Ilveilijän pitkä päivä

Tesla metsässä on tämän hetken kuranteinta kulttuurikritiikkiä.

esseitä
Teksti
Herman Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Monikulttuurisuus on romanttinen nimi rasismille, jossa meistä tehdään satukirjapakolaisina toisten toiveiden heijastumia.”

Tämä maahanmuuttaja ei ole se kylmän byrokratian tai kuuman muukalaisvihan uhri, jota olemme tottuneet säälimään. Hahmo on Jyrki Lehtolan luomus, jonka puheenvuoro aloittaa esseekokoelman Tesla metsässä. Lehtola kertoo Helsingin Puu-Vallilassa asuvan somalin kautta näkemyksensä hyvyydestään liikuttuneista kulttuurivalkoisista:

Katsokaa itseänne. Kenelläkään ei ole mitään syytä kunnioittaa tuollaista.”

Kirja iskee voimalla yhteen nykyisen kulttuurikeskustelun ytimeen: identiteettipolitiikkaan.

Talous- ja kurjistumisanalyysit saivat unohtua identiteettipolitiikan ja omaa lukeneisuuttaan ihastelevien itsekorostuksen taakse.

Taistellaan muka paremman maailman puolesta, mutta oikeasti keskenään sotivat vain kulttuurivalkoisen mukavuudenhalu ja omatunto.

Esseekokoelma kuvaa terävästi uutta luokkajakoa.

Lehtola on yhteiskunnallinen kirjoittaja, ja esseekokoelma kuvaa terävästi uutta luokkajakoa.

Ylemmän luokan edustajalla on kulttuurista, poliittista ja taloudellista valtaa. Asutaan mukavasti, juhlitaan kesäisin itseä Mäntän kuvataideviikoilla ja Flow Festivalilla. Ruoan avulla kerrotaan omasta herkkyystasosta. Suremisesta luodaan performanssi ja annetaan henkisestä hauraudesta itselle kunniamerkki. Halutaan kaikkialle turvapaikkoja, jotta ei kohdattaisi vääriä mielipiteitä.

Kun ylemmän luokan edustaja paistattelee moraalisessa ylemmyydessään, alemman luokan edustajat katsovat sivusta.

Lehtola on aina tyypitellyt tai tehnyt luonnetutkielmia Theofrastoksen hengessä. Ville Hänninen kirjoitti Teslan arviossa Aamulehdessä, että kirjoittaja on siirtynyt henkilökeskeisyydestä ilmiöiden analysointiin. Asian voi nähdä niinkin, että Lehtola analysoi niin henkilöiden kuin ilmiöidenkin luonteita. Henkilö tarkoittaa tässä jotain sosiologisen luonnenaamion kaltaista, ei todellista ihmistä.

Viikkokolumneissa Lehtola tekee pika-analyysejä kulttuurin ja politiikan laiskasta ajattelusta. Kolumnit pelaavat ajankohtaisuudella, mutta ajassa kiinni on Teslakin. Kolumneilla on oma viihdytysfunktionsa, mutta esseet kantavat pidemmälle. Kirjan 16 tekstistä viisi on ilmestynyt Image-lehdessä.

 

Vuonna 2017 Lehtola julkaisi tietosanakirjan Suomi 100, jota voi pitää Teslan rinnakkaisteoksena. Suomi 100 -teoksen pidemmät sanaselitykset olivat pienoisesseitä. Suomen historia ja nykyaika kartoitettiin asiasanoissa. Teslassa maa otetaan haltuun maantieteellisesti. Espoo, Vantaa, Lappi ja Hanko saavat oman käsittelyn, ja tietysti kotikaupunki Tampere.

Lehtolan tyylistä käytetään toistuvasti nimitystä ilkeily. Tällöin ajetaan metsään monellakin tavalla. ”Ilkeily” antaa ymmärtää, että asenne olisi korvannut ajatuksen tai kirjoittaja olisi ollut pahalla päällä, mikä on paljon oletettu.

Unohtuu, että Lehtola kirjoittaa lajia, jossa ironia, sarkasmi ja humoristiset kielikuvat kuljettavat ajattelua.

Ilkeilyä parempi tyylin luonnehdinta on ilveily.

Eräänlaista leikinlaskua on sekin, että Lehtola esittää kirjoituksissaan erilaisia rooleja. Päätösesseessä hän muuntuu miksipä muuksikaan kuin Jumalaksi. Jumala on ankara ja piiskaa ihmisiä pienisieluisuudesta, antiikin hyveiden mukaisesti:

Kaikki erilaisesta mielipiteestä loukkaavaan ilmeeseen aiheutti teissä trauman. Teistä tuli kyttääviä valittajia, joiden kyttäämisessä ei ollut edes sadismin iloa.”