Arktista naurua

Lähes 30 vuotta sitten näytelmäkirjailijana aloittanut Leea Klemola on luonut draamoihinsa hyvin persoonallisen maailman, jota on nimitetty arktiseksi eksistentialismiksi. Tosin hänen luomansa henkilöhahmot käyttäytyvät välillä niin kiihkeästi, että sitä voisi myös kutsua arktiseksi hysteriaksi.

Useiden näytelmien tapahtumapaikka on Kokkola, Klemolan lapsuuden maisema, joka irtaantuu alkuperästään omalakiseksi suomalaiseksi Macondoksi. Hahmoista tunnetuimpia on Heikki Kinnusen esittämä portsari-grillinpitäjä Marja-Terttu Zeppelin.

Klemola on kirjoittanut monet näytelmänsä yhteistyössä Pentti Halosen tai veljensä Klaus Klemolan kanssa. Helsingissä hänen tuotantoaan on 2000-luvulla nähty lähinnä vierailuesityksinä: ne ovat saaneet ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa ja Tampereen Teatterissa. Vuonna 2021 Helsingissä nähtiin Q-teatteriin tehty ratkiriemukas ja riipaiseva Minä, askartelija, joka on kirjoitettu yhdessä Rosa-Maria Perän kanssa.

Tänä syksynä Antti Mikkola on ohjannut onnistuneesti Tampereelle näytelmän Vaimoni, Casanova. Teos on nähty aiemmin yhdeksän vuotta sitten Kuopiossa mutta kestää erinomaisesti toisen tulemisen. Vaimoni, Casanova on kuin Minä, askartelijan sisar. Molemmat kuvaavat hiukan sivuraiteelle ajautuneita ihmisiä, jotka yrittävät löytää merkityksellisyyttä taiteen tekemisen kautta. Päästä oman elämänsä pääraiteelle.

Taide on Klemolan näytelmissä astinlauta henkilökohtaisille matkoille, joiden jälkeen ihmiset eivät ole entisellään. He eivät aina pääse perille, mutta ainakin jonkin matkaa lähtöpisteestä. Itsensä etsimisen retkillä sattuu ja tapahtuu, mistä muodostuu Klemolan maailman tragikoominen ydin.

Vaimoni, Casanovan nimihenkilö on seksuaalisen häirintäkohun takia kaksi vuotta näyttämöltä poissa ollut teatterinjohtaja Kyllikki Lalla. Hänen on määrä esittää pääosaa kesken jääneessä Casanova-esityksessä. Koska asia on arka, kaikki seksi on poistettava roolihahmosta. Seksiä esittää näyttämöllä narikkatyöntekijä Jokinen, jonka luomus uusi versio on.

Jokisella on näytön paikka. Hän on ollut pari kuukautta Ruotsissa teatteriopissa ja kirjoittanut näytelmään hahmon Markiisi de Volvo, joka haluaa muuttua naiseksi yhtymällä Kyllikin esittämän hahmon tulipesään. Kerrottakoon, että Kyllikin Casanova-hahmon vyötäisillä roikkuu konkreettinen tulipesän luukku, jonka avaaminen on tietysti hankalaa.

Koska Kyllikin menneisyys on ihmisten mielessä, aiotaan näytelmä esittää commedia dell’ artesta tutuin karnevalistisin puolinaamioin, jotka peittävät kasvot – ja entisen elämän. Tyylitellyt kohtaukset valmistettavasta esityksestä tuovat onnistuneen kontrastin henkilöiden koomiselle angstille.

Lari Halme tekee surullisen hahmon ritaristaan, välillä kiireellä takaisin narikkaan juoksevasta Jokisesta teknisesti briljantin taidonnäytteen. Mari Turunen on intensiivinen vereslihalla olevana ja lohduttomuudessa rypevänä Kyllikkinä.

Klemolan näytelmissä mies hameessa ei ole hassu irtonumero vaan merkki jostakin henkilön sisäisen maailman ominaisuudesta. Seksuaalisuus ja sen liukuvien piirteiden käsittely on yksi Klemolan tuotannon läpikäyvä juonne, kuten myös ahdistus, turhaumat, unelmat, tietoisuus kuolemasta ja jatkuva oman elämän tarkoituksen etsintä.

Klemolan näytelmien keskeinen ominaisuus on tunne siitä, että seuraavaksi voi tapahtua lähes mitä vain. Silti draaman kuljetuksessa on ovela logiikka, jolla toiminta ja ihmisten persoonallisuudet pysyvät absurdiudessaankin uskottavina. Kirjailija välittää heistä: hahmoihin kohdistuu armollinen ja myötätuntoinen katse ja myös katsojat näkevät heissä itsensä, vapauttavan naurun keinoin. 

Leea Klemola (käsikirjoitus), Antti Mikkola (ohjaus): Vaimoni, Casanova. Tampereen Teatteri (Frenckellinaukio 2) 30.10. asti.