Leena Krohn: Kotini on Riioraa

Leena Krohn
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirjailija Leena Krohn on tämän viikon Hän (SK 17/2008). Lue näyte hänen uudesta kirjastaan.

Vuonna 2000

Kun Ruth oli yksin omassa huoneessaan, hän kuuli toisinaan kuin tuulen tai sateen tai meren kohinaa.

– Korvat ne vain kohisevat, äiti sanoi, mutta Ruth uskoi kuulevansa silloin ajan tuulen äänen. Vaikka kaikki näytti olevan hiljaa paikoillaan, ajan tuuli puhalsi häntä kohti tulevaisuutta. Sieltä säteili loputtomien mahdollisuuksien valo. Oli kuin Ruth olisi seissyt oven edessä, joka oli hiukan raollaan. Kuin oven takana pidettäisiin juhlia ja kuin Ruth olisi kuullut satojen äänten sorinaa ja naurua ja musiikkia ja lautasten kilinää.

Tokaluokkalaiset ja kolmasluokkalaiset ja neljäsluokkalaiset saivat kirjoittaa, millainen maailma olisi vuonna 2000 tai millaisia he itse olisivat. Siihen oli aikaa vielä neljäkymmentäviisi vuotta. Mikään ei enää olisi entisellään sellaisen ajan kuluttua. Eivät etenkään lapset, sillä he eivät olisi enää lapsia. He olisivat isoja ihmisiä, joilla olisi ammatti ja omia lapsia, ja he puhuisivat vakavista asioista, kuten vekseleistä ja vaaleista ja säästä. Toiset olisivat onnellisia ja toiset onnettomia. Se mitä heihin oli kirjoitettu olisi silloin toteutunut. Mutta kevät ja kesä ja syksy ja talvi olisivat aina olemassa, myös neljänkymmenenviiden vuoden kuluttua, niin Ruth uskoi. Ja tähdet tietysti.

Mutta tähdetkään eivät olleet ikuisia, Isopauli sanoi. Kun kuluisi tarpeeksi paljon aikaa, miljoonia ja taas miljoonia valovuosia, tähdetkin sammuisivat. Aika muutti kaiken. Aika tarkoitti juuri sitä että asiat muuttuivat.

Risto kirjoitti: ” Vuonna 2000 kuuhun menee joka päivä pikavuoroja. Ihmiset eivät enää syö ruokaa vaan erivärisiä pillereitä, jotka tekevät kylläiseksi. Eikä kenenkään tarvitse siivota eikä tiskata eikä olla tehtaassa eikä sahalla töissä, koska robotit tekevät kaikki työt.”

Elsa kirjoitti: “Jeesus tulee takaisin ja tempaa vanhurskaat taivaaseen.”

Marja-Leena kirjoitti: “Vaatteet on tehty sellaisista kankaista, että ne eivät koskaan likaannu eivätkä ne koskaan rypisty eikä niitä koskaan tarvitse pestä.”

Tuulikki kirjoitti: “Ei ole enää kylmää eikä pimeää, koska talvellakin paistaa tekoaurinko.”

Marja-Liisa kirjoitti: “Minulla on kymmenen lasta ja kolmekymmentä lastenlasta.”

Pentti kirjoitti: “Vuonna 2000 jokaisella on oma näköradio.”

Hannes kirjoitti: “Minä olen presitentti ja Antero on ministeri.”

Antero kirjoitti: “Minä ajan lakaisukonetta kaupungissa.”

Jarmo kirjoitti: “Vuonna 2000 avaruus oliot hyökää maahan, mutta me heittään niden päälle atomi pommi POINK ja ne kiljuu AARKH ja räjähtää kappaleiksi TSIKTSÄK.”

Ruth kirjoittti: “Kun on vuosi 2000, minä olen nähnyt Lontoon ja Pariisin ja Cairon ja Tangierin ja Tampereen ja Riioraan.”

Leena Krohn: Kotini on Riioraa. Teos 2008.