Puhuvaa Bachia
Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin ja Tuija Hakkilan soitto ei jätä toivomisen varaa. Se on älyllisesti valpasta ja emotionaalisesti rikasta, Risto Nordell kirjoittaa.
Vuosien ajan Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch ja Tuija Hakkila ovat muodostaneet kamarimusiikkiduon, jonka levytykset esimerkiksi Johannes Brahmsin viulusonaateista ovat voittaneet useita kansainvälisiä levypalkintoja. Palkintosadetta voi ennustaa myös uutuudelle, jolla soivat Johann Sebastian Bachin kuusi viululle ja klaveerille sävellettyä viulusonaattia.
Duon soitto ei jätä juurikaan toivomisen varaa. Se on älyllisesti valpasta ja emotionaalisesti rikasta. Kummatkin taiteilijat reagoivat salamannopeasti musiikin antamiin impulsseihin sekä toistensa fraseeraukseen. Nopeissa osissa on vauhtia ja säihkettä. Samalla duo kykenee kuitenkin välttämään turboahdettua paahtamista, johon soittajien tekninen virtuositeetti joskus houkuttelee. Hitaat osat piirtyvät levollisina ja laulavina.
Edesmennyt kapellimestarilegenda Nikolaus Harnoncourt lanseerasi aikoinaan käsitteen sprechende musik, puhuva musiikki. Tällä tarkoitetaan muun muassa tarkasti artikuloitua soittoa, joka on mahdollisimman ekspressiivistä, toki oman tyylilajinsa puitteissa. Soittajien tehtävänä on karakterisoida musiikkia niin, että siitä muodostuu ikään kuin soitinten välistä vuoropuhelua, puhuvaa musiikkia.
Kaakinen-Pilchin ja Hakkilan oivaltava soitto on erinomainen esimerkki tästä periaatteesta. Vaikka hitaiden osien ”romanttisuus” voisi houkutella jopa 1800-luvun tyylisiin tulkintoihin, soittajat pysyvät tyylikkäästi barokin ajan estetiikassa. Soitinten välinen balanssi on erinomainen, kumpikaan soitin ei dominoi toista.
Äänityksessä kuuluu kauniilla tavalla äänityspaikan, Karjaan Pyhän Katariinan kirkon sopivan kaikuisa akustiikka.
Levyn miellyttävän sointimaailman yhtenä tekijänä ovat myös soittimet: Sirkka- Liisa Kaakinen-Pilch soittaa Rogeri-viulua vuodelta 1691 ja Tuija Hakkilan soitin on legendaarisen urkurakentajan Gottfried Silbermannin vuonna 1745 rakentaman fortepianon kopio.
Vaikka näitä sonaatteja yleensä levytetään cembalolla, Bach toki tiesi fortepianon olemassaolosta ja soitti itsekin sellaista.
Bachin kuusi viulusonaattia kuuluvat säveltäjänsä suosituimpaan kamarimusiikkiohjelmistoon. Jostain syystä sonaatteja ei kuitenkaan julkaistu Bachin elinaikana.
Musiikin sävellysajankohta on jäänyt myös arvailujen varaan. Bach-tutkija Julian Shuckburgh arvelee, että sonaatit olisi sävelletty ehkä vuonna 1725. Silloin Bach työskenteli Anhalt-Köthenin prinssin Leopoldin hovikapellimestarina ja sävelsi muutenkin runsaasti soitin- ja kamarimusiikkia.
Johann Sebastian Bach: Six Sonatas, BWV 1014–1019. Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, viulu & Tuija Hakkila, fortepiano. Ondine.