Hölmöjä tuliaisia ja kipeitä muistoja

Elokuussa 2003 Katja Tukiainen esitteli maalauksiaan galleria Bakeliittibambissa Helsingissä.

Teksti Ville Blåfield
(SK 32/2003)

Lapsuudenkesänsä kuvataiteilija Katja Tukiainen, 34, vietti perheensä kanssa Italiassa. Eräänä kesänä perhe telttaili Gardajärven rannalla Salo-nimisen kaupungin lähistöllä, ja tältä matkalta Katjalle ostettiin uusi hieno koululaukku.

»Kun syksy tuli ja menin kouluun, en kehdannut kertoa kavereille, että meidän perhe oli ollut taas kesän Italiassa. Pelkäsin, että niille tulee paha mieli. Kaverit kehuivat laukkua ja minä sanoin vain, että se on ostettu Salosta», Tukiainen muistelee.

»Kaikki meni hyvin. Kaverit luulivat, että olimme olleet sukulaisten luona Länsi-Suomessa.»

Lapsuuden kesistä Tukiaiseen tarttui matkakuume, joka ei osoita laantumisen merkkejä. Intian-reissuiltaan hän on julkaissut sarjakuvakirjankin.

»Kai se on se elämystulva, jonka vieraassa kulttuurissa saa», Tukiainen pohtii.

Hän on jäsentänyt elämystulvaa maalauksiksi, joista on koottu näyttely helsinkiläiseen Galleria Bakeliittibambiin. Näyttelyn nimi on Tuliainen.

»Matkamuisto olisi ollut liian runollinen. Mulle tuliaisten täytyy olla sopivasti kitsch-henkisiä.»

»Oma kylpyhuoneeni on täynnä kitchiä, jota olen tuonut eri puolilta maailmaa. Olen yrittänyt pitää ne siellä, mutta jotenkin ne tuppaavat leviämään muuallekin asuntoon», helsinkiläinen Tukiainen nauraa.

Erityisesti Intiasta on löytynyt hienoja pikkuesineitä ja leluja. »Parasta on, jos löytää jonkin kyläkaupan, jossa myydään ihan hoopoja juttuja.»

»Hoopojen juttujen» kuvaamiseen Tukiaisen kolho, lapsenomainen tyyli sopiikin hyvin. »Jotkut ovat sanoneet, että työni ovat vilpittömiä ja myötätuntoisia. Se on kivasti sanottu.»

»Annan itselleni luvan tehdä sellaista kuin tulee. En pelkää virheitä.»

Intiassa Tukiainen pysähtyi kerran ihailemaan betoniseinään maalattua, kamalaa delfiinimainosta. »Se oli niin huonosti maalattu, että se oli jo hieno.»

Ei vain vaaleanpunaista

Tukiaisen maalauksia ja piirustuksia on pian esillä myös ryhmänäyttelyssä Amos Andersonin taidemuseossa. Helsingin Juhlaviikoille kootussa näyttelyssä seitsemän taiteilijaa kertoo Tyttöjen elämästä.

»Näyttelyyn etsittiin naistaiteilijoita, jotka kuvaavat töissään niitä kipeitäkin asioita, jotka liittyvät naiseksi kasvamiseen.»

»Tyttöjen elämä ei ole vain vaaleanpunaista.»

Tukiainen toivoo näyttelystä välittyvän sitä samaa myötätuntoa ja vilpittömyyttä, joista häntä on ennenkin kiitetty.

»Toivon, että tytöt näkisivät, että monet muutkin käyvät läpi samoja tuntemuksia. Niistä ei välttämättä puhuta avoimesti, mutta ne ovat yhteisiä kokemuksia.»

Ja lisäksi Tukiaisella on omakohtaisesti koettu viisaus jaettavana: »Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. Muiden hyväksynnästä ei kannata liikaa stressata.»