#lovemilla – runkkauksella ja kuukautisverellä menestyssarjaksi

Miksi pojat aina nolostelee noin normaalia asiaa, Milla ihmettelee ystävilleen kahvilan pöydässä. Hänkin välttelee asiasta puhumista poikaystävälleen Aimolle.

Kun Aimo tulee paikalle, tytöt kertovat hänelle: nyt jutellaan kuukautisista.

Aimo kauhistuu ja perääntyy. Tytöt lähtevät kiusoitellen hänen peräänsä.

Milla ja kumppanit muuttuvat eräänlaisiksi noidiksi. He alkavat vuotaa, tai oikeastaan suihkuta verta kohti Aimoa.

Kun verta on roiskittu joka puolelle, tytöt sanovat, ettei tämä ole vielä mitään, ja verta roiskitaan vain enemmän.

Tekoverta käytettiin kohtaukseen 40 litraa. Tätä on Lovemilla, joka on Ylen kaikkien aikojen katsotuin nuortensarja. Periaatteessa sarja on juonellinen tarina Millasta, joka on töissä kahvilassa ja juttelee siellä käyvien tuttujensa kanssa. Millalla on poikaystävä Aimo ja värikäs ystäväpiiri. Jaksot alkavat lainauksilla Millan nettipäiväkirjasta eli blogista.

Sarjassa on kuitenkin käsitelty niin huumeita, vanhempien alkoholismia, nuorten lemmenhuolia ja synnyttämiseen liittyviä pelkoja kuin poikien yhteisiä masturbaatiokokeiluja.

Lovemillan seitsemääkymmentä jaksoa on katsottu pian kymmenen miljoonaa kertaa.

Televisiosta sarjaa katselevat vain harvat. Suosio tulee nettikatselusta Youtubessa, Facebookissa ja Yle Areenassa.

”Ei tätä olisi voitu tehdä ja esittää kaupallisella kanavalla. Ne ovat niin maitoja”, sanoo tuottaja-käsikirjoittaja Jani Pösö.

Pösö tietää mistä puhuu. Hänellä ja sarjan ohjaaja-käsikirjoittajalla Teemu Nikillä on pitkä mainostausta.

”Jos on jakso, jossa kaksi poikaa puhuu runkkaamisesta tai huumeidenkäyttäjä räjähtää vessassa kappaleiksi, kaupalliselta kanavalta huohotettaisiin, että miten ja mihin tässä voi myydä makkaramainokset.”

Lovemilla voitti viime syyskuussa EBU:n eli EU:n yhteisen yleisradioyhtiön formaattikilpailun. Keväällä 2013 alkanut sarja loppui kolmannen tuotantokauden jälkeen. Millan tarina päättyy elokuvaan, joka tulee valkokankaille helmikuussa. Koko Lovemilla-konseptia myydään nyt ulkomaille menestyksekkäästi.

 

Lovemilla on tarkoituksella yliampuva. Se käsittelee oivallukseen luottavalla, karnevalistisella otteella asioita, joista aikuisetkaan eivät yleensä puhu. Opettavaisuuden sijaan se pistää tekemään johtopäätökset itse.

Kansanedustaja Mika Niikolle sarja oli liikaa. Hän jätti ohjelmasta eduskuntakyselyn lokakuussa 2013.

”Muiden nuortenohjelmien joukosta se erottuu räväköillä jaksojen nimillä: esimerkiksi Penisseikkailu ja Tissiseikkailu käsittelevät nuorten seksuaalikasvatukseen liittyviä teemoja”, perussuomalaisten kansanedustaja kirjoitti blogiinsa.

Pahinta Niikosta oli jakso, jossa pojat masturboivat ja mittaavat peniksiään. Kuvat ovat viitteellisiä, sukuelimiä ei näytetä.

”Tämän tyyppisen materiaalin tuottaminen ja lähettäminen valtion rahoilla toimivan mediatalon toimesta on sietämätöntä”, hän kommentoi Ilta-Sanomille.

Yle Nuorten tuottaja Riikka Takila toteaa Niikon kritiikin olleen kiinnostavaa, mutta se sisälsi asiavirheitä.

”Jaksoa, josta hän kirjoitti, ei esitetty sensuroimattomana kello 11 päivällä, kuten hän väitti.”

Keskustelua Ylellä nimenomaan odotettiin.

”Hyväksyimme kaikki käsikirjoitukset. Olin kuvauksissa vain pari kertaa, mutta muun muassa päivänä, jolloin runkkaaminen kuvattiin. Ohjaaja luuli, että olisin kauhuissani. En ollut”, Takila vakuuttaa.

”Tiesimme, että sanomista tulee. 99-prosenttisesti se on ollut asiallista.”

Kun sarjasta oli tullut suosittu, kolmannen kauden yhteistyökumppanina oli Sexpo.

”Sexpon nuorilta saamien yhteydenottojen määrä moninkertaistui. Terveystiedon opettajilta kouluista on tullut sähköpostia. He käyttävät tiettyjä jaksoja opetusmateriaalina”, Takila kertoo.

