Isän varjosta

animaatioelokuvat
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Goro Miyazakin ensimmäisestä elokuvaohjauksesta tuli menestys. Hänen pahin vastuksensa oli oma isä, kuuluisa Hayao Miyazaki.

(SK 37/2007)

Lihava kissa heiluttelee laiskana häntäänsä ikkunalaudalla. Se nuolee tassujaan, sukii viiksikarvojaan ja silmäilee vastaanottoaulaa kuin arvioiden.

Pian se tuijottaa arvoituksellisesti suoraan silmiin.

”Olet päässyt vieraaksi yhteen maailman tunnetuimmista animaatiostudioista. Ole ylpeä tästä mahdollisuudesta”, kissa sanoo päätään kallistaen. ”Studio Ghiblin elokuvissa kaikki on mahdollista, vain mielikuvitus on rajana. Niissä kissatkin osaavat vaikka mitä, myös puhua.”

Sitten kissa vaikenee ja alkaa taas puhdistaa turkkiaan.

”Tiedäthän”, se jatkaa ja osoittaa tassullaan yläkerroksiin. ”Jossain tuolla maineikas ohjaaja Hayao Miyazaki valmistelee uutta elokuvaa kultakalaprinsessa Ponyosta. Olet varmasti nähnyt hänen elokuviaan, ainakin Liikkuva linnan, Henkien kätkemän, Totoron ja Lähettipalvelu Kikin?”

”Mutta nyt et tapaakaan Hayao Miyazakia vaan hänen vanhimman poikansa Goro Miyazakin”, kissa pöyhöttää turkkiaan ylpeyttä äänessään. ”Hänen esikoiselokuvansa Maameren tarinat on ollut valtava menestys täällä Japanissa.”

Eläin ojentautuu lähemmäksi ja sen ääni hiljenee kuiskaukseksi.

”Studio Ghibli joutuu ennemmin tai myöhemmin tekemään nuorennusleikkauksen”, se muistuttaa. ”Ehkä se hetki on nyt tullut.”

Sitten se kertoo, miten Hayao Miyazakin, 66, ja toisen veteraaniohjaajan Isao Takahatan, 71, luomisvoima on pyörittänyt Ghibliä menestyksellisesti jo yli kaksikymmentä vuotta. Studio on julkaissut myös ulkopuolisten tekemiä animaatioita, kuten Suomessakin menestyneen Kissojen valtakunnan. Kahdelle ohjaajalle ei kuitenkaan ole löytynyt manttelinperijää.

”Hayao ei olisi halunnut pojastaan ohjaajaa”, kissa juoruaa ja pyörittää ihmetellen päätään. ”Japanin lehdistön mukaan he eivät juuri puhuneet toisilleen Maameren tuotannon aikana, vaikka työskentelivät samalla studiolla.”

Kissa laskee katseena, kun Goro Miyazaki, 40, saapuu aulaan. Hän on hoikka ja poikamainen eikä muistuta lainkaan isäänsä, pyöreäkasvoista satusetää.

Goro Miyazaki tervehtii ja pyytää sisälle studioon.

Ohjaajan selän takana lihava kissa iskee silmää ja puristaa etukäpälänsä riemuissaan yhteen – ja katoaa kuin taikaiskusta.

Museosta ohjaajaksi

Goro Miyazaki ei aikonut lainkaan animaatioalalle vaan opiskeli metsätieteitä yliopistossa. Hän työskenteli erilaisissa puisto- ja kaupunkisuunnitteluhankkeissa ennen kuin aloitti Ghiblissä. Kolmisen vuotta vierähti studion oman satulinnamaisen museon suunnittelussa ja toiset kolme vuotta sitä johtaessa.

”En tiedä, oliko opinnoistani hyötyä animaation ohjauksessa, mutta maisemaa katsoessa kokemani tunteet ovat varmasti siirtyneet elokuvaan”, Goro Miyazaki miettii.

”Kun elokuvan henkilö on jossain, yritän nähdä myös itseni samassa tilanteessa ja esimerkiksi sen, miten kameran liikkeellä ’nähdään’ maisemaa, välillä hitaasti, välillä nopeasti.”

Alun perin Maameren tarinoista piti tulla Hayao Miyazakin elokuva, mutta Miyazakin muiden töiden takia ohjaaja vaihtui. Rautakanslerin maineen saanut Ghiblin tuottaja Toshio Suzuki nimesi työhön Miyazakin pojan, jonka kokemukset japanilaisesta animaatiosta, animesta, olivat peräisin Ghibli-museosta.

Suzukin mukaan Goro Miyazaki oli ollut museon johtajana pätevä ja rivakka ja kyennyt nopeisiin päätöksiin. Kaiken lisäksi Ghibli-museo on ollut valtaisa menestys Japanissa.

Hieman epäilevät studioanimaattorit vakuuttuivat vasta, kun he näkivät nuoren Miyazakin luonnoksia Maameren tarinoiden käsikirjoitusta varten. Yksi näistä on päätynyt elokuvan julisteeseen. Siinä nuori poika ja jättimäinen lohikäärme kohtaavat toisensa.

Maameren tarinoiden valmistuminen on ollut kuin nuorukaisen ja lohikäärmeen taistelua, kun isä ja poika Miyazaki ovat ottaneet mittaa toisistaan. Japanilainen tv-kanava näytti Miyazaki-dokumentissaan, miten elokuvan esikatselussa Goro odottaa hermostuneena näytöksen alkua ja miten isä-Miyazaki sytyttelee miettiväisenä tupakkaa esityksen jälkeen.

Hayao Miyazakin tekeillä olevassa elokuvassa on hahmo, joka muistuttaa 5-vuotiasta Goroa.

”Se on varmaan kosto siitä, että menin tekemään Maameren tarinat”, kuittaa poika-Miyazaki vaikean keskustelunaiheen.

Maameren tarinat (katso trailerit)

Aiheesta lisää
Maameren tarinat (Rakkautta & Anarkiaa)
Goro Miyazaki (engl. Wikipedia)
Hayao Miyazaki (Wikipedia)
Studio Ghibli (Wikipedia)