Oivalluksia talon täydeltä

Yhä useammin tietokirjan tehtävä on tarjoilla elämyksiä, tulkintoja ja oivalluksia, kirjoittaa Pirjo Hiidenmaa.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Pirjo Hiidenmaa
Kirjoittaja on tietokirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa.

Sana ”tietokirjallisuus” synnyttää edelleen mielikuvan teoksesta, jossa lukijalle vyörytetään faktatietoa aakkosjärjestyksessä: asukasmääriä, d’Hondtin vaalitapa, lajiluokituksia, lämpöasteita, määritelmiä, perinnöllisyystieteen pääkohdat.

Vankka faktatieto on tarpeen, ja sen lukeminen on kiistatta hyödyllistä. Tällaiselle tietokirjallisuudelle voidaan myös asettaa selvät laatukriteerit. Tiedot ovat hyvässä järjestyksessä ja jokainen tiedon murunen on kohdallaan.

Harmi vain, että tällaiset tietovetoiset kirjat eivät helpolla tempaise lukijaa mukaansa. Ei niitä tietysti läpiluettaviksi ole tarkoitettukaan vaan hakuteoksiksi tai opiskeluun.

 

Lukijoiden houkuttelemiseksi on vuosikausia intoiltu tietokirjoista, jotka on rakennettu tosipohjaisten tarinoiden varaan: tarvitaan samastuttava sankari, jonka mukana lukija lähtee koukuttavasta alusta liikkeelle, seuraa kiehtovia, ehkä yllättäviäkin käänteitä ja päätyy lopuksi rauhoittavaan loppuratkaisuun.

Draaman kaari ja tekstin veto syntyvät tapahtumien käänteistä. Tapahtumien lomassa lukija tulee saaneeksi laajemminkin tietoa aikakaudesta ja kulttuurista. Teksti tarjoilee toisaalta pikantteja yksityiskohtia arkisista ilmiöistä, toisaalta eettisiä ja yhteiskunnallisia pohdintoja.

Pohjimmiltaan kyse ei silti ole vetovoimaisesta tarinasta. Joskus tapahtumien taso voi jäädä hyvinkin vaatimattomaksi, kuten Bill Brysonin kirjassa Sisään! Lyhyt historia lähes kaikesta kotona (WSOY, 2011). Kirjan juoni – tapahtumien kulku – on tässä: Bryson on ostanut vanhan pappilan ja kulkee kirjassa talon läpi huone huoneelta. Lopputuloksena on erinomainen kuvaus asumisen kulttuurihistoriasta.

Kirjan lukija saa tietää, että kalaa syötiin vain lounasaikaan ennen sähkövalon keksimistä, että astioiden tiskaaminen ei kuulunut keittiöön ja että talon aikaisempi asukas, ujo kirkkoherra, Bayes nimeltään, kehitteli joutoaikoinaan matemaattisen teoreeman, jota tutkijat käyttävät tänäkin päivänä. Bayesin kollega Jack Russell puolestaan jalosti koirarodun.

Kaikkien näiden viihdyttävien pikkutietojen lisäksi kirja antaa kuvan luokkayhteiskunnan sosiaalisten suhteiden mutkikkuudesta, teknologian vaikutuksista ruokakulttuuriin, pukeutumisen ja siisteyskäsitysten muutoksista, julkisen ja yksityisen elämän muuttuvasta rajapinnasta ja niin edelleen.

 

Hyvään tietokirjaan ei tarvitse etsiä draamaa, jos sitä ei aiheessa luontojaan ole. Olennaisempaa on, että kirjassa on kiinnostava kertoja, joka puhuu lukijalle kuin vertaiselleen. Ei aliarvioi lukijan älyä mutta ei yliarvioi lukijan ennakkotietoja.

Tietokirjailija palvelee lukijaa tarjoilemalla tälle valikoidun ja järjestellyn tietomäärän ja kommentoimalla sitä omalla äänellään ikään kuin opastaen, mihin kiinnittää huomiota ja miten tulkita kerrottua. Virheitä ei kertojavetoinenkaan kirja siedä, onhan kyse tietokirjasta.

Jos kirja luo lukijalle sellaisen odotushorisontin, että kirjailijaan kannattaa luottaa, lukija voi hyväksyä myös assosiatiivisen aiheesta toiseen siirtymisen ja pikkutietojen noukkimisen sieltä täältä eikä vaadi kurinalaista otsikkohierarkiaa. Kirja tarjoilee mieluummin lukuelämyksen kuin tiukan tietopaketin.

Onko tietokirja totta? Faktojen osalta tietenkin, mutta yhä useammin tietokirjan tehtävä on tarjoilla elämyksiä, tulkintoja ja oivalluksia. Bayesin teoreeman voi tarkistaa netistäkin.

Kirjoittaja on tietokirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa.