Tavalliseen ­Suomeen

Jenni Toivoniemi ohjasi Anna Brotkinin kirjoittaman tarinan isästä ja tyttärestä.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen
4 MIN

Aiemmat ohjaustyönsä Jenni Toivoniemi on yleensä luonut juuresta lähtien itse. Ideoinut, kirjoittanut ja ohjannut.

Ehkä tunnetuin on Seurapeli. Vuonna 2020 valmistunut draamakomedia luovan luokan kriiseistä tavoitti yleisöä koronamyllerysten keskelläkin, ja Toivoniemi voitti käsikirjoitus-Jussin. Treffit (2012) on edelleen ainoa lyhytelokuvasarjan suomalaisvoittaja Sundancen festivaaleilla.

Perhoset oli vapauttava erilainen hanke, jota käsikirjoittaja Anna Brotkin ja tuottaja Miia Haavisto olivat jo keskenään kehitelleet.

Perhoset tuli minulle syyskuussa ja kesällä kuvattiin. Tämä oli lahja siihen elämän­tilanteeseen”, Toivoniemi sanoo.

”Yleensä kaikki tuntuu kestävän niin pitkään.”

Toivoniemen kädenjälki on tunnistettava. Perhoset yhdistää draamaa ja komediaa hienovaraisemmin kuin Suomessa on tapana. Usein leveämpi pensseli ottaa vallan.

Kehys voi yllättää. Ollaan Seinäjoella Tangomarkkinoiden aikaan. Aksa Korttila näyttelee helsinkiläistynyttä ministerin erikoisavustajaa Siiriä ja Jani Volanen hänen edelleen seinäjokista, vähän julistavasti junttia isäänsä Petriä. Sattuman pakottama jälleennäkeminen on nahkea.

”Usein mun jutuissa olen yrittänyt vai­keaa kuviota, jossa keskellä on kireitä eli hankalia naisia. Sellaisia, joita on helppo vihata, koska he ovat niin raskaita”, ohjaaja sanoo.

”Yritän näyttää ihmisyyden ja syyt kireydelle, koska ne ovat ihan ymmärrettäviä.”

Siitä löytyi Siirin olennainen haaste.

”Ja toisaalta kiinnosti tämä ylioptimistinen konkurssiyrittäjän maailma.”

Toivoniemi muistuttaa, että tyttären ja isän suhde ei ole kovin yleinen aihe suomalaisissa elokuvissa. Isien ja poikien kitkaa on kyllä käsitelty.

Brotkin ja Toivoniemi eivät halunneet näyttää traumaattista suhdetta vaan aika tavallisia välejä, joissa on ongelmansa ja selvittämättömät kipukohtansa.

”Totesimme, että nyt päähenkilön moottori ei ole jonkun lapsuudentrauman läpikäyminen. Ei mennä sinne.”

Aksa Korttila teki Perhosissa ensimmäisen ison elokuvaosansa. Rooli on läpimurto, jollaisia ei joka vuosi nähdä. Energisen, sisäisesti kiehuvan Korttilan tilalle olisi mahdoton ajatella ketään muuta. Osa onkin kirjaimellisesti tehty hänelle.

”Kun kirjoittaa roolia tietylle näyttelijälle, miettii millainen hän on ja miten hän voi tuoda esiin hahmon kaikki puolet. Aksan piti olla vaikea mutta ei kauhea.”

Volanen roolitettiin ensin, koska ehdokkaita oli vähemmän. ”Yhtä laaja-alaisia komedianäyttelijöitä siinä miesten ikäluokassa on rajattu määrä.”

Korttilan valintaa vahvistivat yhteiset koekuvaukset. Niissä huomattiin, että näyttelijät ovat perfektionisteja – hyvä ohjaajalle. Sekä se, että he eivät näytä samalta, eli eivät ole ilmeisimmät tytär ja isä.

”Jos he silti tuntuvat uskottavilta yhdessä, ollaan aika pitkällä”, Toivoniemi sanoo.

Aikuiset on käsikirjoittaja Brotkinin tunnetuin työ. Sarja kertoo kalliolaisista nuorista aikuisista itseironisesti, samansuuntaisella otteella kuin Toivoniemen Seurapeli. Kaupunkilaisten pienuutta ja suuruutta oli helppo katsoa lempeän kriittisesti.

Toivoniemen mukaan Brotkin on häntä itseään kiltimpi, ainakin suhteessa henkilöihin. Perhosissa ylittyvät myös sukupolvien­ ja maantieteen rajat. Seinäjoki on yksi tarinan hahmo, juuri siksi, että se on niin tavallinen.

”Sama estetiikka on kaikissa keskikokoisissa suomalaiskaupungeissa. Emme korosta turistinähtävyyksiä ja Alvar Aalto -kortteleita. Pyritään suomalaisen sielun eikä matkailu­ominaisuuksien esittelyyn.”

Tangomarkkinat näyttäytyvät harmaana baaritelttamaailmana. Pilvilpoudan alla on myös muu Pohjanmaa, yksi Suomen elokuvallisimmaksi havaituista seuduista.

Lakeuskuvissa on romantiikkaa. Toivoniemi vertaa maisemaa mereen ja tunturiin. Mutta sitten on myös se tavanomaisuus.

”Inspiraatiota löytyi ajattelemalla Pohjanmaa Suomen Texasina, cowboymeininki jokapäiväisenä. Yleensä kun elokuvaan haetaan esteettistä kuvaa, poistetaan palohälyttimiä ja muuta. Tässä me vain lisäsimme arkista krääsää kuvaan.”

Suuri syy siihen, miksi Perhoset tuntui Toivoniemestä lahjalta, ei oikeastaan liity tähän elokuvaan.

Kun hanketta tarjottiin, hänen pitkäaikainen taiteellinen kotinsa oli syöksykierteessä. Toivoniemi on yksi tuotantoyhtiö Tuffi Filmsin perustajajäsenistä. Yli kymmenen vuoden ajan hän työskenteli Tuffissa.

Yrityssaneeraus ei pelastanut yhtiötä, joka asetettiin tänä vuonna konkurssiin.

”Se on traumaattinen asia ja monella tavalla hirveintä, mitä olen kokenut aikuiselämässäni.”

Tuffi tuotti myös muun muassa Selma Vilhusen elokuvia sekä episodielokuvan Tottumiskysymys.

Suruprosessi on aaltomainen, Toivoniemi sanoo. Keskeltä esiin nousee hyviä muistoja.

”Me kirjoitettiin luku elokuvahistoriaan. Saavutuksista voi olla ylpeä, vaikka loppu oli traaginen.”

Nyt kulttuuriala on yhä laajemmin vai­keuksissa, osin tukien leikkausten takia.

”Ei ympäröivä tilanne surutyötä helpota, mutta Tuffissa rakennettiin pohjaa. Eivät ammattitaito ja taiteelliset työkalut ole minnekään kadonneet.” 

Perhoset elokuvateattereissa 27.9.