Villainen vesiputous
Kustaa Saksin teokset kutovat yhteen perinteen ja huipputeknologian.
Ei voi toteuttaa.
Kyllä voi, kun löydetään ratkaisut.
Pääpiirteissään näin Kustaa Saksin luonnokset etenevät jopa seitsemän metriä korkeiksi kuvakudoksiksi.
Värit ja kuviot ryöppyävät psykedeelisinä. Inspiraatio lähtee luonnosta, tekoälystä ja neurologiasta.
Saksin näyttely on vallannut Helsingin Designmuseon yläkerran. Saman tilan edellisen näyttelyn taiteilijat olivat Finnish Designin klassikot Antti ja Vuokko Nurmesniemi.
Kustaa Saksi alkoi vaihtaa ammattia tekstiilitaiteilijaksi vasta 12 vuotta sitten.
”Yllätyin, olin iloinen ja otettu, kun minua pyydettiin tähän”, Saksi toteaa. Hänenkin luomuksensa täyttävät näyttelytilan helpon näköisesti.
2010-luvun alussa Saksi työskenteli kuvittajana. Lahden muotoiluinstituutin noin 35-vuotiaan kasvatin asiakkaisiin kuului Apple. Menestyksestä huolimatta hän oli omien sanojensa mukaan leipiintynyt.
Saksi asui ja asuu Amsterdamissa. Etelä-Hollannissa Tilburgin kaupungissa puolestaan kehrättiin lankaa ja kudottiin kankaita jo keskiajalla.
Perinnettä jatkavat vanhassa kehräämössä tekstiilimuseo ja sen monipuolisesti varusteltu taidekutomo TextielLab.
”Satuin käymään tekstiilimuseossa ja pääsin tekemään kokeiluja”, Saksi kertoo.
”Työn käsinkosketeltavuus ja mahdollisuus ilmaista tunteita enemmän kuin kuvituksissa veivät mukanaan.”
Saksi luonnostelee yleensä työhuoneellaan Amsterdamissa, vanhan sikaritehtaan vintillä kanaalin rannalla. Työkaluja ovat kynät, siveltimet ja tietokoneohjelmat.
”Työhuoneeni lattia on niin vino, että tavarat lähtevät valumaan.”
Näyttelysalin korkuinen uusi kuvakudos Ideal Fall, Ihanteellinen putous, alkoi hahmottua kun Kustaa Saksi komensi tekoälyohjelmaa tekemään ihannemaiseman kuvia.
Ehdotusten joukossa oli yllättävän usein vesiputouksia, jollainen päätyi myös taiteilijan jatkamaan luonnokseen.
TextielLab valmistaa yhä hänen kuvakudoksensa. Siellä osa työntekijöistä on lankojen, osa kudonnan tai kutomakoneiden ohjelmoinnin asiantuntijoita.
Kudontatekniikan nimi on jacquard. Siinä kuvio kudotaan langalla osaksi kangasta kirjailemisen tai painamisen sijaan.
Suomalaisista käyttötekstiileistä jacquardia edustavat esimerkiksi Lapuan Kankurien pellavaiset pyyhkeet ja pöytäliinat.
Saksin kuvakudosten materiaaleja ovat alpakanvilla, kumilanka ja lurex-lanka. Näyttelyn teosten päämateriaali on mohairvilla, jota saadaan angoravuohista.
Mukana on myös Britanniassa mittatyönä rakennettu kaappi, joka on osittain päällystetty paperinarukudoksella.
Suomalaisen taidekäsityön historiaa leimaa suunnitteljoiden ja käytännön materiaalimestarien joukkuepeli, jossa lopputulokset ovat vaikuttavampia kuin kukaan olisi yksin saanut aikaan.
Saksin luottotiimin kudontaa johtaa TextielLabin tuotantopäällikkö Stef Miero.
”Kaksitoista vuotta sitten näytin ensimmäiset luonnokset Stefille”, Saksi muistelee.
”Hän sanoi, että ei ole mahdollista. Sitten etsittiin ratkaisut.”
Taiteilija kuvailee työn touhua: ”Kahdeksalla, enintään kahdellatoista langalla pitää saada aikaan sama vaikutus kuin tietokoneohjelman tuhansilla väreillä. Kutomakone ohjelmoidaan ja lankoja juostaan varastosta.”
Uniikki ongelma syntyi, kun maailman suurin taideteollisuusmuseo Lontoon V&A tilasi teoksen Saksilta ja animaatioeepoksistaan tunnetulta nykytaidekaksikolta IC-98:lta (Visa Suonpää ja Patrik Söderlund).
Kuvakudoksesta tuli IC-98:lle ominainen luontodystopia, johon he kuvittelivat, mitä kasveja maapallolla olisi jäljellä kahdentuhannen vuoden päästä vuonna 4017. Kasvien siemenet piti saada seinävaatteeseen.
TextielLabin ammattilaiset kutoivat työhön jokapaikan kasvien, kuten voikukan, kuvia. Siemenille kudottiin pienet taskut. Myös tämä teos on Designmuseon näyttelyssä.
150 vuotta täyttävä museo sanoo katsovansa tulevaisuuteen, koska uudesta arkkitehtuuri- ja designmuseosta päätetään tänä vuonna. Siksi on luontevaa, että juhlanäyttelyyn valittiin kansainvälinen ja verrattain uusi taiteilija.
Kustaa Saksi: Rajamailla. Designmuseo (Korkeavuorenkatu 23, Helsinki) 15. lokakuuta asti.