Niikko-kohusta tuli lopulta pr-voitto. Lakia on noudatettu, silloinen viestintäministeri Pia Viitanen (sd) vastasi Niikolle.

Vaikeiden asioiden käsittelemisessä juju on sarjan tekijöiden mukaan siinä, että mennään tarpeeksi pitkälle. Lähtökohtana on se, että varhaisnuoret eivät ole aivan lapsellisia.

Huumorista siirrytään myös todelliselle epämukavuusalueelle.

”Jaksossa, jossa huumeita vetävä jätkä räjähtää vessaan, pointti ei ole vain se, että huumeet ovat kamalia, vaan heitetään kysymys: tiedätkö ollenkaan, mitä vedät?” Pösö sanoo.

Itsensä viiltelyä käsittelevä jakso on ainoa, josta tekijät olivat hitusen epävarmoja.

”Siitä tuli vähän sanomista, koska joidenkin tutkimusten mukaan nuorten itsensä viiltely kasvaa, puhuttiin siitä missä valossa tahansa. Ehkä on asioita joista ei voi puhua. Ehkä on nollatutkimuksia”, Pösö toteaa.

Kyseinen jakso julkaistaan vain dvd:llä.

 

Kuten niin monet suuret onnistumiset, Lovemilla syntyi sattumien summana. Ylellä huolestuttiin siitä, miten 12–15-vuotiaat tavoitettaisiin.

Talossa ymmärrettiin, että perinteisten televisiolähetysten ääreen ei nuoria enää kerätä.

Kun Yleltä otettiin 2012 yhteyttä Nikin ja Pösön It’s Alive -yhtiöön ja kysyttiin, kiinnostaisiko nuortensarjan tekeminen Ylelle, Nikki piti ajatusta ensin hölmönä.

Hän ajatteli, että Ylen nuortensarjan pitäisi varmaankin olla saarnaava ja lässyttävä. Sellaisiahan se olivat ainakin hänen nuoruudessaan.

Nikki ja Pösö olivat tehneet yhdessä lyhytelokuvia ja komediaelokuvan 3 Simoa, joka toteutettiin pienellä rahalla pitkäksi suomalaiselokuvaksi. Elokuvateatterimenestys jäi alle 10 000 katsojaan. Sen jäljiltä It’s Aliven kassa oli tyhjä.

”Yle Nuorten tuottajat Riikka Takila ja Tommi Hakko kertoivat haluavansa tehdä nuorille komediaa vakavista aiheista, joista nuoret eivät pysty juttelemaan vanhempiensa tai edes toisensa kanssa. Pitäisi käsitellä esimerkiksi seksiä, alkoholia ja raiskauksia. Mutta hauskasti. Tai että itsensä myyminen farkuista olisi kiinnostava teema”, Pösö kertoo.

Hän oli haltioissaan.

”Oikeita aiheita, ei mitään jeesustelua.”

Sopimus tehtiin 25 lyhytelokuvan mittaisesta jaksosta, joissa oli tarkoituskin vaihtaa tyyliä kun mieli tekee. Tämä lupaus inspiroi Nikkiä, joka on pitkän linjan elokuvahullu ja pyrkinyt aiemmin tekemään muun muassa kauhuelokuvan.

Nikki ja Pösö ottivat tavoitteekseen tehdä niin hyvän sarjan, että 12-vuotiaat muistelisivat sitä vielä kolmikymppisinä. Näyttelijöitä löytyi roolituspalvelun kautta lähinnä Kallion lukiosta. Mielenkään ei silloin tullut, että Lovemillaa tehtäisiin kaksi tuotantokautta lisää.

 

Lähetystavaltaan Lovemilla on tulevaisuutta.

”Yle ei ollut tälle kohderyhmälle brändinä vahva. Ihan ensimmäinen jakso laitettiin Youtubeen ja Facebookiin, eikä siinä ollut lainkaan Ylen tunnuksia. Se herätti kiinnostusta”, Riikka Takila kertoo.

Kolmannen kauden kohdalla oli jo selvä, että sarjaa ei katsota televisiosta nimeksikään. Kauden jaksot näytettiin TV2:ssa kolmena pakettina.

Toisaalta pelkästään Facebookissa katsomiskertoja on yli viisi miljoonaa.

Ylen kannalta ei siis enää ole väliä, mikä on katselun alusta.

”Ei siitä voi olla mustasukkainen. Olisi ollut naiivia ajatella, että 12–14-vuotiaat osaisivat tuosta vain tulla Yle Areenasta hakemaan heitä kiinnostavaa juttua. Heidät piti tavoittaa muuten.”

Kolmatta kautta katsottiin Youtubesta ja Facebookista suhteessa vähemmän kuin Yle Areenasta. Takilan mukaan Lovemilla siis vahvisti Ylen brändiä vaikeassa kohderyhmässä.

Tekijöiden mielestä sarjan tekemisessä nettiin tai televisioon ei sinänsä ole eroa.

