkkoon.

Ateneumin taidemuseo aloitti nopeasti Ilja Repin -näyttelyn etäopastukset. Pitkään odotettu näyttely sulkeutui ennen kuin ehti varsinaisesti avautuakaan. Etäopastukset myytiin nopeasti loppuun.

Espoon modernin taiteen museo Emma lisäsi valtakunnallisen verkkopalvelun Finnan tietokantaan yli 1 200 teosta kokoelmistaan.

Digitaalisten palveluiden trendin uskotaan jatkuvan, vaikka kivijalkamuseoita jälleen avataan. Osassa museoista digiloikka aiheuttaa myös pelkoa.

”Jääkö sisältöjen siirtyminen digitaalisiin alustoihin pysyväksi ilmiöksi ja mitä se tarkoittaa eri kulttuuritoimijoiden ansaintalogiikalle”, yksi OKM:n kyselyyn vastanneista pohti.

 

Renessanssimaalari Giotton teoksia UMAn virtuaalinäyttelyssä Italialaisen renessanssin elämät.
Renessanssimaalari Giotton teoksia UMAn virtuaalinäyttelyssä Italialaisen renessanssin elämät. © giotto/Lives of the Renaissance/uma

Digiloikka on tähän saakka törmännyt usein museoiden seinään, sanoo Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Levä näkee digitaalisilla museopalveluilla useita vahvuuksia, joihin kivijalkamuseo ei pysty.

Verkon kautta tarjotut palvelut ovat ajasta ja paikasta riippumattomia, toimivat 24/7. Pohjois-Suomesta on yhtä helppo mennä Kiasmaan tai Kansallismuseoon kuin Helsingin keskustasta.

Näyttelyiden kohderyhmänä on koko maailma.

Erityisesti Levä iloitsee siitä, että digitalisaation ansiosta museoiden kokoelmat pääsevät vihdoin laajemmin esille. Kokoelmatyö on kuitenkin museotyön kovaa yhteiskunnallista ydintä.

”Museoiden kokoelmista on esillä arviolta noin kaksi prosenttia, korkeintaan kymmenen, ja määrä laskee koko ajan.”

Suomalaisten taidemuseoiden kokoelmista on digitalisoitu jo lähes 80 prosenttia. Se on Euroopan kärkeä.

Digitointi ei kuitenkaan ole merkittävästi parantanut kokoelmien saavutettavuutta tai saatavuutta, Levä sanoo.

Museoilla on ollut esimerkiksi kova työ saada siirretyksi digimateriaaleja sellaiseen hallintajärjestelmään, jonka avulla jakaa aineistoa.

Museoiden pitäisi saada digipalveluistaan myös tuottoa. Siksi niiden pitäisi pystyä tarjoamaan kohdennettua digitaalista ohjelmistoa, jota ilmaisissa kanavissa ei ole tarjolla.

”Se mikä valtaosasta digitaalisia museoita puuttuu, on interaktiivisuus. Kokemus, joka tekee museovierailusta elämyksen”, Levä sanoo.

 

Kuinka elämyksellinen virtuaalinäyttely voi olla?

Monet kivijalkamuseot hyödyntävät jo toiminnassaan AR-tekniikkaa, tietokoneella tuotettua sisältöä yhdistettynä fyysisen museotilan kokemukseen.

Museovierailijat voivat lukea kamerakännyköillään QR-koodeja. He ottavat kuvia ja lähettävät niitä Instagramiin ja Facebookiin tai tekevät Tiktok-videoita maalausten edessä.

Virtuaalilasit mahdollistavat virtuaalitodellisuuteen uppoamisen eli immersion.

”Se ei ole yhtään vähemmän todellista kuin se, että luet jotakin kirjaa näyttelystä tai olet henkilökohtaisesti paikan päällä. Kumpikin kokemus voi synnyttää vahvoja tuntemuksia”, sanoo Tampereen yliopiston visuaalisen kulttuurin tutkimuksen professori Asko Lehmuskallio.

