Rähinäremmin näköispatsas
Juha Hurme ja Radiopuhelimet-yhtye ovat tehneet kirjan oululaisbändin pitkästä tiestä.
Radiopuhelimet on tehnyt kaiken omilla ehdoillaan. Oululaisbändi on lykkinyt latua vaikka umpihankeen – pääasia on ollut riippumattomuus. Kun väittämän pintaa raaputtaa, alta paljastuu moniulotteisempi todellisuus. Tietysti tälläkin yhtyeellä on ollut innoittajansa, jotka ovat terävöittäneet visioita ja kannustaneet tee-se-itse-rälläämistä.
1986 perustettu Radiopuhelimet on suomirockin seniorisarjaa toimintavuosien määrässä mitattuna. Neljässä vuosikymmenessä musiikkikenttä on pirstoutunut pieniin osiin. Ilmiöllä on puolensa. Nyt joka ryhmällä on oma areenansa ja somensa, mikä on Radiopuhelimien mukaan parempi vaihtoehto kuin jokusen valtamedian hallitsema yhtenäiskulttuurinen harha.
Uusi teos Radiopuhelimet palasina on nimensä mukainen. Juha Hurmeen työnohjauksessa laulaja-kuvataiteilija Jyrki A. Mäki on muokannut orkesterin varhaisvaiheet sarjakuvaksi, lähteenään vuonna 2006 julkaistu historiikki, joka kattoi bändin 20-vuotisen alkutaipaleen.
Kitaristi-romaanikirjailija Jarno Mällinen kuljettaa puolestaan tarinan tähän päivään proosamaisena jatkumona. Lisäksi koko miehistö on kirjoittanut omat näkemyksensä sekä roolistaan yhtyeessä että siviiliminästään. Kirjaa täydentää samaan aikaa ilmestynyt kahden cd-levyn kokoelma Kuolemaa karkuun 2007–2023 (If Society).
Tulos on kohteen näköinen. Kirja esittelee Radiopuhelimet munasillaan karvoineen päivineen. Sinnikäs puurtaminen on asemoinut yhtyeen musiikkikentän luottonimeksi. Mesoaminen on jatkunut sittenkin, kun seinä on noussut yhtäällä vastaan tai kun perheiden perustamisen aika on koittanut.
Matkalla nuorista kolleista on kasvanut keski-ikäisiä janttaroita vikoineen ja vahvuuksineen. Ystävyys, onnistumisen euforia, alkoholiongelmat, egopullistelu, tyly verbaliikka, mokailu, terveysongelmat, avioliitot, lasten saaminen, erot, läheisten kuolemat, kiertueet ja studiosessiot käsitellään eri näkökulmista osana elämää.
Vaikka hommaa on tehty tosissaan ja sisäsyntyinen änkyrämäinen ehdottomuus on koetellut miesten välejä, vaikuttaa siltä, että aina lopulta kukin osapuoli on osannut myös joustaa.
Se saattaa hyvinkin olla Radiopuhelimien pitkän iän salaisuus. Kirjasta välittyy myös omintakeinen huumori. Ilman sitä ei olisi pärjätty samassa remmissä neljää vuosikymmentä. Isompi formaatti olisi tehnyt oikeutta Mäen sarjakuvalle. Piirtäjän yksityiskohtainen käsiala menettää näyttävyyttään romaanikoossa.
Juha Hurme (toim.): Radiopuhelimet palasina. 255 sivua. Like, 2026.