Taiteen ja taiteilijan paikka

Tärkein tutkimustyö uutta romaania varten tapahtui jo 11 vuotta sitten. Maisku Myllymäki työskenteli museovalvojana, aivan kuten hänen Valvoja-kirjansa päähenkilö.

”En ollut silloin vielä aloittanut tavoitteellista kaunokirjallisuuden kirjoittamista, mutta ajattelin, että tämä on kyllä hämmentävä työ”, Myllymäki kertoo.

Hän kuvailee olleensa asiakaspalvelutehtävissä mutta toisaalta näkymätön.

”Olet siellä taiteen keskellä, katsot niitä samoja teoksia päivästä toiseen ja katsot, miten sinne tulevat ihmiset katsovat niitä – tai katsovatko ne niitä.”

Romaani sijoittuu yhden työvuoron ajalle, veistosnäyttelyn viimeiseen päivään. Päähenkilö kärsii unettomuudesta eikä ole nukkunut moneen yöhön.

Hän vie lukijan muistoissaan kyseisen näyttelyn ja samalla rakkaussuhteensa ensimmäisiin päiviin.

Valvoja on Myllymäen toinen romaani. Myös hänen ensimmäisensä, vuonna 2021 julkaistu Holly (WSOY) sijoittui suljettuun ja rajattuun tilaan. Sen tapahtumapaikkana toimi saari.

”Molemmat ovat lähteneet liikkeelle nimenomaan tilasta”, Myllymäki sanoo.

Esikoisessa eräänlaisena tapahtumapaikkana toimi myös kirjallisuus. Viimeisille sivuille Myllymäki oli liittänyt listan kirjoista, joita vasten ja joista inspiroituen hän oli kirjoittanut. Arvosteluissa mainittiin Iris M­urdochin ja Marja-Liisa Vartion teoksia.

Valvojassa kirjalliset viitteet eivät ole samalla tapaa näkyvillä, mutta kirjoittamisen tapa on ollut sama.

”Kirjoittamisprosessini on koko ajan sitä, että luen samalla”, Myllymäki sanoo.

Hän mainitsee hakeneensa innoitusta muun muassa Anu Kaajan Rusetista, Thomas Bernhardin Vanhat mestarit -kirjasta sekä Lydia Davisin romaanista End of the Story.

Jatkuva lukeminen näkyy ammatinvalinnassa muutenkin. Museotyön jälkeen Myllymäki löysi tiensä kirjastoon, ja nykyään hän tekee kirjoittamisen ohella tiedotusta kirjallisuustapahtumille.

Uudessa kirjassa pintaan nousee kuvataide. Myllymäki seuraa etenkin suomalaista nykytaidetta, vaikka sanoo olevansa sen suhteen ”harrastelija”.

”En tajunnut kuvataiteesta mitään ennen kuin muutin Helsinkiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Silloin minulle jotenkin aukesi, että täällä on näitä museoita ja gallerioita, joihin voi mennä”, pienellä paikka­kunnalla Etelä-Pohjanmaalla kasvanut Mylly­mäki kertoo.

Valvojan päähenkilö valvoo veistosnäyttelyä, jossa on rinnakkain antiikin patsaita ja nykytaidetta. Kuvataiteen lajin valinta oli kirjailijalle itsestään selvä.

”Halusin mukaan nimenomaan kuvanveiston. Ajattelin, että se liittyy tosi voimakkaana metaforana ihmissuhteeseen: että samoin kuin kiveä muokataan ja veistetään ja muovataan, me ehkä muovaamme toisiamme ja itseämme niissä ihmissuhteissa.”

Päähenkilö pukeutuu rakastettunsa mieliksi ja väittää pitävänsä asioista, joista ei pidä. Rakastettuaan päähenkilö näkee yhtä paljon sosiaalisessa mediassa kuin tosielämässä.

Valvoja kertoo niin taiteen, rakkauden kuin sosiaalisen mediankin kautta kuvista ja ideaaleista, joita rakennamme.

Romaanin hahmot ovat alituisesti toistensa katseen alla. Yhdessä museon huoneista kuvanveistäjähahmo Klara on työstänyt uusinta teostaan läpinäkyvässä lasikopissa. Teoksen sijaan katse kiinnittyy taiteilijaan.

Myllymäen esikoinen oli läpeensä kehuttu. Hollya kutsuttiin Turun Sanomissa ”ilahduttavan vahvaksi esikoisteokseksi” ja Hämeen Sanomissa ”yhdeksi kirjasyksyn helmistä”. Se oli myös Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas.

Tunteeko Myllymäki olevansa nyt se, jota katsotaan?

”Onhan se erilaista, kun esikoista kirjoitti tavallaan tyhjiössä”, hän sanoo. ”Mutta ne ovat kaksi eri raidetta: kirjoitusprosessissa yritän olla vain kirjan maailmassa. Kirjoittamisen ulkopuolella saatan miettiä sitä kenttää, johon kirja putkahtaa.”

Julkaisun jälkeen kirjailija ei voi enää väistää katsetta. Mediaa on moitittu juuri siitä, että se keskittyy usein teoksen sijaan taiteilijaan.

Myllymäki sanoo, että sai esikoisensa aikaan puhua nimenomaan kirjastaan.

”Mutta yleisesti olen kyllä huolestunut siitä suuntauksesta, että tekijä on tärkeämpi – tai siltä se usein tuntuu. Että mediaa kiinnostaa enemmän se, mitä syöt, kuin se, mitä olet kirjoittanut.”

Ehkä pelkkien teosten vetovoimaan ei enää luoteta. Valvojassa kertoja pohtii, kuinka museoista halutaan ”tekemisen ja osallisuuden tiloja”. Myllymäki myöntää puhuvansa päähenkilön äänellä samaan aikaan esimerkiksi kirjastoista.

”En ole museoalan asiantuntija, mutta uskon, että siellä on sama ristiveto sen kanssa, kuinka paljon luotetaan taiteeseen ja kuinka paljon pitää olla kaikenlaista muuta.”

Kirjailija ei kuitenkaan halua kyynelehtiä sen äärellä, kuinka helposti skrollaamme taidekokemukset läpi samalla välinpitämättömyydellä kuin somekuvat. Surkuttelu ei ratkaise mitään, ja sitä paitsi hän myöntää omankin keskittymiskykynsä heikentyneen.

Ehkä senkin takia hänen nykyinen työ­tilansa on rauhallinen. Myllymäki on rakentanut kirjoituspisteensä makuuhuoneeseen, ja kiihkeimmässä työvaiheessa sen ovi pysyy kiinni. 

Maisku Myllymäki: Valvoja. 302 sivua. WSOY, 2024.