Mart Saarma

geenitekniikka
Teksti
Jukka Ukkola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Mart Saarma

Virolaista tiedemiestä ärsyttää epäluulo geeniteknologiaa kohtaan.

Teksti Jukka Ukkola
Kuva Petri Kaipiainen
(SK 18/2004)

Professori Mart Saarma istuu Viikin biokaupungin neljännen kerroksen upean modernissa toimistossaan Helsingissä ja vastailee puhelimeen – useimmiten viroksi, välillä englanniksi ja suomeksi. Hän sopii tähän ympäristöön: viimeisen päälle sekä tiede- että herrasmies, kansainvälisesti tunnettu tutkija ja kosmopoliitti, joka virolaisena vähän vierastaa suomalaista sinuttelua.

Viikin ympäristö on aika lailla erilainen kuin Saarman aloittaessa tiedemiesuransa 1970-luvulla Neuvosto-Virossa. “Silloin elimme erossa muun maailman tiedeyhteisöstä”, Saarma muistelee.

Ulkomaisia lehtiä ja kirjoja tuli vain vieraiden mukana tai kirjastoon osin sensuroituina. Tieteelliset laitteet olivat vanhoja ja niistä oli pulaa. Neuvostoliitossa kuitenkin arvostettiin virolaisia tutkijoita, ja lopulta tiedekin vapautui ja alkoi saada resursseja.

Viron itsenäistyttyä todettiin kansainvälisessä raportissa, että maassa oli useita korkeatasoisia tutkimusryhmiä ja -aloja. Siitä yhteisöstä Saarmakin keksittiin Suomeen, kun Helsingin yliopiston uudelle ylpeydelle, Biotekniikan instituutille, haettiin johtajaa 1990.

Saarma oli tuttu Suomessa, ollut täällä mukana niin tieteenteossa kuin biotekniikan kaupallistamisessa – hänet tiedettiin huippuosaajaksi.

Ensin urheilija

Mart Saarma on tieteenalansa geenitutkimuksen elävä näytekappale, geneettinen tiedemies: äidinisä toimi Viron armeijan yliapteekkarina, isä Jüri Tarton yliopiston psykiatrian ja äiti Valve sisätautien professorina, täti Helle Simm hydrokemistinä, vesien tutkijana. Mitä muuta näistä geeneistä voisi syntyä kuin biotieteilijä?

Saarma on yhä Viron kansalainen, ja hänellä on useita luottamustehtäviä kotimaassaan: hän on mm. Viron tiedeakatemian sekä pääministerin tiede- ja kehittämisneuvoston jäsen ja opettaa Tallinnan teknisessä yliopistossa. Lisäksi hän osallistuu aktiivisesti alansa eettiseen keskusteluun ja suomentaa sen hankalia käsitteitä.

Hän tosiaan suomentaa, vaikkei suomi ole hänen äidinkielensä, sillä hän on erinomainen tieteensä kansantajuistaja ja puhuu suomea lähes ilman vierasta korostusta.

Lapsena hän oppi kotimaassaan viron lisäksi myös venäjän ja kotona saksan. Solzenitsynit ja muut kielletyt kirjat hän luki nuorukaisena salaa englanniksi.

Ensimmäisiä kertoja Saarma pääsi käymään Suomessa lukiolaisena koripallojoukkueensa kanssa ja sitten Helsingin ja Tarton yliopistojen otteluissa. Sittemmin matkustus Tartosta, suljetusta kaupungista, tyrehtyi pitkäksi aikaa. Pariin otteeseen Martia ei päästetty joukkueeseen syytä selittämättä, joten urheilu-ura vaihtui tieteeseen.

Mart Saarma suhtautuu biotekniikkaan “kiihkeän viileästi”.

Hän on innostunut tieteenalastaan ja odottaa jännittäviä tuloksia mutta muistuttaa, että esimerkiksi valmistumassa oleva ihmisen geenien kartoitus, ihmisgenomi, on vasta alussa ja alkua.

“Ihmisen genomi on kuin kirja, jossa on kolme miljardia kirjainta. Ne on nyt lähes kaikki luettu ja laitettu oikeaan järjestykseen.”

