Vahvan naisen blues

Rakkaus satuttaa Laura Mannisen romaaneissa.

Teksti
Niina Holm
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirjailija Laura Manninen on pohtinut paljon parisuhdetematiikkaa. Sitä, mikä on parisuhteessa väkivaltaa ja mikä ei.

Mannisesta vallankäytön kysymykset ovat kiinnostavaa hetteikköä. Eräiden asiantuntijoiden mielestä kaikissa lähisuhteissa on jonkinasteista henkistä väkivaltaa.

Manninen ei ole varma, onko asia näin.

”Riippuu määritelmästä. Mutta on kiinnostavaa tutkia niitä ihmisten välisiä suhteita, jotka eivät ole niin mustavalkoisia. Fyysisestä väkivallasta on helppo sanoa, että se on väärin, mutta sitten on paljon harmaata aluetta. Sitä halusin tutkia romaanissani.”

Mannisen toinen romaani Sitten tapasin pehmeän miehen on nelikymppisen Marjaanan eloisa seksi- ja parisuhdehistoriikki 1990-luvulta näihin päiviin. Romaanille tekee mieli etsiä paikka sinkkukirjallisuuden jatkumosta, joskin romaanissa zoomataan hetkiin, jolloin Marjaana on parisuhteessa.

Miehettömät hetket ovat Marjaanan elämässä harvassa. Yksi romaanin herättämistä kysymyksistä onkin se, miksi naiset etsivät niin kuumeisesti paria itselleen.

Marjaana on ristiriitainen hahmo. Hän pitää itseään vahvana ja intohimoisena naisena, jonka lempiväri on almodóvarinpunainen. Toisaalta hän elää pitkälti miesten kautta. Komediallinen tarina on myös traaginen. Illuusiot rakkaudesta karisevat, mutta päähenkilö ei ota opikseen.

 

Parisuhdehistoriaan mahtuu pieniä väkivallan tekoja ja nöyryytyksen hetkiä. Marjaana on itsekin vilpillinen ja kertojana paikoin epäluotettava.

Vaikka näkökulma on Marjaanan, Manninen halusi tuoda esiin tilanteiden monia puolia ja pohtia, onko esimerkiksi oikein lähteä triathlontreeneihin, kun kumppanin isoisä on juuri kuollut.

”Marjaanassa on omia tunnekokemuksiani, mutta kirjailija kirjoittaa itsensä jokaiseen hahmoon”, Manninen kertoo.

”Oli hauskaa kirjoittaa itseään näihin ärsyttäviin miehiin. Esimerkiksi romaanin kompostoivassa miehessä ja urheilevassa miehessä on piirteitä minusta itsestäni. Olen myös hyvin pitkälle kirjaileva mies.”

 

Manninen on kysytty puhuja. Esikoisromaani Kaikki anteeksi (2018) käsitteli parisuhdeväkivaltaa, ja osin omakohtainen tarina kiinnosti paitsi lukijoita ja mediaa myös monen alan ammattilaisia.

Manninen teki tietoisen valinnan astua julkisuuteen romaanin ilmestyttyä. Hän tunsi hiljaisuuden murtamisen velvollisuudekseen.

”Tiesin, että media kiinnostuu. Annoin osaltani ilmiölle kasvot. On hirveän arvokasta, että se viesti on haluttu kuulla.”

Mannista pyydetään yhä puhumaan lähisuhdeväkivallasta, ja hän on kouluttanut kokemusasiantuntijana sosiaali- ja terveysalan ihmisiä sekä poliiseja. Lukijat lähettävät palautetta säännöllisesti.

 

Naisen ruumiiseen ja seksuaalisuuteen liittyvä häpeä on Manniselle tärkeä teema. Kuukautiset, rintojen koko, kehon nautinnot ja hallinta. Kaikki hyllyvä ja lyllyvä.

Uudessa romaanissa kehollisen kömpelyyden ympärille rakentuu koomisia tilanteita. Marjaana pähkäilee, mitä tehdä geelitäytetyille rintaliiveilleen intiimin tilanteen lähestyessä. Hän päätyy tunkemaan ne vessanpönttöön.

Manninen haluaa purkaa seksielämään liittyviä myyttejä.

”Naisten kehot ovat keskenään erilaisia, ja he nauttivat eri asioista. On hyvin mustavalkoista sanoa, että kaikki penetraatiokeskeinen seksi on huonoa seksiä tai alistavaa patriarkaatin tuotetta. En näe samalla tavalla.”

 

Kaikki anteeksi vaati tasapainoilua totuudellisuuden ja läheisten suojelun kanssa.

Toisen romaanin kirjoittaminen oli vapauttavaa ja nautinnollista.

Manninen aloitti ensin toisen käsikirjoituksen parissa, mutta Marjaana oli salarakas, jonka seurassa hänellä oli hauskaa.

”Olen pohjimmiltani aika humoristinen ihminen, ja esikoisromaanin vakavuus ei ollut aivan omaa ydintäni. Minusta on tärkeää, että on myös hauskoja asioita.”

 

Laura Manninen: Sitten tapasin pehmeän miehen. 236 s. Otava, 2020.