Jonas Mekas: "Kuvaaminen on pakkomielle"

avantgarde
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tampereen elokuvajuhlien päävieras Jonas Mekas esittää arkea hienoimmillaan.

Pieni huone täynnä väsyneitä, tavallisen tylsämielisiä, keski-ikäisiä toimittajia. Huoneen keskellä istuu lakkaamatta pulputtava vanha mies, joka näyttää siltä kuin olisi karannut aikakoneella 1950-luvun beat-runoilijoiden kemuista tähän päivään.

jonas mekas

Lierihattuinen, tilaa karismallaan hallitseva Jonas Mekas, 84, on keskiviikkona alkavien Tampereen lyhytelokuvajuhlien päävieras. Häneltä nähdään järkälemäisen Megapolis-kaupunkikuvauksen lisäksi liuta kiinnostavia lyhytelokuvia.

Niissä amerikkalaisen avantgarde-elokuvan kummisedäksikin kutsuttu Mekas on usein tehnyt yhteistyötä lukuisien tunnettujen taiteilijoiden kanssa, Andy Warholista Yoko Onoon. Tampereen esityksissä nähdään esimerkiksi elokuvia, joissa runoilija Allen Ginsberg laulaa bluesia, John Lennon viettää syntymäpäiviään ja Andy Warhol vastaanottaa hovinsa kanssa elokuvalehden palkinnon.

“Minä en ole koskaan ehdottanut mitään, vaan minua on tultu kysymään töihin. Opetin Jackie Kennedyn lapsille elokuvaa, koska hän oli kuullut, että tunnen aiheen. Yokon puolestaan tunnen pitkältä ajalta siksi, että kun hän muutti Japanista Yhdysvaltoihin, hankin hänelle elokuva-alan lehdestä työpaikan.”

Elokuvapäiväkirjoja arjen ihmeistä

Mekasin teoksia on usein kutsuttu päiväkirjaelokuviksi sen vuoksi, että hän loihtii sävyltään lyyriset elokuvansa arkisista, jokapäiväisistä tilanteista. Parhaimmillaan niissä yhdistyy intiimi tunnelma arjen ihmeellisyyden kuvaukseen.

Eikä kamera ole pysähtynyt iän myötä. Tänä vuonna energinen Mekas on toteuttanut projektia, jossa hän tekee internetiin 365 elokuvaa, yhden joka päivälle. Yleensä kymmenkunta minuuttia pitkät lyhytelokuvat ovat mekasmaisia siivuja elämästä, enemmänkin eri käsialoilla tuherrettuja muistilappuja kuin varsinaisia tarinoita.

“Minulla on tuhansia tunteja käyttämätöntä kuvamateriaalia eri puolilta maailmaa. Halutessani voin hyödyntää sitä tai jotain nyt vastaan osuvaa hienoa hetkeä”, jatkuvasti kameran kanssa kulkeva ja tiedotustilaisuuttakin tallentava Mekas suitsuttaa.

Hän kuitenkin painottaa, että kyse on aina valintaprosessista, jossa ohjaaja päättää, mitä kuvataan ja mitä jätetään pois.

“On väärin sanoa, että vain ajelehtisin virran mukana. Kalat ajelehtivat, mutta ihminen voi aina vaikuttaa siihen, mitä tekee. Kuvaaminen on minulle mieluisa pakkomielle, mutta olen yksilö, joka valitsee itse kuvaamansa.”

Minkälainen hetki sitten on taltioimisen arvoinen?

“Sellainen, jossa tavoittaa arkisen tilanteen onnellisuuden tai kauneuden. En ole innostunut kuvaamaan maailman rumuutta tai masentavuutta, keskittykööt muut nykytaiteilijat siihen!”

Huominen on parempi

Kenties onnellisuuden painottaminen johtuu siitä, että Liettuassa syntynyt, aikuisena New Yorkiin muuttanut Mekas joutui toisen maailmansodan aikana vastoin tahtoa hylkäämään kotimaansa. Hän oli pakolaisleirillä ennen muuttamistaan Yhdysvaltoihin vuonna 1949.

“Kunpa minulla olisi siellä ollessani ollut videokamera käytössäni! Siitä vasta olisi syntynyt puhuttelevaa materiaalia.”

Mennyt on kuitenkin mennyttä, eikä sinne ole koskaan paluuta. Mekas katsoo herkeämättä eteenpäin ja suhtautuu tulevaisuuteen jopa liikuttavan tekno-optimistisesti.

“Meidän sukupolvemme haaveili siitä, että voisimme kahdeksanmillisillä elokuvilla saavuttaa laajoja yleisöjä, viedä sanomaamme “kaikille”. Ei se toteutunut. Sen sijaan nyt käynnissä oleva tekninen vallankumous vaikuttaa juuri noin. Voin tavoittaa elokuvillani ihmisiä Buenos Airesista Libanoniin ja kuvata missä tahansa, milloin tahansa. Se on mahtavaa!”

Teksti Ville Hänninen, STT

Aiheesta lisää
Wikipedia: Jonas Mekas
Internet Movie Database
Jonas Mekas Homepage
Tampere Film Festival