“Kirjassa on ehkä parisataatuhatta sivua, mutta niistä 30 000–40 000 sivua on kirjoitettu kielellä, jota ymmärrämme. Sivut on analysoitava ja osoitettava, että sanoma on olemassa myös todellisuudessa, geeneissä, eikä vain teoriassa.”

Saarma nimittää vaihetta postgenomiseksi kaudeksi ja tiedemiesten työtä funktionaaliseksi genomiikaksi. “Hirmuinen määrä geenejä on tiedossa, muttei meillä ole minkäänlaista aavistusta, mitä ne tekevät.”

Salatut sairaudet

Tutkijalle tämä on sormia syyhyttävää aikaa. Vielä kymmenen vuotta sitten ihmisen genomista ei ollut juuri mitään käsitystä. Nyt voidaan saada tietokoneella näkyviin pätkiä genomista, joka mahdollisesti koodaa geenejä.

Tuhannet tutkijat selvittävät näiden pätkien tarkoitusta. Ovatko ne geenejä? Minkälaista valkuaisainetta ne tuottavat? Mitä valkuaisaineet tekevät? Käynnissä on hurja kilpajuoksu hiv-rokotteesta, Alzheimerin tai Parkinsonin taudin tehokkaista lääkkeistä, syöpälääkkeistä, sydäninfarktilääkkeistä, verenpainetaudin lääkkeistä…

“Vieläkään ei silti ymmärretä DNA:n ja valkuaisaineiden todellisia vuorovaikutuksia. Niiden ratkaiseminen tuottaa takuuvarmasti Nobelin. Tällaisten asioiden saaminen selville on hirveän jännittävää”, Saarma hekumoi.

Häntä kiinnostavat erityisesti hermoston rappeutumissairaudet, kuten Parkinsonin ja Alzheimerin tauti. Hermosolujen yhtäkkisen rappeutumisen syitä ei tiedetä, eikä tehokkaita lääkkeitä ole, vaikka itse taudeista tiedetään yhtä ja toista ja hoitojakin on kehitelty.

“Tuntematta kaikkia geenejä ja solujen valkuaisaineita on vaikea olettaakaan, että voisimme selvittää sairauksien syyt ja löytää hyvät hoidot.”

Milloin tämä sitten tapahtuu?

“Tieteessä ei ole tapana ennustaa, ennustukset kuuluvat science fictioniin”, Saarma vastaa mutta vakuuttaa, että sairauksien syiden selviäminen on nyt paljon entistä todennäköisempää, kun tieto lisääntyy ja menetelmät kehittyvät.

Läpimurto voi tapahtua muutaman vuoden kuluttua, mutta se voi viedä 10 tai 20 vuotta.

“Koko geeniteknologia syntyi vasta 30 vuotta sitten. Se on lyhyt historia, jonka aikana on tapahtunut aivan mielettömästi asioita.”

Suomalaiset ovat menestyneet perinnöllisten tautien syy-yhteyksien selvittämisessä silloin, kun taustalla on virhe yhdessä geenissä. Syinä lienevät syrjäisen Suomen melko yhtenäinen geeniperimä ja terveydenhuoltojärjestelmä hyvine potilastiedostoineen.

Viro kerää geenipankkia

Viro on omaksunut itsenäisenä valtiona toisenlaisen roolin geenitutkimuksessa. Muutama vuosi sitten siellä aloitettiin mittava hanke kansallisen geenivaramun eli geenipankin keräämiseksi.

Saarman mielestä varamu on kaunis sana; se ei tarkoita vain rahan ja mammonan vaan myös henkisten ja älyllisten arvojen säilyttämistä.

“Tämä on rohkea projekti, joka voi onnistuessaan olla lähtölaukaus Viron bio- ja lääkealan kehittymiselle ja huipputeknologian teollisuudelle. Se on tärkeä kaupallisesti mutta erityisesti tieteen ja terveydenhuollon kannalta.”

“Toivon, että suomalaisetkin tutkijat voisivat hyödyntää geenipankkia. Virolaisten voimavarat eivät siihen täysimääräisesti riitä.”

Geenipankkiin on tarkoitus kerätä veri- ja DNA-näytteet mahdollisimman monelta. Näytteenantajien lääkärintarkastuksessa saadaan tietoa virolaisten terveydentilasta. Sitä tarvitaan terveydenhuollon suunnitteluun, sillä Saarma ei usko neuvostovallan aikaisiin terveystilastoihin.

