Tie ei ole aina suora

Asiaa ei kauaa vatvottu, kun Mika Kaurismäki soitti ja pyysi Mielensäpahoittajan rakkaustarinan naispääosaan.

”Ai se rakastuu? Jes! Ei siinä hetkessä tarvinnut käsistä lukea”, Jaana Saarinen muistelee puhelua.

Hän näyttelee neljännessä Mielensäpahoittaja-elokuvassa taiteilijaa, joka on Heikki Kinnusen esittämän Mielensäpahoittajan vastakohta: innostuva, hetkessä elävä ja näkyvästi iloinen.

Rooli on Saarisen koko uralla vasta toinen pitkän elokuvan pääosa. Ura on pitkä, sillä debyyttinsä valkokankaalla Saarinen teki vuonna 1960. Hän oli tuolloin vasta viisivuotias, eikä enää muista Molskis, sanoi Eemeli, molskis! -elokuvan kuvauksista juuri mitään.

Saarinen kuvailee olleensa kiltti tyttö, joka teki mitä käsketään. Äiti opetti hänet lausumaan.

”Kaksivuotiaana lauloin jossain lastenjuhlissa, sitten olinkin Tarvajärven televisio-ohjelmassa. En muista esiintymishalua. Ei Molskis Eemelistä mitään uraa käynnistynyt, enkä koe ikinä pyrkineeni parrasvaloihin.”

Saarinen välttää sanaa ura, koska se on niin juhlallinen.

”Kysytään, onko ura ollut nousujohteinen tai laskeva. Mä menen eteenpäin, eikä tie ole aina suora, mutta eteenpäin on menty.”

Ammatinvalinnassa ei enää ollut mitään sattumanvaraista. Viidestä yrittämisestä huolimatta Teatterikorkeakoulun ovet eivät avautuneet.

Ennen freelance-aikaa Saarisella oli 25 vuotta kiinnitys Kotkan kaupunginteatteriin. 2000-luvun alkuvuosina hänestä tuli koko kansan tuttu Salattujen elämien Maarit Salinina.

”Laitosteatterissa oli kollegoita, jotka kesäloman päättyessä alkoivat heti laskea päiviä seuraavaan kesälomaan. Minusta se on elämän tuhlaamista. Tykkään tehdä töitä.”

Saarinen sanoo silti arvostavansa koulutusta ”viimeisen päälle” ja kuvailee menettäneensä Teatterikoulun ohittamisen vuoksi viiden vuoden opit, joita hän on yrittänyt paikata kursseilla. Näyttelijäntutkintoa ei ainakaan koskaan tultu kysymään.

”En tiedä, onko tieni ollut kivikkoisempi.”

Tunnustetuimpia elävän kuvan roolejaan Saarinen on tehnyt Auli Mantilan, Kaarina Hazardin ja Leea Klemolan tv-sarjassa Hopeanuolet, josta hän sai vuonna 2008 Venla-palkinnon, sekä Samppa Batalin omakustanne-elokuvassa Äiti.

Heittäytymisen taidosta tai tavasta kertoo se, miten Saarinen päätyi Jussi-ehdokkuuden tuoneeseen rooliin.

Saarinen ja Batal olivat aiemminkin jutustelleet muutamia kertoja, kun nuori ohjaaja-käsikirjoittaja oli vielä Tapiolan Kotipizzassa tiskin takana. Eräänä päivänä S-marketissa Batal tuli kertomaan Saariselle tekevänsä vihdoin elokuvaansa ja pyysi tätä päärooliin.

”Kun ihmisellä on todellinen halu tehdä jotain, hän tulee sanomaan sen suoraan. Siellä kaupassa juteltiin pitkään.”

Keskustelun alkupuolella Saarinen vastasi Batalille myöntävästi.

Vasta myöhemmin hän luki käsikirjoituksen ja hämmästyi. Se oli todella hyvä ja aivan omanlaisensa. Tarina kertoo miehensä murhasta tuomitusta keski-ikäisestä naisesta, joka vankilan jälkeen haluaa yhteyden tyttäreensä. Mikä rooli!

Seuraavana kesänä Saarinen oli tosin sitoutunut kesäteatteriin Mustioon. Batal välitti alustavia aikatauluja. ”Sanoin voi ei, olen kesän Mustiossa, mitä tehdään? Samppa sanoi, että tarkoitus onkin kuvata Lohjalla, sehän on lähellä. No, ajaisin edestakas.”

Näyttelijät harjoittelivat keväällä Batalin kotona. Saarisen lähtiessä ohjaaja kysyi, miten uskot jaksavasi, kun olet samaan aikaan kesäteatterissa.

”Sanoin, että en väsy koskaan. Enkä väsynytkään.”

Saarinen nauraa. ”Siitä on tullut sanonta, johon itse uskon: en väsy koskaan.”

Salatut elämät on vakituista työtä, näytön paikka – ja leima.

IMDb-tietokannan mukaan Saariselle kertyi sarjassa 512 jaksoa. Hän aloitti jo 1999. Jatkuva rooli loppui 2004, mutta Maarit Salin on palannut useita kertoja lyhyemmissä pätkissä. ”Se oli iso, monen vuoden työ ja mahtavan hauska rooli.”

Saarinen haluaa muotoilla tarkkaan sanansa siitä, katsotaanko Salkkareissa näyttelemistä ammattilaispiirissä vähän alaspäin. Kyllä katsotaan, tai ainakin silloin katsottiin.

”Mutta miksi mä kuuntelisin dissaamista siinä vaiheessa, kun itse olen siellä? Minulle se oli loistava kokemus.”

Saarisen poika Sampsa Tuomala aloitti Salkkareissa 18-vuotiaana ja on näytellyt siinä noin 700 jaksossa. ”Hän suhtautuu työhönsä erittäin kunnianhimoisesti, mistä olen kauhean ylpeä.”

Viime talvena Saarinen ohjasi Kuusamon näyttämölle Mika Myllyahon näytelmän Paniikki ja alzheimer-aiheisen näytelmän Nimeni on Susanna. Kesänsä Saarinen on paiskinut töitä kesäteattereissa. Tänä vuonna hän oli Heinolassa Vielä ehtii -näytelmässä.

”42 näytöstä vedettiin. Oli yllättävän kevyt kesä.”

Mielensäpahoittajan rakkaustarina on varma hitti, mutta Saarinen ei halua arvioida, vaikuttaako menestys uraan.

”Enkä ole miettinyt, pitäisikö pyrkiä enemmän vakaviin juttuihin, kun teatterissa olen enemmän farsseissa ja komedioissa. Mielensäpahoittajassa mulla on ainakin eri värinen tukka.”

Tuskinpa Salkkarit ainakaan mitään mahdollisuuksia katkaisi.

”Kukaan ei ole pakottanut yhteenkään juttuun. Kaiken olen ottanut vapaaehtoisena. Sitten pitää vain olla vastuussa, että tekee sen niin hyvin kuin osaa.”