Yksilönvapauden puolesta
Päätoimittaja Kari Kivelä piirsi 1980-luvun kuvan City-lehdessä. Myöhemmin hän ponnisti Iltalehden digiaikaan.
4
MIN
Päätoimittaja-kustantaja Kari Kivelä, 65, ennätti eläkkeelle asti ilman että suuri yleisö oppi tuntemaan hänet. Vain City-lehden päätoimittajana 1980-luvulla hän oli etualalla symboloimassa Cityn eetosta.
Kivelä on oppinut näkemään suuren yleisön tarpeet, vaikka ura alkoi punk-pienlehti Aivopesusta ja Vau!!-bändistä Lahdessa. Työt huipentuivat Iltalehden päätoimittajana ja Alma Median liiketoimintajohtajana.
Kivelä jäi vuoden 2024 alusta eläkkeelle ja kirjoitti muistelmateoksen Punkkari & mediapomo.
”Olen pysynyt hyvin erossa kaikesta mediaan liittyvästä”, Kivelä sanoo kuluneesta vuodesta.
Hän tulee haastatteluun Puotinkylän Valtin jalkapalloharjoituksista. Entinen maajoukkueluotsi Antti Muurinen on mukana jengissä. Kivelä on myös spsonsoroinut intohimoista nyrkkeilijää Ismail Umaria.
Kiinnostus journalismiin syttyi, kun isoisä yllytti Karia lukemaan Helsingin Sanomien juttuja vuoden 1968 Mexico Cityn olympialaisista. Isoisä salli myös Hymy-lehden lukemisen.
”Muistan Hymyn uskomattomat jutut hypnotisoija Hakasalosta. Onko tällaisiakin hahmoja olemassa, ajattelin.”
Kivelän kirjoittamista lehtijutuista hänelle itselleen tärkein on amerikkalaiskirjailija Tom Wolfen haastattelu Cityssä. Wolfen edustama niin sanottu uusi journalismi oli tuonut reportaaseihin kirjallisia keinoja.
”Wolfe ei normaalisti antanut haastatteluja niin tuntemattomille medioille kuin City. Onnistuin kuitenkin laatimaan hyvän pyynnön.”
Wolfe oli kotonaankin dandy valkoisessa puvussa ja hienossa silkkisolmiossa.
”Hänessä oli jännää kontrastia. Hän kuitenkin liikkui alakulttuurien parissa ja havainnoi Yhdysvaltojen muutosta. Wolfe ehkä jopa ylitti odotukset, oli itsensä karikatyyri”, Kivelä kertoo.
City-lehdellä oli oma Wolfensa nimimerkissä Walter de Camp.
”Walter näki yksityiskohtia, jotka menevät muilta ohi. Hänellä oli sama taito kuin Wolfella, ainakin halutessaan.”
Bränditoimittajia ei voi luoda.
”Tai minä en ole onnistunut siinä. Brändit syntyvät itsestään henkilöistä, joiden suhde aikaan toimii poikkeavalla tavalla.”
Kivelä sanoi kerran luennolla, että toimittajan pitää hallita kaksi asiaa: tiedon kerääminen ja sen esittäminen. Hän nimesi politiikantoimittaja Aarno Laitisen, mutta kirjan mukaan parempiakin esimerkkejä on.
”Jos katson HS Visiota, niin sieltä löytyy. Ja Nurmen Lauri ja Liskin Jarno”, hän luettelee.
Kivelä oli toisinaan vaativa päätoimittaja.
City-lehden avustaja Jari Sarasvuo kertoi kirjassa City on sinun, että olisi halunnut työntää haulikon Kivelän suuhun, kun tämä kirjoitutti artikkelin seitsemään kertaan. Samalla Sarasvuo myönsi, että ajattelemaan pakottava tuottaja teki jutuista parempia. Reportteri Heikki Kemppainen joutui työstämään Cityn artikkelia sinkkuilmiöstä kuukausien ajan.
Kivelä sanoo värikkäiden kykyjen sopeutuneen hänen komentoonsa ”objektiivisesti ottaen todella hyvin”.
”Kyllä mun vahvuuksia on ollut ymmärtää persoonia ja lahjakkuutta. Tarkoitus oli jo Cityssä olla mahdollisimman pro.”
Urbaanisti sykkivällä 1980-luvulla Kivelä ehti vain muutamassa vuodessa olla mukana perustamassa brittiläisen Face-lehden tyyppistä Bambia ja rockin ajankohtaislehteä Rumbaa. Hän pani pystyyn aikakauslehti Scandalin ja ryhtyi telinejakeluun vielä nojanneen Cityn päätoimittajaksi.
Ennen Scandalia nälkäinen tekijä ehdotti Yhtyneille Kuvalehdille ”nuorten Suomen Kuvalehteä”. Se olisi sisältänyt populaarikulttuurin lisäksi muutakin substanssia. Idean tavoitelevikki 20 000 oli Yhtyneiden mielestä liian pieni. City-lehti ylitti tavoitteen tähtitieteellisesti.
1990-luvulla verkko vei Kivelän. Hän osti itselleen erään varhaisen deittipalvelun.
Uran pitkäaikaisin kiinnitys tuli, kun Hannu Olkinuora esitti ”ajatuksen, pyynnön tai vaatimuksen tehdä Iltalehdestä maan suurin digitaalinen media”.
Punkkari & mediapomo -kirjassa toinen painopiste 1980-luvun ohella on poliitikkojen suhde mediaan. Kulissien takaisia tarinoita Iltalehdestä riittää. Kivelä pureutuu esimerkiksi keskustan Matti Vanhasen pääministeriajan kohuihin.
”Vanhanen moitti mediaa yksityisyyden suojan loukkaamisesta. Samaan aikaan hän pyysi valokuvaajia paikalle Nightwishin konserttiin ottamaan kuvia hänestä lastensa kanssa.”
On mainiota, että citykulttuurin kimppuun käyneessä Insiders-elokuvassa (1989) juuri Iltalehden toimittaja ryhtyy penkomaan cityihmisten tekemisiä.
”Onko niin?” Kivelä ilahtuu.
Elokuvan käsitys cityihmisten komeilevasta elämäntyylistä nimittäin potutti Kivelää ankarasti. Toki City-lehden ydintiimiin kuulunut performanssitaiteilija ja ekonomi Lauri Nykopp oli herättänyt tahallaan huomiota kurvailemalla Vanhan eteen punaisella Maseratilla.
”Kun Hesari kiitteli elokuvaa realistisesta kuvauksesta, niin mehän toimituksessa ylireagoitiin. Hätäilimme tietenkin, mitä meistä ajatellaan”, Kivelä naurahtaa.
Kivelä itse ajattelee, että City-lehti puolusti yksilönvapautta ja uusia virtauksia.
Yhtyneet Kuvalehdet, nykyään Otavamedia, kustantaa Suomen Kuvalehteä.
Kari Kivelä: Punkkari & mediapomo. 239 sivua. Otava, 2025.