DNA-näytteitä analysoidaan ja yritetään selvittää suurten kansantautien geenejä. Tuloksista voidaan myös seurata lääkkeiden, hoitojen ja jopa asuinympäristön vaikutuksia sairauksiin. Mahdollisesti tauteja pystytään tunnistamaan entistä varhemmin ja kehittämään niihin uusia lääkkeitä.

Saarma pitää hanketta lupaavana, vaikkei se ole edennyt niin kitkattomasti kuin toivottiin. Osa ulkomaisista pääomarahoittajista haluaa muuttaa projektin painopisteitä. Media ja jotkut tutkijatkin ovat olleet kriittisiä ja syyttäneet hanketta salamyhkäisyydestä sekä virolaisten geenien “hyväksikäytöstä”.

Sen sijaan tavalliset virolaiset suhtautuvat hankkeeseen myötämielisesti. Projektiin on liittynyt valistuskampanja, joka sinänsä on hyödyllinen kansanopetuksena.

“Ai kun kiva”

Mart Saarma on pysynyt mieleltään virolaisena

“Sehän tulee äidin ja isän kautta, ja 40 vuotta olen siellä asunut. Henkinen ero suomalaisiin on kuitenkin hyvin pieni – arvot ovat melkein identtisiä: luonto, pohjoinen sijainti, työn kunnioittaminen, oma kieli ja kulttuuri….”

“Tänne oli helppo tulla, ja vastaanotto oli vilpittömästi lämmin. Ei kukaan sanonut, että tulet syömään meidän leipäämme vaan ’ai kun kiva’.”

Sen sijaan yhteiskunnallinen muutos oli valtava, olihan Saarman muuttaessa Virossa vielä vallalla vanha järjestelmä, “sosialismi tai kommunismi tai mikä kansanvankila se oli”.

Saarma käy kotimaassaan vähintään kerran kuussa. Siellä on osa töistä ja osa perheestä: äiti ja sisar Tartossa, tytär, poika ja veli Tallinnassa.

Saarman vaimo, Estonia-teatterin entinen ballerina Kirke Saarma muutti Suomeen miehensä mukana ja asuu täällä yhä, vaikka pariskunta erosi kohta muuton jälkeen.

Biotekniikka tarvitsee aikaa

Mart Saarman työhuoneesta Viikin lasipalatsista näkee kauas yli Helsingin vanhan keskuksen ja kaupungin ainoiden laidunmaiden. Sieltä näkee ja näkyy kauas myös omalla alallaan, jos haluaa – ainakin resurssit ovat kunnossa.

Tosin näin jälkikäteen Saarma on sitä mieltä, ettei ero vanhaan Viroon lopultakaan kovin huikea ole: samaa tiedettä, vähän erilaisin välinein.

Kollegojen kommenteissa Saarmaa on joskus kiitelty siitä, että kun hän on selvinnyt neuvostobyrokratiasta, hän kestää mainiosti myös suomalaisen yliopistomaailman koukerot.

Eurooppaan katsoessaan Saarma on kuitenkin huolestunut ja vähän ärsyyntynytkin epäluuloisesta suhtautumisesta geeniteknologiaan – uskon puute.

Suomessakin on sanottu, että biotekniikka on jäänyt kuplaksi, johon on sijoitettu liikaa rahaa eikä se ole tuottanut mitään. Kuitenkin tiedetään, että moderni biotekniikka on maailmanlaajuisesti – myös Suomessa – tuottanut jo aika paljon.

Sen avulla valmistetaan ja myydään kymmeniä lääkkeitä ympäri maailman: laadukasta ja puhdasta insuliinia, kasvuhormoneita, rokotteita, entsyymejä, diagnostisia testejä ja niin edelleen.

Nokiakaan ei luotu tyhjästä

“Geenitekniikka on jo varmasti lyönyt itsensä läpi kaupallisesti”, Saarma vakuuttaa.

“Suomessa sillä on vain ollut liian lyhyt historia, jotta yrityksiltä voitaisiin rehellisesti odottaa kovin hyviä tuloksia. Nyt yritysten pääomarahoitus alkaa olla kunnossa. Olisi erittäin lyhytnäköistä katkaista kehitys.”

