Sielun vaellus

Jari Tervon Loiri on hämmentävä kirja, enimmäkseen hyvällä tavalla.

elämäkerta
Teksti
Jussi Karjalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jari Tervon paksu elämäkerta Vesa-Matti Loirista, 74, on mielenkiintoinen aluevaltaus Tervolle ja totta kai arvokas dokumentointi Loirista, jonka halu selitellä on ollut merkittävästi vähäisempi kuin tärkeillä taiteilijoilla yleensä.

Loiri on osin hämmentävä kirja, mikä on myös hyvän teoksen merkki. Välillä Tervo eksyy siihen, miten materiaaliaan painottaisi. Hän viljelee liikaa tervomaisia kielikuvia, mutta pystyy läpi paketin taitavasti kietaisemaan lukujen loppuun ympyröitä sulkevia huomioita.

Yleisönosastolla luki Rauta-aika-sarjan alkaessa: ”Alussa odottelin vain, milloin Ilmari Turhapuro soittaa lurittelee huilullaan sen menestyskappaleensa euroviisuista.” Lause ilmaisee, millaisilla ennakkoluuloilla Loiri pyyhkii lattiaa, kun venyttelee repertuaariaan leikinlaskusta Leinoon.

Kirjan ansio on, että se kuljettaa töiden uskomattoman jännevälin rinnalla Loirin maailmankatsomusta. Hänellä on syvä kiinnostus mystiikkaan ja sielunvaellukseen. Speden tuotannoissa flow-tiloissa pöhköillyt Loiri mietti kautta vuosien mielessään bodhisattvan lupauksen antamista. Henkisiä kysymyksiä hän jakoi elämänkumppaneista Marita Hakalan ja työkavereista Vesa Vierikon kanssa.

Elämäkerrasta erottuu, että roolit eivät ole olleet taviksia vaan eksentrikkoja Rauta-ajan seppää ja Arto Paasilinnan ulvojamylläriä myöten.

Loirin taustajoukoilla on ollut 2010-luvulla hakusessa se, millaisia tilinpäätöksiä taiteilija antaa huikaisevasta urastaan. Hän on aina torpannut muistelmat. Vuonna 2016 ilmestynyt WSOY:n kirja oli yhdistelmä levyn making of -reportaasia ja Loirin ajatuksia haastatteluina.

Olisipa Otavan ja Tervon Loirista tullut ainakin vähän muistelmallisempi kuin mitä se on!

Sukupuolielämää ja huumekokemuksia Loiri-kirja ei korosta liikaa, vaan niillä on paikkansa. Uuno-osuus on lattea, muu värikkäämpää.