Ajatellaanpa seksiä
Nousevan akateemisen tähden kirja argumentoi tarkkaan.
3
MIN
Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.
Ihmisten seksuaaliset halut ja toimet ovat ihan okei, niin kauan kuin molemmat osapuolet ovat antaneet suostumuksensa. Näin monet feministit ajattelivat 1980-luvulla. Nykyään käsitys on jokseenkin valtavirtaa.
Seksin säännöt noudattavat siis kapitalistisen vapaan vaihdannan sääntöjä, filosofi Amia Srinivasan kirjoittaa esseekokoelmassaan Halun politiikka. 2020-luvun feminismi. Srinivasan toimii politiikan tutkimuksen professorina Oxfordin yliopistossa.
Srinivasan ei niele sellaisenaan ajatusta vapaista seksihaluista: ”Meidän on pidettävä seksuaalisia valintojamme itsestäänselvyyksinä, mutta nähtävä samalla, että patriarkaatissa nämä valinnat ovat harvoin vapaita.”
Se, ketä halutaan ja ketä ei, on poliittinen kysymys, jonka vastaukset ”paikantuvat usein yleisempiin dominoinnin ja poissulkemisen kaavoihin”. Srinivasan analysoi esimerkiksi sitä, miksi aasialaiset miehet eivät herätä haluja deittikuvioissa. Ihmisten halujen suuntaa ei voi tietenkään niin vain muuttaa, mutta heidät voi saada pohtimaan halujaan.
Intialaistaustaista tutkijaa pidetään nousevana akateemisena tähtenä – eikä ihan syyttä.
Kuudessa esseessä käsitellään seksiin liittyviä yhteiskunnallisia ja moraalisia ongelmia.
Onko misogyynisillä incel-miehillä oikeus saada seksiä? Opettajan ja oppilaan välinen seksisuhde, viisasta?
Vastaus molempiin on itsestään selvästi ei. Srinivasan ei jää kuitenkaan päivänselvyyksiin. Kiinnostavaa on se, miten monipuolisesti hän perustelee kantansa. Tässä tulee ilmi hänen rautainen argumentointitaitonsa, jonka oppii filosofiasta.
Halun politiikan tavoitteena on tuoda seksiä koskeva yhteiskuntakritiikki 2020-luvulle sekä tarkastella seksin suhdetta rotuun, luokkaan, vammaisuuteen, kansallisuuteen ja kastiin.
Esimerkkejä suorastaan vyörytetään, lähes kaikki ovat amerikkalaisia. Informaation paljous tekee kirjasta ajoittain raskassoutuista luettavaa.
Jos Srinivasania vertaa kahteen muuhun arvostettuun feministiseen aikalaiskirjoittajaan, toimittaja Jia Tolentino on kepeämpi, kirjailija-tutkija Maggie Nelson puolestaan teoreettisempi ja kaunokirjallisempi.
Srinivasan muistuttaa, että feminismi on poliittinen liike, johon on aikojen saatossa mahtunut monenlaisia näkemyksiä. Tämä on terveen liikkeen merkki. Jo kuolleiksi luullut ajatukset voivat saada nykyajassa vastakaikua.
Srinivasan kertoo, miten esitteli valveutuneille oppilailleen 1970-luvun radikaalifeministien teesejä. Niiden mukaan pornografia on vastuussa naisten esineellistämisestä ja heihin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta.
Opiskelijat, miehet mukaan lukien, olivat samaa mieltä. He sanoivat pornon tuhonneen kykynsä nauttia seksistä.
Srinivasan ihmetteli, miten paljon opiskelijat antoivat pornolle arvoa elämässään ja kuinka vähän he luottivat tahtoonsa vastustaa sitä.
Srinivasanilla on ambivalentti suhde moniin feministisiin käsityksiin. Joidenkin kanssa hän kiistelee. Hän kyseenalaistaa esimerkiksi feministit, joille näyttää olevan tärkeintä, että pahoille miehille määrätään kovia rikostuomioita.
”Se, että feministit kannattavat rangaistusmentaliteettiin perustuvia ratkaisuja – kaduilla partioivia poliiseja, vankilaan lähetettäviä miehiä – tarjoaa hallitsevalle luokalle tekosyyn olla ottamatta kantaa useimpien rikosten syvempiin syihin: köyhyyteen, rodullisiin valta-asetelmiin, rajoihin ja kasteihin.”
Srinivasan myös vierastaa ”kodiksi” tai ”kohduksi” koettua feminismiä, jossa yhteisöllisyys asetetaan faktojen edelle ja idylliä uhkaavat henkilöt sysätään syrjään. Aidosti inklusiivinen politiikka on epämukavaa ja turvatonta.
Amia Srinivasan: Halun politiikka. 2020-luvun feminismi. Suom. Laura Lahdensuu. 344 s. Gummerus, 2022.