Tomeran toimijan tie
Kansanperinteen kerääjän saavutukset tarkentuvat.
Jenny Paulaharju (1878–1964) on tullut tunnetuksi aviomiehensä Samuli Paulaharjun kansanperinteen keruuretkien matkatoverina ja avustajana.
Marjut Paulaharju osoittaa tuoreessa elämäkertateoksessa Jennyn vetäytyneen itse taka-alalle miehensä tukijan rooliin, mutta nykyajan hengen mukaista on tutkia tarkemmin, mitä Jenny tarkalleen ottaen teki.
Jenny Simelius oli kuuromykkäin koulun opettaja, joka Samuli Paulaharjun kanssa 41-vuotiaana avioiduttuaan sai ja joutui käyttämään kesälomansa viikkokausien kiertueisiin Lapissa, Pohjois-Norjassa ja -Ruotsissa sekä Pohjanmaalla. Samuli saneli yhdessä olemisen onnistuvan vain, jos Jenny lähtee mukaan keruumatkoille.
Pyörällä, veneellä ja suurimmaksi osaksi kävellen taitetut taipaleet olivat Jennylle ensin raskaita ja vastenmielisiä, mutta alkukankeuden jälkeen hän alkoi nauttia niistä. Matkoilla pariskunta haastatteli tapaamiaan ihmisiä ja kirjasi muistiin tuhansia sivuja kansanperinnetietoutta.
Marjut Paulaharjun kirja kertoo Jennystä ennen kaikkea työn kannalta. Alkuosassa kuvaillaan kouluttautumista kuuromykkäin opettajaksi.
Kansanperinteen kerääjänä Jennyä määritti suhde Samuliin, joka sai Jennyn avulla runsaasti aineistoa kirjoihinsa.
Marjut Paulaharju on pyrkinyt selvittämään mahdollisimman tarkasti, kuinka suuri osa kirjojen ja pariskunnan arkistoihin tallettamasta aineistosta on Jennyn tekemien haastattelujen tulosta, miten Samuli käytti Jennyn keräämiä tietoja kirjoissaan ja millaisia haastatteluja Jenny ylipäätään teki. Jenny keräsi tietoja ennen kaikkea naisten ja lasten elämästä ja kirjoitti aiheista lehtiartikkeleita.
Kirjojen tekoon hän ei uskaltautunut, mikä johtui Marjut Paulaharjun tulkinnan mukaan kunnioituksesta Samulia kohtaan. Jennyn mukaan Samuli osasi kertoa kaikesta paljon taitavammin, eikä hän halunnut edes yrittää kilpailijaksi miehensä reviirille.
Samuli Paulaharjun lapsenlapsi Marjut on aiemmin kirjoittanut isoisänsä elämäkerran Samuli Paulaharju. Ruijanrannan reppuherra (SKS, 1989). Nyt hän on tehnyt hyvin tarkkoja tekstianalyysejä eritellessään Jennyn osuutta Samuli Paulaharjun teoksissa.
Hän on vertaillut alkuperäisiä käsikirjoituksia puhtaaksi kirjoitettuihin ja aineiston käyttöä kirjoissa. Kirjassa on mukana näytteitä ja esimerkkejä vertailusta.
Lukujen otsikointi on kuivakkaa mutta informatiivista: ”Arkiston viimeistelyä”, ”Jennyn kirjallinen tuotanto”, ”Jennyn maailmankuvasta” ja niin edelleen.
Faktasta fiktioon liukuvassa elämäkertojen kirjossa Jenny Paulaharju edustaa tiukan asiapitoista päätä. Teksti on hyvin analyyttista ja tarkkaa. Tunnelmoivaa heittäytymistä eläytymisen vietäväksi ei ole aistittavissa, vaan keskiö on tiukasti Jennyn työminässä ja toiminnassa, mutta luonteenpiirteitäkin saadaan esille.
Samulilla oli aiemmasta avioliitostaan viisi lasta, joihin Jenny suhtautui varsinkin aluksi hyvin jyrkästi.
Paljon puhuvat myös Marjut Paulaharjun terävät huomiot Jennyn tavoista valikoida teksteihinsä vain positiivisia ja harmonisia asioita, eri tahoille lähetettyjen kirjeiden erilaisesta sävystä sekä halusta määrätä Samuli Paulaharjun jälkikuvaa esimerkiksi muokkaamalla kirjeitä.
Valtavan laajan tutkimustyön tuloksena Marjut Paulaharju oikoo kirjassaan monia aiempia käsityksiä Jennyn ja Samulin yhteistyöstä ja työskentelytavoista.
Viimeinen varsinainen luku, ”Kansanperinteen tallentajana, kerääjänä ja kirjoittajana”, tarjoaa hyvän tiivistelmän Jennyn tekemästä työstä, jonka laajuus, monipuolisuus ja seikkailullisuus värittävät faktakeskeisenkin tekstin herkulliseksi lukukokemukseksi.
Jenny Paulaharju näki elämäntyönsä yhteisenä matkana Samulin kanssa.
”Minulla oli rikas oma elämä, kun liitin sen Samulin elämään ja sitten elämämme sulautuivat yhteen niin, että ei kummallakaan ollut omaa elämäänsä, oli rikas yhteinen ihana vaellus”, Jenny kirjoitti ystävälleen.
Marjut Paulaharju: Jenny Paulaharju. Maankiertäjän perintö. 227 s. SKS, 2022.