Mihin kirjailijalla on lupa?

etiikka
Teksti
Kirsi Kallio
Merja Virolainen Helsingin Juhlaviikkojen Elävien runoilijoiden vuonna 2004. Kuva Ville Myllynen / Lehtikuva.

Saako kirjailija lainata tarinoita lähipiiristään ilman lupaa? on kysytty tänä syksynä, Riikka Ala-Harjan Maihinnousu-romaanin ilmestymisen aikaan.

Teoksen aiheuttama kohu on herättänyt keskustelua kirjoittamisen lähtökohdista, siitä mitä taiteen nimissä on lupa tehdä, mitä ei.

Saako läheisen luottamuksen pettää?

”Joskus voi olla pakko tehdä myös niin”, sanoo runoilija Merja Virolainen.

Virolainen on pohtinut kysymystä omassa elämässään: syksyllä ilmestyi rakkausrunokokoelma Valloittaja. Runot kertovat omasta elämästä, rakkaudesta naimisissa olevaan mieheen.

Kuinka kirjoittaa suhteesta, jota rajoittaa kahden ihmisen avioliitto? Miksi ylipäätään kirjoittaa aiheesta, josta joku toinen vaikenisi visusti?

”Alkuelämys on taiteen kovaa ydintä, usein kirjailijan luomistyön perusta”, sanoo Virolainen.

Ristiriita on osa kirjallisen työn dynamiikkaa. Konfliktitta sujuneesta suhteesta Virolainen ei olisi vaivautunut kirjoittamaan.

Virolainen kannattaa polyamoriaa ja vastustaa pikkuporvarillista yksiavioista avioliittoa. Koska Virolainen ei kuitenkaan halunnut tuottaa miehelle eikä tämän vaimolle julkista häpeää, piti rakastetusta kirjoittaa niin, ettei henkilöllisyys paljastuisi.

”Moraalivalinnat painoivat enemmän kuin taiteelliset herkut, jotka oli pakko uhrata.”

Virolainen kertoo, että lähtökohdiltaan taiteilija on vapaa. Joskus taiteilija joutuu taiteen nimissä myös loukkaamaan, jopa läheisiään. Raja kulkee siinä, ettei taiteilija saa rikkoa lakia kuten esimerkiksi murhata tai tehdä petosta.

Entä pitääkö pyytää lupa? Virolainen itse pyysi rakastetultaan luvan ”valloittaja”-metaforan käyttöön ja tarkistutti käsikirjoituksenkin useampaan kertaan. Metafora kun oli hänen ideansa, ei Virolaisen.

Toisen nahoissa

Pohditaan rajoja. Todellisuuspohjainen fiktio on viime aikoina ollut esillä ja nostanut pintaan kirjailijan ja todellisuuden suhteen. Muun muassa vuonna 2005 Finlandia-palkittu Helena Sinervo herätti kysymään romaanissaan Runoilijan talossa: mitä toisen nahoissa on lupa kirjoittaa?

Runouden puolella samaa kysymystä ei ole esitetty, koska tunnustuksellisia runoja julkaistaan harvemmin. Sen sijaan trendiksi noussut tyyli leikata ja miksata valmista materiaalia esimerkiksi netistä on pysäyttänyt Virolaisen on miettimään asiaa silloin, kun vastaan on tullut itsemurhavuodatuksia tai anorektikon kuvauksia. Sellaisen materiaalin tekijä ei välttämättä olisi valmis siihen, että sanomisia käytetään muussa yhteydessä, esimerkiksi sanataideteoksessa.

Syksyn aikana on yhtäältä puolustettu kirjailijan vapautta, kirjailijan oikeutta ”omiin havaintoihin”, toisaalta on myös pohdittu itsereflektion mahdollisuutta: käyttäessään toisten tarinoita kirjailija kartoittaa myös sitä, millä tavoin tarinaa käytetään ja mitkä ovat lainan seuraukset.

Joskus ennakko-odotukset sekä ahdasmielisyys aiheuttavat väärinkäsityksiä. Merja Virolaisen oma sukupuolimoraali poikkeaa valtavirrasta eikä asetu norminmukaisiin kahleisiin.

”Kokoelmassani toin esiin omia moraalisia ihanteitani suhteessa, jossa ne törmäsivät sovinnaisempiin moraalikäsityksiin. Käsitysten törmääminen ratkaisi kohtaloni ja aiheutti syvää kärsimystä, puolin ja toisin.”

Merja Virolainen työskentelee Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun johtajaopettajana. Hän kannustaa oppilaitaan käyttämään mielikuvitustaan ja luomaan sepitettä.

Kirjailijoita on joskus syytetty myös ideavarkauksista. Virolainen kertoo, että nykykirjailijat liittävät usein teoksensa loppuun lähdeluettelon, josta ilmenevät teoksen vaikutteet. Näin kirjailijat välttyvät turhilta syytöksiltä siitä, että olisivat käyttäneet lainauksia omina keksintöinään. Virolaisen mielestä lähteet tekevät teoksesta myös kiinnostavan. Käytäntö on kuitenkin verraten uusi.

Kysymykseen kirjailijan vapaudesta ei ole yksiselitteistä vastausta. Toisten tarinoita hyödyntävä kirjailija ei riko lakia eikä kirjallista perinnettäkään. Silti voidaan kysyä: mikä on kirjailijan vastuu?

Riikka Ala-Harjan Maihinnousu on ehdolla vuoden 2012 Finlandia-palkinnon saajaksi.