Kuin kuvastimessa

Edesmenneen taiteilijan myöhäistuotanto on koskettavaa ja itsevarmaa, Helen Korpak kirjoittaa.

kuvataide
Teksti
Helen Korpak
1 MIN

Viisi vuotta sitten syöpään menehtyneen taidemaalarin Johanna Ehrnroothin retrospektiivi Helsingin Taidehallissa on voimakkaan värikäs, mutta ei räikeä tai levoton. Hehkuvien oranssien, kylmien viininpunaisten ja kirkkaiden atsuurisävyjen yhteispeli on ihmeellisen harmonista. Näyttelytilassa taustalla soiva, hienovarainen ambient-ääniraita ikään kuin käskee katsojaa tarkastelemaan teoksia kaikessa rauhassa. On lupa lisätä omia, täysin subjektiivisia merkityksiä maalauksiin.

Tietyt Ehrnroothin taiteessa toistuvat motiivit – heijastukset, poimut, poiskääntyneet ihmishahmot – symboloivat hetkellisyyttä ja muistia. Kiitos mässyjen värien ja omaleimaisten, piirrosmaisen haparoivasti liikkuvien linjojen maalaukset eivät ole vain vaisua melankoliaa. Kaukoidän inspiroimat, kolmiulotteisille sermeille toteutetut maalaukset tuovat näyttelyyn paitsi kirjaimellista syvyyttä myös hillittyä dramatiikkaa.

Vaikka Ehrnrooth valmistui maineikkaasta ranskalaisesta École des Beaux-Arts -taidekoulusta jo vuonna 1983, retrospektiivin painopiste on 2000-luvulla. Kokonaisuudesta käy ilmi, että Ehrnrooth siirtyi viimeisinä aktiivisina vuosinaan kohti yhä abstraktimpaa monimuotoista ilmaisua. Myöhäisten teosten itsevarmuus ja vapautuneisuus koskettavat aidosti. 

Johanna Ehrnrooth: Chrysalis. Taidehalli (Nervanderinkatu 3, Helsinki) 26.10. asti.