Arkeologeja­ ja haudanryöstäjiä

Alice Rohrwacherin elokuva kaivautuu menneisyyden kerrostumiin.

elokuva
Teksti
Kaisu Tervonen
3 MIN

Elokuvaohjaajan työ muistuttaa arkeologin hommaa, Alice Rohrwacher sanoo videon välityksellä.

”Siinä missä muut ihmiset näkevät kasan kiviä, arkeologi näkee historiaa. Arkeologin tehtävä on usein koota kokonaisuuksia pienistä paloista.”

Historia lävistää monella tasolla italialaisohjaajan tuoreimman teoksen La Chimera – sielujen aarteet. Brittiläinen Arthur (Josh O’Connor) on asettunut Italiaan sen historiasta intoutuneena ja päätynyt paikallisten toverien kanssa ryöstämään tuhansia vuosia vanhoja etruskien hautoja. Myös lähihistoria on läsnä. La Chimera sijoittuu 1980-luvulle, koska silloin tapahtui Rohrwacherin mukaan murros: materialismi valtasi ihmisten sydämet.

”Kaikkea voitiin myydä, kaikkea voitiin varastaa. Mikään ei ollut enää salaista tai pyhää.”

Rohrwacherin teosten on kuvailtu asettuvan neorealismin ja maagisen realismin välimaastoon. Ne ovat keränneet kehuja alkaen esikoisesta Corpo Celeste (2011).

The Wonders (2014) voitti Cannesin elokuvafestivaaln kakkospalkintona pidetyn grand prix’n, Happy as Lazzaro (2018) taas palkittiin Cannesissa parhaasta käsikirjoituksesta. Rochwacherin lyhytelokuva Le Pupille (2022) – johon suomalaisyhtye Cleaning Women on tehnyt musiikin – sai Oscar-­ehdokkuuden.

Italialaisen elokuvan kunniakas perinne on saanut Rohrwacherista arvoisensa jatkajan, ja ohjaaja myös arvostaa kyseistä historiaa. La Chimerassa on hänen mukaansa viitteitä niin Pasolinin ja Rossellinin teoksiin kuin Fellinin Roomaan. ”Elokuva on ikään kuin yhteistä muistia kaikille italialaisille”, hän sanoo.

La Chimera viittaa myös koko taiteenlajin historiaan. Rohrwacher on käyttänyt elokuvassa erilaisia kameroita ja filmejä Super 16:sta 35-milliseen, ja siinä nähdään myös valvonta­kamerakuvaa.

Historia on aineellista, se l­inkittyy teknologiaan.

”Ja nyt elämme digitaalisessa ajassa. Mistä sana digitaalinen tulee? Se tarkoittaa sormea. Mitä ovat sormet ilman kättä? Tarvitaan aina myös käden taitoa ja käsityötä, jotta voidaan tehdä elokuvia.”

Erityistä painoarvoa Rohrwacherille on etukäteistyöllä. Hänen käsikirjoituksensa ovat tarkkoja, kohtaukset etukäteen harjoiteltuja eikä mitään jätetä sattuman varaan. Kun Happy as Lazzaro -elokuvaan tarvittiin vanhanaikainen tupakkaviljelmä, työryhmä kylvi sen itse.

”Koko työryhmän tehtävänä on muodostaa vahva turvaverkko. Kaikki etukäteistyö ja kirjoitustyö ikään kuin luovat pohjan tälle trapetsitaiteilijan tekemiselle.”

La Chimerassa ”trapetsitaiteilija” on ennen kaikkea brittiläinen pääosanesittäjä Josh O’Connor. Hän on haastatteluissa kertonut kirjoittaneensa Rohrwacherille useita kirjeitä, sillä hän halusi palavasti tehdä töitä ohjaajan kanssa.

O’Connorin onneksi Rohr­wacher halusi La Chimeran päärooliin ulkomaalaisen näyttelijän, joka ei osaisi italiaa ennakkoon.

”Olin alun perin ajatellut, että tämä henkilö olisi hiukan vanhempi”, Rohrwacher sanoo. ”Mutta kun tapasin O’Connorin, olin varma, että sen täytyy olla hän.”

Ohjaaja sanoo pohjanneensa hahmon 1800-luvun romantiikan ajan brittinuorukaisiin, jotka tulivat Italiaan ihailemaan raunioita.

Itse Rohrwacher haluaa jättää tulevaisuuden arkeologeille muutakin kuin raunioita. Hän haluaa rakentaa jotain syvällistä ja kaunista, ”jotta meistä ei jäisi vain pommeja, ydinjätettä, muovia ja kaikkea inhottavaa”.

La Chimera on esimerkki hänen onnistumisestaan, vaikka se kertookin haudanryöstäjistä. Veijarimaiset hahmot eivät ole pahantahtoisia roistoja.

”Halusin tuoda esiin sen, ettei­vät nämä haudanryöstäjät ole millään tapaa poikkeuksellisia. Heistä on tullut materialismin terveitä lapsia.” 

Alice Rohrwacher: La Chimera – sielujen aarteet. Elokuvateattereissa 19.4.