Mietiskelyä vailla ääriviivoja
Mark Rothkon sävykkäät suorakaiteet hehkuvat Fondation Louis Vuitton -taidehallissa.
Yhdysvaltalaisen abstraktin ekspressionistin Mark Rothkon massiivinen näyttely tulee Pariisiin mielenkiintoiseen aikaan.
Kuvataiteen kiertokulussa figuratiivisesta, esittävästä taiteesta on taas tullut merkittävä osa taiteen valtavirtaa.
Samalla Yhdysvalloissa on alettu uudelleenarvioida ja -arvostaa 1930-luvun esittävää taidetta, jota pitkään pidettiin pelkästään ”yksinkertaisena” ja ”propagandistisena”.
1930-luvun esittävää vaihetta seurasi sodan jälkeen abstrakti ekspressionismi. Ei-esittävyydestä muodostui – osittain tiedustelupalvelu CIA:n salaisella tuella – taiteen valtasuuntaus, ja New Yorkista kehkeytyi taidemaailman keskus.
Kun tätä suuntausta taidehistoriassa uudelleenarvioidaan, jäljelle jäävät vain sen todelliset mestarit, kuten juuri Mark Rothko (1903–1970).
Monet sodanjälkeisen New Yorkin taiteilijat olivat eurooppalaissyntyisiä.
Rothko eli Markus Rotkovitš oli lähtenyt kymmenvuotiaana perheensä mukana Venäjältä, nykyisestä Latviasta, juutalaisvihaa pakoon Yhdysvaltoihin.
1930-luvun esittävän taiteen aikakaudella myös Rothko maalasi figuratiivisesti. Hän teki muotokuvia ja kaupunkinäkymiä muun muassa New Yorkin maanalaisesta.
Jo tuolloin oli nähtävissä yksi taiteilijan tulevien töiden ominaispiirre: aiheen ja taustan liudentuminen toisiinsa ilman ääriviivoja.
Vuonna 1949 New Yorkin Museum of Modern Art asetti näytteille hankkimansa Henri Matissen teoksen Punainen ateljee. Siinä huonekalut ja maalaukset kelluvat yhtenäisellä ruosteenpunaisella väripinnalla. Rothko vietti tuntikausia katsellen Matissen teosta ja totesi:
”Kun katsoo tuota maalausta, tulee tuoksi väriksi, täysin sen kyllästämäksi.”
1940-luku oli taiteilijalle ratkaiseva vuosikymmen. Sen alussa hän alkoi käyttää nimeä Mark Rothko. Vuosikymmenen lopulla hän löysi oman lopullisen ilmaisutapansa.
Samoihin aikoihin hän luopui teostensa erisnimistä ja alkoi nimetä maalauksiaan järjestysnumeroilla.
Rothkon tunnusomaiseksi tyyliksi tuli kaksi tai kolme monokromaattista suorakaidetta pystysuoralla kankaalla. Useilla maalauskerroilla Rothko sai aikaan loputtomasti vaihtuvia sävyjä ja väreilevää läpikuultavuutta.
Mark Rothkon maalauksista on sanottu, että ne eivät pysäytä katsetta vaan ovat ”avauksia äärettömyyksiin”.
Rothko itse totesi:
”En ilmaise maalauksissani itseäni. Ilmaisen ei-itseäni.”
Rothkoa vaivasivat vakavat sairaudet, muun muassa keuhkolaajentuma, sekä masennuskaudet. Taiteilijan elämä päättyi itsemurhaan vuoden 1970 talvella.
Traagisen lopun vuoksi Rothkon taiteen on usein haluttu nähdä muuttuneen loppua kohti aina vain synkemmäksi, ”mustaksi mustalla”.
Pariisin näyttelyn viimeinen huone yllättää ja muistuttaa, että Rothko maalasi loppukaudellaan myös kirkkaalla punaisella, oranssilla ja sinisellä.
Katsojaystävällinen näyttely kattaa Rothkon uran selkeän kronologisesti.
Näin laajaa Rothko-näyttelyä ei ehkä nähdä koskaan tämän jälkeen, ei ainakaan Euroopassa.
Syynä ovat valtavasti kohonneet kustannukset, muun muassa teosten lainaamisen edellyttämät vakuutusmaksut. Siksi näyttelyä kannattaa mennä nyt katsomaan Pariisiin.
Näyttely on luksustuote-miljardööri Bernard Arnaultin Fondation Louis Vuitton -taidehallissa, joka avattiin kymmenkunta vuotta sitten Pariisin keskustan ulkopuolelle.
Museon näyttelysalit ovat tavanomaisia kuutioita, mutta niiden yläpuolelle arkkitehti Frank Gehry on suunnitellut rakennusteknistä funktiota vailla olevat purjemaiset rakennelmat. Ne ovat huomiota metsästävät, ulkokohtaiset, tyhjät.
Täysi vastakohta rakennuksen ulkokuorelle ovat Rothkon maalaukset. Ne ovat hiljaisia, keskittyneitä, mietiskelyyn kutsuvia.
Mark Rothko. Fondation Louis Vuitton (8 Avenue du Mahatma Gandhi, Bois de Boulogne, Pariisi). 2.4.2024 asti.