Luomisen arki ja henki

kuvataiteilijat
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
osmo rauhala ja tyrvään kirkko

Puolitoista vuotta sitten Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala aloittivat Tyrvään Pyhän Olavin kirkon kuvien maalaustyön. Sitä on jäljellä vajaa vuosi.

Teksti Hannele Jäämeri
Kuva Petri Kaipiainen
(SK 51-52/2007)

Ulkona on koleaa mutta sisällä vielä kylmempi. Kirkon kiviseinät ovat imeneet menneet pakkaset, ja hohkaavat nyt mahtavasti kosteaa kylmää. Hetken kuluttua se tunkeutuu ytimiin.

“Pakko olla pilkkihaalarit”, kuvaa Osmo Rauhala työasuaan. Ja lattialla sähköllä lämpiävä alusta. Siinä voi maata, kun tekee paneelien alaosia ja lämmitellä kohmeisia sormia. Lattiaa peittävät suojapahvit, lehtereiden edessä on telineet. Kirkas työvalaisin loistaa talvihämärässä, tyhjässä kirkkotilassa.

Työkausi lämmittämättömässä kirkossa on tältä vuodelta jo aikaa sitten ohi. Rauhala on kuitenkin päättänyt jatkaa läpi talven, ainakin leutoina aikoina. Hänen tarkoituksenaan on piirtää lyijykynällä kuvat pohjustetuille paneeleille. Keväällä sään lämmetessä voi sitten alkaa työskentelyn väreillä.

Tyrvään kirkon tuhopoltossa vuonna 1997 menetettiin paanukaton ohella yksi maamme kauneimmista kirkkosaleista, maalauksin koristeltu 1700-luvun sisätila. Kirkko korjattiin talkoilla ulkoa ja sisältä. Sitten Tyrväällä otettiin ennakkoluuloton askel: päätettiin, että kopioiden sijaan samat kristilliset kuva-aiheet maalataan uudestaan meidän ajassamme, nykytaiteen keinoin.

Tehtävään valittiin kaksi kuvataiteilijaa, Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala. He tarttuivat työhön keväällä 2006. Jos kaikki etenee niin kuin toivotaan, ensi syksynä suuret puuovet avataan seurakunnalle ja työn vuoksi suljettu kirkko palaa käyttöön. Siihen asti kuvat ovat piilossa. Keskeneräisiä teoksia ei haluta julkisuuteen.


Miltä näyttää usko? (pdf; SK 15-16/2007)