Esimerkiksi UMAn johtaja Jean Vergès ei vielä lupaa näyttelykokemusta virtuaalilaseilla. Niiden käyttöönotto ja helppopääsyisen sovelluksen kehittäminen on vielä liian kallista verrattuna potentiaalisiin kävijämääriin.

Asko Lehmuskallion mukaan kivijalkamuseotkin ovat tavallaan jo virtuaalitiloja.

Usein alkuperäisiä teoksia on viety kirkoista tai keräilijöiden ja aatelisten kokoelmista museoihin.

Näyttelytiloissa teokset ovat irtaantuneet alkuperäisestä käyttökontekstista, jota museokävijät eivät usein tunne ollenkaan.

”Jos menee seisomaan klassisten öljyvärimaalausten eteen, kyse on siis usein toisen asteen käyttökokemuksesta.”

Niin kuin vaikka Mona Lisan edessä.

 

”Valitse alta näyttely ja siirry elämykseen!”

Kesällä 2020 perustettu Digimuseo.fi tarjoaa kuuden eri suomalaisen museon virtuaalinäyttelyitä.

Pääosa näyttelyistä on toteutettu 360-virtuaaliesittelyinä. Kahdessa on käytetty AR-tekniikkaa.

Astun sisään Helinä Rautavaaran virtuaalimuseoon.

Näyttely on kuratoitu verkkoon samaan tapaan kuin fyysiseenkin museoon. Tila on pelkistetyn tyylikäs. Siellä voi liikkua napauttamalla lattiaa. Teoksista avautuu tekstiplansseja. On haastatteluvideoita ja filmiotteita. Taustalla afrikkalainen musiikki.

John Nurmisen säätiön digimuseossa pääsee tutustumaan esimerkiksi harvinaisiin karttakokoelmiin.

Ryhmille on myös maksullisia virtuaalisia museo-opastuksia, joiden aikana voi keskustella ja chattailla oppaan kanssa.

Digimuseo.fi lupaa, että vielä tänä vuonna sen näyttelyissä voi vierailla ”kaverin kanssa”.

Ystävän voisi kutsua mukaan näyttelyyn ostamalla sisäänpääsykoodin. Seurue saisi käyttöönsä suljetun alustaympäristön.

Digitaalisessa näyttelyssä voisi parhaimmillaan kokea samantyyppisiä sosiaalisia elämyksiä kuin kivijalkamuseossa.

Digitaaliset taidekokemukset eivät korvaa fyysistä kohtaamista taideteoksen kanssa. ”Autenttisen teoksen lumovoima ei koskaan katoa tästä maailmasta.”

Tarvitsemmeko enää kivijalkamuseoita?

”Tarvitsemme”, Nationalmuseumin Susanna Pettersson sanoo.

Petterssonin mukaan digitaaliset taidekokemukset eivät koskaan korvaa fyysistä kohtaamista taideteosten kanssa.

”Väittäisin, että autenttisen teoksen lumovoima ei koskaan katoa tästä maailmasta.”

Toisaalta Pettersson uskoo, että digitaalisessa tilassa voisi tapahtua – yllättäen – sama asia kuin kivijalkamaailmassa.

”Eli jollekin digitaaliselle alustalle alkaa kertyä digitaalista osaamispääomaa, ja näin sille alkaa klusteroitua esimerkiksi kovatasoisia digitaalisia taideteoksia.”

Silloin digialusta alkaisi muistuttaa taidemuseoinstituutiota ja olisimme Petterssonin mukaan aivan samanlaisten kysymysten äärellä kuin kivijalkamaailmassa.

”Kuka päättää, mitä esitetään, millä tavalla ja kenelle? Ja minkälaisia mahdollisuuksia digitaalinen taide tässä toimintaympäristössä sitten saa?”

