Viihdepäällikön tilinpäätös

Tuottaja Markus Selinin tarina kytkee yleisömenestykset eloisaan kulttuurihistoriaan.

elämäkerta
Teksti
Lauri Lehtinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keltaiset lasit ja kiiltävät korut kuuluvat tuottaja Markus Selinin boheemiin tyyliin. Veli-Pekka Lehtosen tekemän elämäkerran mukaan 1980-luvun Selin näytti siistiltä pikkuliikemieheltä. Sovinnaisesta olemuksesta oli apua, kun nuori maahantuoja tarvitsi pankkilainaa matalan profiilin elokuvien video-oikeuksien ostamiseen.

Nykyään Selin on kotimaisen elokuvan vaikutusvaltaisin tuottaja, joka veti Yösyöttö-komedian Finnkinon saleista, kun tarjottu sopimus ei miellyttänyt.

 

Suuren managerihahmon muistelmateos on yhtä rönsyilevä kuin hänen uransa. Selinillä on aina ollut vireillä niin monta samanaikaista hanketta – kaikkea Nintendo-peleistä ravintoloihin – että ne eivät tahdo asetua suoraviivaiseksi tarinaksi.

Yksityiselämä on rajattu ulos kirjasta. Salaisuuden verhon takaa tuskin paljastuisi ainakaan seesteistä perheenisän arkea.

Nummelalaisten elokuvateatterinpitäjien poika Markus Selin (s. 1960) kasvoi keskellä elokuvia ja niiden markkinointia. Nuoruuden idoli oli kulttikoomikko John Belushi, joka tylytti tärkeilijöitä kepposilla.

Selin on työn ja vapaa-ajan ilmiömäinen yhdistäjä. Valtava hyvä veli -verkosto on kasvanut luontevasti baarien pöydissä.

Kosteat illanvietot ovat Selinille myös potentiaalisten yhteistyökumppanien psykologista testaamista.

”Me hävitä millekään Pekolle.”

Renny Harlinin ja Selinin kuvioista on kirjoitettu runsaasti, mutta Lehtonen tarjoaa perinpohjaisimman selonteon. 1980-luvulla kohuttu Jäätävä polte ja kansainvälisen rahoituksen puutteeseen katkerasti kaatunut Mannerheim-elokuvahanke taustoitetaan paremmin kuin koskaan.

Harlinin 1980-luvun lopulla tavoittama Hollywood-menestys ei tarttunut Seliniin. Se katkaisi toverusten Larmark-yhtiön työt ja viilensi välejä hetkellisesti.

Kirja valottaa tekemättä jääneiden elokuvien kiehtovaa varjohistoriaa, mutta ei mainitse merkillisintä kuopattua hanketta – Visa Mäkisen kehittelemää Pori-melodraamaa ”Olenko minä huora”, jonka rahapulaan joutuneet Harlin ja Selin suostuivat syksyllä 1986 kirjoittamaan salanimiä Kari Virtanen ja Anna Hallamo käyttäen.

Lehtosen teksti rullaa preesensissä kuin käsikirjoitus, haastattelukommentit muistelevat menneessä aikamuodossa. Selinin tekemisiä koskevat tiedot ovat kauttaaltaan vankkoja, kulttuurihistorian sivupoluilla ote voi lipsua. Toteamus, jonka mukaan itsenäisessä Suomessa olisi kielletty ja leikattu ”kymmeniä” elokuvia, ei tee oikeutta sensuuriin juuttuneille teoksille, joita on toistatuhatta.

Tuore tuokiokuva sijoittuu vuoden 2018 dramaattiseen Jussi-gaalaan, jonka järjestäjiin Selin kuului. Aku Louhimiehen keinoista kohistiin, ja monet vaativat metoo-puheenvuoroja. ”Hesari yrittää käsikirjoittaa tätä juhlaa” , Selin valittaa. HS:n elokuvatoimittaja Lehtonen ei kommentoi väitettä.

 

Isojen kemujen isäntä, joka ei oikein viihdy niissä. Tarkka bisneskovis, josta löytyy veljellistä hyväntahtoisuutta. Supisuomalainen ja kansainvälinen.

Luonteenpiirteiden kirjo on laaja. Ilahduttavassa loppuluvussa korostuu kilpailuhenki, kun Selin ja hänen luotto-ohjaajansa Aleksi Mäkelä katsovat miltei valmista Olen suomalainen -elokuvaa.

Seliniä vaivaa Pekko Aikamiespoika -komedioilla aloittaneen Timo Koivusalon nousu aikamme katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvantekijäksi, ohi Mäkelän ja Selinin yhteistöiden.

Kakkosina kuoleminen ei ole optio. ”Me hävitä millekään Pekolle.” Taistelu, pohjimmiltaan tylsyyden vastainen, jatkuu.

Veli-Pekka Lehtonen.
Veli-Pekka Lehtonen. © Markko Taina