Kristian Smeds toi teatterin pieneen mökkiin Liettuassa

Kristian Smeds
Teksti
SK:n toimitus

Liettualaisen nykydraaman paikkaa etsitään suomalaisin voimin. Kesämökiltä.

On määrittelyn hetki. Kameroiden ympäröimä ohjaaja Kristian Smeds, Smeds Ensemble ja joukko johtavia Liettuan teatteriammattilaisia täyttää pienen mökin.

Mitä tapahtuu? Ja miksi sisälle Vilnan laidalla sijaitsevaan hökkeliin, esitystilaan, kävelee pieni osa katsojista ja loput jäävät hytisemään ulos pimenevään puutarhaan?

Miljöö on otollinen Anton Tsehovin Kirsikkapuisto-näytelmälle, joka selittänee sekalaisen joukon teatteri- ja elokuvaväkeä sekä yhden ympäriinsä tohottavan koiran.

Liettuassa vain kerran nähtävä esitys on osana Vilnan New Drama Action- festivaalia.

Neuvostoaikaan liettualaisteatteri kehitti oman symbolikielensä. Se saavutti vahvan aseman tavallisen kansan keskuudessa äänitorvena asioille, joista ei oikeilla nimillä saanut puhua.

Itsenäisyyden jälkeen johtoasema menetettiin; muodon ja yleisön uudelleenlöytäminen on ollut hidasta.

Nyt Vilnassa katsotaan teatterin- ja maailmanmenoa ulkopuolisin, suomalaisin silmin.

Baltian maissa useasti vieraillut Smeds päätyi ohjastamaan produktiota, jota sana prosessi kuvastaa tekijöiden mukaan kenties parhaiten. Työpajana alkaneesta projektista piti syntyä pelkästään ”prosessidokumenttielokuva”, jota Smeds Ensemblen videotaiteilija Ville Hyvönen mestaroi. Esitys esitettiin kuitenkin koeyleisölle, jonka vastaanotto oli niin innostunut, että prosessia oli jatkettava esityksen suuntaan. Harjoituksia kokonaisuudelle on takana yhteensä noin neljä viikkoa.

Ja itse Kirsikkapuisto? Näytelmässä joukko Venäjän köyhtynyttä aatelistoa ja palvelusväkeä kokoontuu rappeutuneelle sukutilalle haikailemaan menneiden perään samalla kun ulkona pauhaavat kovien arvojen ja muutosten myräkkä.

Tällä mökillä osat otetaan ja osoitetaan arkailematta; näytelmä liukuu vaivatta tasolta toiselle. Sisälle näyttelijöiden luo päästetään kaksikymmentä ennalta valittua tosielämän kulttuurieliitin edustajaa. Loput istuvat ulkona elokuvakankaan edessä seuraten sisätilojen tapahtumia. Toki näyttelijät myös liikkuvat ulkona, mellastavat yleisön seassa ja tuovat katsojan tapahtumien keskiöön.

Tekijät kyseenalaistavat itsensä siinä missä muutkin. Onko teatteri menneen maailman kirsikkapuistoa, vain pienen eliittiryhmän vaaratonta, muulta maailmalta sulkeutunutta puuhastelua. Mitkä voimat uhkaavat kirsikkapuistoa? Ulkona ryskivä kovuuden aika vai sisälle jämähtänyt nostalgiahapero?

Teksti Henriikka Himma, Vilna