Viikon kulttuurivinkit
Iria Leinon näyttely on kevään kulttuuritapaus, ja sen ehtii nipin napin vielä nähdä. Lisäksi suosittelemme hollantilaista arkkitehtuuria ja hienostunutta ranskalaista jännityskirjallisuutta.
Näyttely: Kuvataiteilija Iria Leinon näyttely on kevään kulttuuritapaus
Iria Leino oli suomalainen taiteilija, joka asui ja työskenteli New Yorkissa. Hän menehtyi vuonna 2022, jolloin hänen loft-asunnostaan löydettiin noin tuhat maalausta. Buddhalaisuutta harjoittanut taiteilija karttoi julkisuutta, mutta hänen sunnuntaina päättyvä näyttelynsä on ollut yksi tämän kevään kulttuuritapauksista.
Iria Leino. Galerie Forsblom (Yrjönkatu 22, Helsinki) 4.5. asti.
Näyttely: Belgialaista arkkitehtuuria
Hollantilainen huokaa syvään. Matkaseurue on edennyt Arkkitehtuurimuseon kolmanteen kerrokseen, perusnäyttelyyn. Vieraita ei hengästytä suomalaisen arkkitehtuurin kunniakas historia vaan sen esillepano.
Helsinkiläisen uusrenessanssipalatsin korkea huone vilisee tekstiplakaattia tekstiplakaatin perään. Kuvia on ahdettu eri kokoihin yli ihmisen ymmärryksen. Näyttely muistuttaa kunnantalon muisteloseinää.
Arkkitehtuuri ja design todellakin tarvitsevat uuden AD-museonsa. Toisaalta parhaat arkkitehtuurimuseomme ovatkin vierailtavia rakennuksia eri ajoilta.
Vaihtuva näyttely on sentään onnistuneempi kuin perusnäyttely. Se ottaa tilan haltuun. Huoneisiin on rakennettu belgialaisarkkitehti Marie-José Van Heen suunnittelemia asuintiloja. Kokonaisuus muistuttaa kodin sijaan tyylikästä messuosastoa. Arkkitehti kertoo, ettei ole taiteilija vaan ongelmien ratkaisija.
Helsingin Etelärantaan 2030-luvulla rakennettavassa AD-museossa on järkeä vain jos sinne on varaa rakentaa muotokokeiluja aidossa koossa.
Silloin arkkitehtuuri voi houkutella ihmisiä, jotka pitävät myös elämisen pulmien ratkaisemisesta, ja kyllä, asuntomessuista.
Marie-José Van Hee: Auringon maalaamia koteja. Arkkitehtuurimuseo (Kasarmikatu 24, Helsinki) 14.9. asti.
Kirja: Epäilyttävän sivistynyttä
Guillaume Musso (s. 1974) debytoi romaanikirjailijana vuosituhannen vaihteessa ja on siitä lähtien pysytellyt yhtenä Ranskan suosituimmista ja myydyimmistä kirjailijoista. Julkaisutahti on ollut noin kirja vuodessa.
Ranskassa musso on vakiintunut käsite. Lukija tietää odottaa paitsi viihdyttävää rikostarinaa ja psykologisen oloisesti hahmoteltuja henkilöitä myös kulttuurisia viittauksia, jotka luovat mielikuvan tavallista älyllisemmästä ajanvietteestä.
Siltala on julkaissut Mussoa Anna Nurmisen suomentamana tuotannon tuoreimmasta päästä, ensin löyhästi yhteenpunoutuvan ”kirjailijatrilogian” Tyttö ja yö, Kirjailijoiden salattu elämä ja Elämä on romaani. Joku toinen on itsenäinen teos, mutta siinäkin vilahtelee viittauksia aikaisempien teosten maailmoihin. Musson aikaisempien kirjojen henkilöä, kirjailija Nathan Fawlesia, siteerataan Milan Kunderan ja Marcel Proustin rinnalla.
Tämänkertaisen musson juoni on näennäisen yksinkertainen: perijätär Oriana di Pietro löytyy surmattuna huvijahdiltaan. Jäljet johtavat tavanomaiseen epäiltyyn, aviomieheen. Eteläranskalaisen poliisityön rinnalla seurataan Orianan viimeisiä elinkuukausia, ja lukija alkaa aavistella tulevansa johdetuksi harhaan. Toistuvasti.
Musson viittauksilla leikkivää tyyliä on kuvattu jonkinlaiseksi kevytversioksi Umberto Ecosta. Yhtäläisyyttä italialaismestarin mysteereihin löytyy sitaattien runsaassa viljelyssä ja ovelassa tavassa rapauttaa itse tarinan luotettavuutta.
Suurin mussolaisuuden esikuva, johon kirjailija on viitannut myös haastatteluissaan, on psykologisen piinan taituri Patricia Highsmith. Highsmithin Lahjakas herra Ripley toimii osviittana Jonkun toisen yltäkylläisiin miljöisiin Milanossa, Luganossa ja Ranskan Rivieralla. Highsmith-yhteys myös opastaa lukijan epäilemään henkilöiden kertomuksia.
Epäluotettavista kertojista ja alter egoista huolimatta Joku toinen on edelliseen suomennettuun, fiktion ja toden rajaa puhkovaan Elämä on romaani -dekkariin verrattuna suoraviivainen kertomus henkirikoksen selvittämisestä. Angloamerikkalaisen ja pohjoismaisen rikosviihteen tulvaan turtuneelle lukijalle sen pienempien ja suurempien arvoitusten ratkominen kuitenkin maistuu kuin hienostunut drinkki Välimerelle ankkuroidun jahdin kannella, ja vahvistaa toivetta saada lukea suomeksi muutakin laatuviihdettä edes mannereurooppalaisista maista.
Guillaume Musso: Joku toinen. Suomentanut Anna Nurminen. 299 sivua. Siltala, 2025.
OIKAISU Juttua muokattu 5.5.2025 klo 19.24. Toisin kuin jutussa kerrottiin, arkkitehti Marie-José Van Hee ei ole hollantilainen vaan belgialainen.