Kulkurin valssin tähti Tauno Palo saa syksyllä elämäkerran
Neljä vuotta sitten kriitikko Lauri Meri ryhtyi kirjoittamaan elämäkertaa Tauno Palosta. Työ on vienyt hänet Porvoonkadun kellareihin, kaupunginarkistoon ja ylioppilastutkintolautakunnan toimistoon. Sieltä piti jäljittää erästä Marttaa.
Tauno Palo elokuvassa Kulkurin valssi vuodelta 1941.
Teksti Elina Järvinen
Lauri Meri tapasi Tauno Palon kerran. Se tapahtui keväällä 1970.
Palo oli silloin kuusikymppinen. Hiukset olivat harmaantuneet, vetäytyneet ohimoilta. Hän oli Kansallisteatterin veteraaninäyttelijä.
Pienellä näyttämöllä valmisteltiin Särkelä itte -näytelmää. Meneillään olivat lukuharjoitukset. Palo oli pääosassa, tehtaanjohtaja Julius Särkelänä.
Lauri kieppui teatterilla, sillä hänen isänsä Veijo Meri hoiti työasioita. Meren näytelmää valmisteltiin suurelle näyttämölle.
Miehet menivät kahville kanttiiniin. Siellä istuivat Veijo Meri ja apulaisjohtaja Jack Witikka, ohjaaja Vilho Siivola, kirjailija Ilmari Turja ja Tauno Palo. Ja tietenkin Lauri.
Palo alkoi sääliä poikaa. Hän käveli tiskille ja osti Laurille leivoksen.
Tämä on Lauri Merelle kerrottu. Hän ei tapaamista juuri muista, hän oli 5-vuotias.
*
Porvoonkadulla on kerrostalo, jonka Lauri Meri haluaa näyttää.
Se on okranvärinen ja nelikerroksinen. Ikkunanpielissä on valkoisia koristeita. Talo on rakennettu 1910-luvulla, jugend-tyyliin.
Tässä talossa Brännäsin perhe asui. Pekka ja Olga sekä lapset Alli, Gösta ja Tauno.
He muuttivat Porvoonkadulle vuonna 1915. Uuteen kivitaloon. Käytävästä löytyi vesiklosettikin. Se oli kahden huoneiston yhteinen.
Työläisperhe oli tyytyväinen. Pekka oli saanut töitä Helsingin Tupakkatehtaasta. Siksi oli muutettu Hämeenlinnasta Helsinkiin.
Pian perheestä nousi tähti, josta kirjoitettiin lehdissäkin. Hän oli Gösta. Gösta harrasti nyrkkeilyä Työväen Nyrkkeilyklubissa. Laji oli uusi 1920-luvun Suomessa, ja Gösta oli luonnonlahjakkuus. Saksalainen valmentaja näki sen heti.
Vuonna 1925 Gösta matkusti Saksaan ja osallistui työläisolympialaisiin. Hän otteli keskisarjassa ja tuli toiseksi.
Puhuttiin, että Göstassa olisi ainesta ammattilaiseksi. Hän voisi muuttaa Amerikkaan. ”Hänen nyrkkeilynsä on kuin balettia”, sanottiin lehdessä.
Tauno ihaili isoveljeään ja aloitti itsekin nyrkkeilyn. Tauno oli käynyt kansakoulun ja päässyt hyvään työpaikkaan, preparaattoriksi Puolustusministeriön kemialliseen koelaitokseen. Hän huolsi laboratoriovälineitä, sekoitti aineita ja valmisti näytteitä, teki preparaatteja.
Mutta Taunolla oli myös hyvä lauluääni. Ja hän oli komea.
Talvella 1927 Tauno pääsi iltanäyttelijäksi Sörnäisten Työväen Näyttämölle. Hän esiintyi laulunäytelmissä, ja Göstakin kävi niitä katsomassa. Se oli Taunolle tärkeää.
Gösta taas oli alkanut kärsiä kovista pääkivuista. Hän oli saanut vammoja otteluissa, tullut tyrmätyksi ja lyönyt päänsä lattiaan. Silloin niitä ei ollut vielä pehmustettu. Gösta piti vuoden ottelutauonkin mutta palasi kehään. Ja loukkaantui taas.
Vanhemmat kielsivät Taunolta nyrkkeilyn.
Kipukohtaukset eivät jättäneet Göstaa, ja lopulta hän ei enää kestänyt niitä. Heinäkuussa 1928 Gösta kuoli. Hän ampui itsensä kotona Porvoonkadulla.
Tauno oli silloin 19-vuotias. Elämää oli vain pakko jatkaa.
*
Porvoonkadun kellarissa on huone, jossa säilytetään kiinteistön talonkirjoja. Siellä Lauri Meri istui viime kesänä erinäisiä päiviä.
Hän halusi tietää, ketkä kaikki talossa olivat asuneet ja kuinka pitkään. Brännäsin sukua on muutenkin tullut tutkittua ”enemmän kuin olisi ollut tarpeen”, Meri sanoo. Häntä on kiinnostanut eniten juuri Palon tausta ja nuoruus. ”Se, mikä on ollut pohjana kaikelle tulevalle.”
Talonkirjoista selvisi, että Pekka ja Olga sekä Alli asuivat talossa kuolemaansa saakka. Vuonna 1936 perhe suomensi nimensä Paloksi, Taunon esimerkin mukaan. Samassa talossa olivat asuneet myös Olgan sisar ja tämän perhe.
Mutta Meren mieltä vaivasi myös eräs tyttö.
Palo oli maininnut hänestä muistelmissaan vuonna 1969. Kertonut suuresta rakkaudesta, joka jätti hänet, ”koska perheeseen ei haluttu näyttelijää”. Hän oli puhunut tytöstä myös muutamissa lehtihaastatteluissa, mutta peitellysti. Hän oli kutsunut tyttöä eri nimillä.
Meri tuli uteliaaksi.
Hän luki talonkirjoja ja kirjoitti ylös nimiä. Hän meni muistiinpanojensa kanssa kaupunginarkistoon ja etsi käsiinsä poliisilaitoksen osoiterekisterin. Hän käveli Ylioppilastutkintolautakunnan toimistoon ja selvitti opiskelutietoja. Vihdoin hän sai puhelinnumeron. Se kuului naisen tyttärelle.
Naisen nimi oli ollut Martta. Hän itse oli kirjoittanut sen englantilaisittain, Martha. Martta olikin kielitaitoinen. Perhe oli asunut Kanadassa, ja Martta oli käynyt koulua englanniksi. Hän asui samassa talossa kuin Tauno.
Martta ja Tauno olivat 16-vuotiaita, kun he alkoivat seurustella. Martta oli Taunon ensirakkaus. Ristiverinen, suurisilmäinen tyttö.
He kulkivat yhdessä kaksi vuotta, sitten Martta meni lukioon. Ensimmäisen lukiosyksyn jälkeen vanhemmat sanoivat, että Martan pitäisi keskittyä ylioppilaskirjoituksiin. Seurustelu saisi loppua. Se oli kova isku Taunolle. Hänen oli vaikea ymmärtää eron syytä.
Mutta niin jäi Martta. Tauno siirtyi näyttämölle ja meni muutamien vuosien kuluttua naimisiin vastanäyttelijänsä Sylvi Sakin kanssa.
Lue lissä SK:sta 29/2008 (ilm. 18.7.2008)