Saarma kysyy, kuinka kauan elektroniikkateollisuutta tuettiin ja kuinka monta firmaa meni konkurssiin ennen Nokian kansainvälistä menestystä. Ei sitäkään tyhjästä luotu, se vaati aikaa.

“En ymmärrä niitä, jotka sanovat että biotekniikka on saanut riittävästi rahaa ja nyt pitäisi löytää jotakin muuta. Moderniin biologiaan ja geenitekniikkaan perustuvaa luonnontieteellistä tutkimusta pitää tukea jatkossakin, ilman sitä ei pärjätä.”

Tutkimukseen satsaamisesta on toki jo tullut tuloksia. Kun Saarma tuli Suomeen 1990-luvun alussa, täällä oli kansainvälisesti näkyviä tutkimusryhmiä korkeintaan kymmenen. Nyt niitä alkaa olla sata.

Alan tutkimuksen taso on noussut kansainväliseen kärkeen ja sen ovat tunnustaneet lukuisat kansainväliset arviointiraadit. Suomeen on syntynyt osaavien ihmisten joukko, joka pystyy tekemään korkeatasoista tutkimusta ja läpimurtoja. Myös yritysten lukumäärä on kasvanut.

“Uskon yhä lujasti, että alamme menestyy myös kaupallisesti, kun sille annetaan aikaa. Tosin pitää analysoida kriittisesti, mitä on tehty oikein ja mitä väärin. Selvää on, että patentteja on Suomessa jätetty aivan liian vähän.”

“Yliopistollisten tutkimusten soveltaminen käytäntöön on vielä uutta kulttuuria, ja kateus on voimakas tekijä. Bioalalle pitäisi saada muutama äkkirikas – sellaisia ei vielä ole.”

Euroviisuja ja nobeleita

Viroa on totuttu pitämään pikkuveljenä, mutta muutamissa asioissa se on mennyt hämmästyttävän nopeasti Suomen ohi, esimerkiksi hiihdossa ja euroviisuissa.

Käykö tieteessä samoin? Saako Viro tieteen Nobel-palkinnon ennen kuin Suomi?

“Tiede tietysti vähän eroaa hiihdosta ja euroviisuista”, hiihdon ja laulun ystävä Saarma hymähtää. “Ehkä Nobel sentään tulee Suomeen ennemmin.”

Hän huomauttaa kuitenkin, ettei tiedepalkintojen saanti ole elintasosta kiinni.

“Japanin elintaso on ollut korkea jo aika kauan, samoin Etelä-Korean, mutta ei sinne ole kovin paljon nobeleita mennyt. Palkintoja ei anneta hyvästä eikä erinomaisestakaan työstä vaan siitä että löytää uusia ratkaisuja, avaa uusia ovia, osaa kysyä todella uusia kysymyksiä.”

Viron menestys euroviisuissa ei sinänsä ole mikään yllätys, sillä musiikki on traditio ja vapauden symboli, laulujuhlineen kaikkineen.

“Ehkä kevyt musiikkimme on jotenkin eurooppalaisempaa kuin suomalainen”, Saarma arvelee.

Myös hiihto on aina ollut hyvin suosittua massaurheilua Virossa. Elintaso ei ole vielä niin korkea, että surffaus, laskettelu ja muut elintasourheilut veisivät huippuja, kuten Suomessa.

Mart Saarma
Ikä: 54
Synnyinpaikka: Tartto, Viro.
Kotipaikka: Helsinki, Kulosaari.
Ammatti: Biotekniikan instituutin johtaja, professori.
Koulutus: M.Sc. Tarton yliopisto, filosofian tohtori, Tarton yliopisto/biokemian osasto; biologisten tieteiden tohtori, Venäjän tiedeakatemia/Molekyylibiologian instituutti.
Perhe: avovaimo Hannele Ahti, geneetikko, kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen yksikönjohtaja. Lapset: Kaari, 30, biologi Helsingin yliopistosta, työskentelee Oriola AS:ssa; Jüri, 28, työskentelee Eesti Telefoonin markkinoinnissa.
Harrastukset: koripallo, hiihto, laskettelu, ooppera, baletti, puutarhatyöt.