 

UMAn ranskalaisen karikatyyrin näyttely esittelee satiirisia kuvituksia Ranskan vallankumouksesta Charlie Hebdon tapaukseen.
UMAn ranskalaisen karikatyyrin näyttely esittelee satiirisia kuvituksia Ranskan vallankumouksesta Charlie Hebdon tapaukseen. © caricature/uma

Aivotutkijat ovat havainneet kiinnostavan asian.

Kuvataiteen mestareiden maalausten katsominen aiheuttaa meissä rakastumista muistuttavan tunnekokemuksen.

Taiteen katsominen stimuloi monipuolisesti aivojamme ja lisää aivoverenkiertoa.

Mutta mihin tarvitsemme aitoa Mona Lisaa, jos voimme katsoa sitä kännykästä tai omalta ruudulta?

Mona Lisan tihrustaminen väkijoukon keskellä Louvressa voi olla turhauttavaa.

Jopa pettymys.

”Noin pieni”, lienee useimmiten kuultu ensi kommentti.

Oxfordin yliopiston taidehistorian professori Martin Kemp on eri mieltä. Hän on nähnyt Mona Lisan kolme kertaa lähietäisyydeltä, ilman panssaroitua lasia.

Kemp on maailman johtavia Leonardo- asiantuntijoita. Hän kutsuu Mona Lisaa, joka tunnetaan myös nimellä La Gioconda, sanalla Her. Kuten britit Englannin kuningatarta.

Mona Lisan näkeminen läheltä on hänen mielestään extraordinary. Kun maalauksen näkee vielä ilman panssarilasia, siinä on poikkeuksellista lumoa ja maagisuutta.

Silti Kempin mielestä kokemus fyysisestä taideteoksesta ja digitaalisesta kuvasta täydentävät toisiaan.

”Filosofi Walter Benjamin sanoi, että valokuvaus tuhosi taideteoksen auran. Mielestäni se on nimenomaan päinvastoin.”

Mona Lisasta on tehty miljoonia digitaalisia kopioita ja jäljennöksiä, mutta se ei taidehistorioitsijan silmissä vähennä teoksen merkitystä.

Taideteosten kopiot ovat Kempille myös henkilökohtaisesti tärkeitä.

”Olen perheestä, jossa ei ollut maalauksia, ei kirjoja, ei musiikkia.”

”Yhdellä naapureistani oli van Goghin taidekirja, jonka kuvista tuli minulle tärkeitä. Nuorena opiskelijana ei ollut varaa matkustaa taidemuseoihin ulkomaille.”

Kun maalaus on mestariteos, se kestää hänen mukaansa jopa huonon jäljentämisen.

”Aito teos välittyy sieltä aina läpi.”

Digimuseo UMAn johtaja Jean Vergès on samoilla linjoilla.

Digitaalinen taideohjelmisto ennakoi ja pidentää museonäyttelyiden fyysistä kokemusta, hän sanoo.

”Samaan tapaan kuin musiikin kuuntelu kännykästä saa haluamaan konserttiin!”

 

Christie’sin taidehuutokauppakamarissa pidettiin viime joulukuussa erikoinen huutokauppa.

Kaupan ei ollut oikeastaan teos, vaan pääsy hetkeksi maailman kuuluisimman maalauksen äärelle.

Louvren taidemuseo paikkasi huutokaupalla koronakriisin aiheuttamia taloudellisia tappioita. Niitä on kertynyt useita kymmeniä miljoonia euroja.

Museo latasi korona-aikana lähes puolen miljoonan teoksen kokoelmansa verkkoon.

Silti tuntematon huutaja maksoi 80 000 euroa siitä, että pääsee näkemään aidon Mona Lisan. Se tapahtuu maalauksen vuosihuollon yhteydessä.

Hintaan sisältyy yksityinen yöllinen museo-opastus Louvren Grande Galeriessa, italialaisten mestareiden keskellä, elävän oppaan kanssa.

Rendez-vous Mona Lisan kanssa tapahtuu intiimisti ilman panssarilasia.