”Ainoa muutos oli, että alkutekstit ovat lyhyemmät. Kun jaksoja katsotaan netistä monta kerrallaan, alkutekstit vain häiritsevät”, Jani Pösö sanoo.

EBU-voitto Berliinissä tuli kaikille yllätyksenä. Sen arvo tiedettiin: Ylen draamaosasto, jolla ei ole ollut Lovemillan kanssa mitään tekemistä, tiedotti sarjasta ylpeästi ikään kuin omanaan.

Berliinissä Pösö keskusteli sarjasta saksalaisen tuottajakollegansa kanssa.

”Kerroin konseptin ja laitoin jakson pyörimään. Hän sanoi ostavansa sarjan remake-oikeudet heti. Sanoin, että sähän olet nähnyt vain 25 sekuntia. Kaveri sanoi, että riittää. Tällaista ei ole olemassa.”

Sarja on myyty myös Ruotsiin ja Latinalaiseen Amerikkaan. Yhdysvaltoihin on tehty optiosopimus.

”Esittelen kaikkien kolmen kauden juonitiivistelmän, listaan käsiteltäviä aiheita ja annan Suomen katsojaluvut. Näytän jaksoa, jossa teinipoika tulee kaapista ulos parhaalle kaverilleen, johon se on rakastunut.”

Pösön mukaan tärkeintä on se, että ostaja näkee tuotannon laadun ja sarjan suuren sydämen kipeistä aiheista huolimatta. Lisäarvoa tulee poikkeuksellisen pitkälle suunnitellusta nettistrategiasta.

Lovemilla edustaa transmediaksi kutsuttua kerrontaa. Jaksojen ulkopuolista tarinaa kerrotaan Facebookissa, ja sitä on kirjoitettu yhdessä nettikerronnan ammattilaisten kanssa.

”Ulkomailla on taivasteltu EBU-voiton jälkeen, että olettepa rohkeita kun unohdatte television ja menette verkko edellä. Mutta pakkohan se on”, Riikka Takila sanoo.

Ero televisiosarjojen ja vaikka elokuvien sekä verkon välillä on kaventumassa. Esimerkiksi Twilight-kirja- ja -elokuvasarjan tarinat ovat ohi, mutta uutta sisältöä kuten lyhytelokuvia tehdään Twilight-brändin Facebook-sivulle. Yleisö on siellä valmiina: vampyyrisaagalla on Facebookissa lähes 49 miljoonaa fania.

 

Kun Lovemilla-sarja sijoittui lähes kokonaan kahvilaan, elokuvassa avautuu koko maailma, burleskilla tyylillä.

Facebookissa Lovemillaa seuraa 56 000 käyttäjää. Silti elokuva tehtiin kotimaiseksi leffaksi kohtuullisella 760 000 euron budjetilla.

Pääjuonessa on addiktioteema. Kehonrakennusta harrastava Aimo haluaa nopeampia tuloksia kuvitellen, että fyysinen voimakkuus saisi Millan rakastamaan häntä enemmän. Hän kohentaa kroppaansa robottiosalla, ja sitten seuraavalla. Lopulta Aimo vaihtaa sydämensäkin metalliseen.

Tarinaan kuuluu myös Indiana Jones -kopio, aikamatkustusta ja zombeja. Alkoholistivanhemmat muuttuvat päihtyessään kuin elokuvien eläviksi kuolleiksi. Parisuhdedynamiikkaa käsitellään supersankarisivujuoneen paketoituna. Siinä hiippailee norovirusta tartuttava pahis, joka kaivaa pöpöjä takapuolestaan. Norokostajaa jahtaava nuori mies lyö laimin tyttöystäväänsä.

”Aikuiselle elokuva on ainakin 80-luvun leffaviittausten bongaustaivas”, Pösö kertoo.

Tuottaja-käsikirjoittaja Jani Pösö on 45-vuotias, ohjaaja-käsikirjoittaja Teemu Nikki täyttää pian 40. He ovat siis 1980-luvun nuoria eli neljännesvuosisadan verran kohderyhmäänsä vanhempia.

Se on ongelmatonta, parivaljakko sanoo.

”Mulla on neljänkympin kriisi. Lähestyn keski-ikää, ja maailma ei ole sellainen kuin ajattelin”, Nikki sanoo.

”Nuorilla on ihan sama kysymys: mitä minä olen suhteessa maailmaan?”

Pösö puolestaan kertoo käsikirjoittamisen lähtökohdakseen sen, ettei katso nuoria itsestään erillisenä kohderyhmänä.

”Olen aina ajatellut, että lapsetkin ovat ihmisiä, mutta vähän lyhyempiä.”

Tunteet ovat universaaleja.

”Rakkaus ja viha. Vanhemmiten voi tulla kylmemmäksi, mutta ne ovat aina läsnä”, Nikki miettii.

Pösö nyökkää.

”Niitä pohtii koko elämänsä. Rakkautta, vihaa ja munan mittaa.”