Jumalat esiin!
Eurooppalaisuus näkyy Suomessa lähinnä taiteessa, ohjaaja Juhana von Bagh sanoo.
3
MIN
Teatterin lavalla on hämmentyneitä näyttelijöitä, teknikoita ja kaksi ohjaajaa.
Toinen ohjaa näytelmän medialle avoimia harjoituksia ja toinen yleisölle avoimia harjoituksia siitä näytelmästä, jonka aloituskohtaus se edellinen on.
Jumalat-näytelmän avoimet harjoitukset keräsivät Kansallisteatteriin runsaan yleisön. Kokeilu oli talossa ainutlaatuinen.
”Odotimme paikalle viittäkymmentä ihmistä, tuli 500”, kertoo näytelmän oikea ohjaaja Juhana von Bagh.
Se toinen, medialle avoimia harjoituksia osana näytelmää pitänyt, on Wanda Dubiel. Hän esittää näytelmässä kansainvälisesti menestynyttä teatteriohjaaja Anneli von Griecheniä, joka on kutsuttu tekemään tulkinta Sofokleen näytelmästä Kuningas Oidipus. Se on tarkoitus esittää Ateenan Akropoliilla osana Suomen ja Kreikan välisiä velkajärjestelyjä.
Jussi Moilan käsikirjoittama tarina kääntyy karnevalistiseksi, kun von Griechen löytää Sigurd Wettenhovi-Aspan hengessä tragedialle suomalaiset juuret. Yhteys löytyy Kalevalasta, joka muistuttaa Kreikan jumaltarustoja.
Näin voisi olla, sillä taide on todempaa kuin tosi, tähdentää von Bagh.
”Kullervon tarinan varhaisversio on paljon vanhempi kuin kreikkalainen kansantarina Oidipuksesta. Väite, että se on varastettu Suomesta, on iso ele: myös Suomessa voidaan tuottaa korkeaa kulttuuria.”
Näytelmän keskeiseksi teemaksi nousee teatterin taistelu romahtavassa taloudessa, mutta kiinnostavia ovat myös sen herättämät ajatukset eurooppalaisuudesta.
Suomessa koetaan von Baghin mukaan kroonista alemmuudentunnetta vanhempia kulttuureja kohtaan.
”Etsimme juuria kaikkialta muualta ikään kuin meillä ei olisi omiamme. Suomi on Kreikan tapainen maa, jonka yli on kävelty monia kertoja. Toisin kuin siellä, omat taikasanamme ovat kadonneet. Mutta ovat ne kuitenkin olleet olemassa.”
Vielä reilut sata vuotta sitten Suomessa oli tavallista asua savupirtissä korven keskellä. Kenties urbaani elämä säilöö kansanperinnön ytimen paremmin, kuten se on tehnyt Italiassa ja Kreikassa.
”Vanhasta suomen kielestä näemme, että täällä on ollut voimaa. Mutta se on mennyt jumala.”
Nykyisin suomen kieli tuntuu olevan rapautumassa. Mälli-lempinimen saanut helsinkiläinen Mall of Tripla -keskus workeryineen on törkeä esimerkki.
Samalla kulttuuriset juuremme kiinnostavat – se ilmenee muun muassa Ateneumissa, jossa ihmiset ”parkkeeraavat itsensä” kansallisromanttisten taulujen eteen.
”Samaan aikaan oman aikamme taiteilijoita pidetään ihan pelleinä.”
Mikä voisi tehdä taiteen merkityksellisemmäksi, von Bagh kysyy. ”Nykyisin kun taiteella ei ole nationalistisessa Suomessa selvää roolia.”
Se on erikoista. Jos emme puolusta omaperäistä identiteettiämme, niin mitä me puolustamme? Monikansallisia burgeriputkia, kiinalaisia halpatavaroita vai sitä Pasilan Mälliä?
”Taide on yksilön, yhteisön ja kansakunnan identiteetin tärkeimpiä muodostajia. Ihmisiä on helppo hallita, kun emme saa siitä energiaa ja elämme hypermaterialistisessa kulutusyhteiskunnassa.”
Mutta vanhoja jumalia ei voi tuoda palvottavaksi.
”Nyt pitäisi päästä kiinni siihen, mistä suomalaisuus tässä ajassa syntyy.”
Teatterin ja eurooppalaisen demokratian juuret ovat samassa kokoontumisen traditiossa. Kun jokainen käpertyy kokoontumisen sijaan oman näyttönsä hehkuun, koko eurooppalainen demokratia on vaarassa, Juhana von Bagh muistuttaa.
Vaikka EU:n lippu liehuu lain voimalla vielä Italiassa, Eurooppaa ja Euroopan unionia uhataan sotilaallisesti ja taloudellisesti nyt poikkeuksellisen voimakkaasti jokaiselta ilmansuunnalta, kuten Kiinasta, Venäjältä ja USA:sta.
”Kyllä eurooppalaisuus on mielestäni puolustamisen arvoista.”
Mutta kuinka eurooppalainen Suomi on?
Voiko Suomessa esimerkiksi Kansallisteatterin katsomossa kokea samanlaista eurooppalaisuuden alkukoti -tunnetta kuin Akropoliilla tai Forum Romanumilla?
”Jos eurooppalaisuus Suomessa jossain näkyy, niin taiteessa. Tuskin muualla.”
Jussi Moila, Juhana von Bagh: Jumalat. Kansallisteatteri (Vilhonkatu 11, Helsinki) 15.2.–28.4.2025.