Jatkuva epävarmuus
Aleksi Siltala pitää siitä, että kustannusala muuttuu koko ajan.
3
MIN
Helmikuussa kirjankustantamot Siltala ja Teos ilmoittivat yhdistyvänsä.
Fuusion jälkeen kummankin toiminta jatkuu kuitenkin ennallaan. Yhteensä ne julkaisevat vajaat sata kirjaa vuodessa.
Siltalan pääomistajat Aleksi ja Touko Siltala sekä Teoksen pääomistaja Heikki Herlin omistavat kukin 30 prosenttia uudesta yhtiöstä. Kymmenen prosenttia osakkeista on pienosakkaiden hallussa.
Keskustelut kustantamojen liitosta alkoivat noin vuosi sitten.
”Havaittiin, että meillä on yhteinen arvopohja ja paljon muitakin samankaltaisuuksia. Konseptit eivät riidelleet keskenään”, Aleksi Siltala kertoo.
”Olemme kustantaneet enemmän tietokirjoja kuin Teos. He kustantavat lastenkirjoja, joita me emme ole koskaan julkaisseet. Silläkin tavalla täydennämme toisiamme.”
Kummankin kustantamon ehdoton vahvuus on ollut kotimainen kaunokirjallisuus.
Siltalan kirjailijoihin kuuluvat muun muassa Kari Hotakainen, Sirpa Kähkönen, Iida Rauma ja Pirkko Saisio. Teoksen tallissa ovat esimerkiksi Juha Hurme, Emmi Itäranta, Laura Lindstedt ja Matias Riikonen.
”Saattaa kuulostaa pompöösiltä, mutta meidän yhteinen tavoitteemme on olla Suomen merkittävin kirjallinen kustantamo. Se on juhlallisesti sanottu, mutta siihen me uskotaan.”
Siltalan neuvotteluhuoneen pöydällä on useita käännöksiä Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys -romaanista. Kansainvälinen kiinnostus on ollut huomattavaa.
Pirkko Saision omaelämäkerrallisten romaanien Helsinki-trilogia (Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja) on myyty seitsemälle kielialueelle. Viimeksi se ostettiin Penguin Modern Classics -sarjaan.
”Saisio on ensimmäinen kyseiseen sarjaan päässyt suomalainen nykykirjailija Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan jälkeen. Se oli viime vuonna yksi hienoimmista juhlan aiheista meille.”
Viime vuosina romaanikirjallisuuden hallitseva trendi on ollut autofiktio. Se alkoi norjalaisen Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjasta, joka ilmestyi vuosina 2009–2011. Romaanisarja suomennettiin vuoteen 2016 mennessä.
Knausgårdin jättimenestyksen jälkeen moni suomalainenkin kirjailija on kirjoittanut omasta elämästään. Sellaisia teoksia Siltalan katalogissa ovat esimerkiksi Iida Rauman Hävitys ja Harry Salmenniemen romaanit.
Aleksi Siltalan mukaan kustantamoissa on alettu viime aikoina miettiä, mitä autofiktion jälkeen voisi tapahtua.
Äkkikäännöstä ei ole luvassa. Luultavampaa on, että autofiktio alkaa sekoittua muihin tyyleihin.
”Sellaisen piirteen olen huomannut, että uusien romaanien ilmapiiri on aika apokalyptinen, romahdusta ennustava”, Siltala sanoo.
”Esimerkiksi Eleanor Cattonin Birnamin metsä, jonka vastikään käänsimme, on sellainen kirja. Se on vakuuttava trilleri, jossa koetetaan muuttaa maailmaa, jota katastrofi uhkaa. Se näyttää olevan osa megatrendiä.”
Aleksi Siltalan mukaan kirjojen kustantaminen on sillä tavalla kummallista toimintaa, että sitä ei voi suunnitella kauas eteenpäin.
”Joka vuosi täytyy tavallaan aloittaa alusta. Täytyy sietää valtava määrä epävarmuutta. Toisaalta juuri se tekee tästä isolta osin kiinnostavaa.”
Tällä hetkellä yksi kustannusalan polttavista kysymyksistä on äänikirjojen vaikutus kirjailijoiden ja kustantajien ansaintalogiikkaan. Taideproosan kirjoittajalle tai runoilijalle se on aivan erilainen kuin menestysdekkaristille.
Äänikirjat muodostavat Siltalan tuloista noin kolmanneksen.
”Useat kirjailijamme ovat sellaisia, että heidän kohdallaan äänikirjojen myynti on suoraan pois fyysisestä myynnistä. Siksi pitää olla tarkka, mitä toimenpiteitä tehdään”, Siltala sanoo.
”Ongelmaan ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Esimerkiksi Sirpa Kähkösen Finlandia-palkittu 36 uurnaa -romaani julkaistiin äänikirjana vasta joulun jälkeen. Uskon, että se lisäsi paljon printtimyyntiä.”
Siltala itse kuuntelee äänikirjoja ”aika niukasti”, lähinnä kuntosalin soutulaitteessa. Parhaillaan on menossa kosmologi Kari Enqvistin Tulivuoren varjossa, joka sisältää pohdintoja identiteetistä, Ukrainan sodasta ja ennen kaikkea Italiasta.
”Soutaminen on todella tylsää. Enqvistiä kuunnellessa mieliala nousee ja monotonisen suorittamisen typeryys katoaa.”