Perusolettamia vaisusti

Esseistiikkaa julkaistaan Suomessa yhä vähän. Vähältä odottaa paljon, etenkin kun kyseessä on Tommi Melenderin kaltainen syvämietteinen ja vakuuttava esseisti.

Harmillisesti Ihmisen näköinen -kokoelman tekstit vaikuttavat ennemmin esseiden aloituksilta tai johdannoilta kuin ehyiltä kokonaisuuksilta. Aiheina ovat pääasiassa yhteiskunnallinen keskustelu ja maailmanpolitiikka. Melender analysoi Suomen, Euroopan ja Yhdysvaltain poliittista tilannetta. Lähinnä kirjoittaja tyytyy kuvailemaan jotain asiantilaa eikä kehittele ajatustaan sen pidemmälle.

Samanmielisenä teksteille on tietysti helppo nyökytellä: fasistiset letkautukset ovat kuvottavia, blokkipolitiikka näivettää poliittista kuvittelukykyä, venäläisestä kirjallisuudesta on moneksi. Nämä eivät kuitenkaan ole omaperäisiä oivalluksia vaan perusolettamia, jopa itsestäänselvyyksiä.

Melender on tunnettu elegantista tyylistään ja esseittensä intensiivisestä tunnelmasta. Onnistuneimmat kiteytykset ovat osuvia. Esimerkiksi julkinen keskustelu sosiaalisessa mediassa on ”päättymätön mielenkuohujen sarja, jossa tunne nujertaa tiedon, iskulause argumentin ja anekdootti faktan”.

Yleisesti ottaen kokoelman esseet ovat kuitenkin retorisesti vaisuja. Lausehelmien­ sijaan saa lukea truismeja, kuten ”ymmärtääkseen nykypäivää täytyy ymmärtää myös läheistä ja kaukaista historiaa” ja ”yksilöllisyytemme on näennäistä, koska ulkoiset normit ja odotukset vaikuttavat valintoihimme”.

Osa teksteistä käsittelee kirjoittajan työtä. ”Arvostelijan tunnustuksia” käy kompaktisti läpi kirjallisuuskritiikin kirjoittamisen perusasioita. Huijarisyndroomaa käsittelevä teksti on kokoelman parhaimmistoa, mutta sekään ei tahdo syventyä. Muistiinpanojen tekemistä käsittelevä ”Ulkoistettu muisti” on suorastaan tylsä.

Paikoin tuntuu kuin kirjoittaja pitäytyisi tahallaan sanomasta mitään odottamatonta. Pidättyväisyys näyttäytyy lähes koomisessa valossa liberalismin ongelmia käsittelevässä esseessä, jossa kirjoittaja muistelee nuoruusvuosiaan: edes pornokuvat eivät kiinnostaneet, kun niiden katselun sijaan oli mahdollista opiskella historiaa Kansa taisteli -lehdestä. En kaipaa esseetä pornosta, mutta uusia asentoja esseistin soisi ottavan. Pieni kitka ja mehukkuuskaan ei olisi pahitteeksi.

Melender kertoo, että yllättyminen on hänen suurimpia ilojaan kirjailijana ja lukijana. Sitä iloa ei Ihmisen näköisen parissa saa kokea. Toivottavasti esseisti on nyt saanut huilaustaukonsa ja pian Vantaalta kajahtaa taas. 

Tommi Melender on Suomen Kuvalehden avustaja.

Tommi Melender: Ihmisen näköinen. 288 s. WSOY, 2024.