Coppola kävi täällä
Francis Ford Coppola uskoo elokuvan tulevaisuuteen, vaikka pandemia ja suoratoisto uhkaavat koko taidemuotoa. Onhan hänellä vielä yksi mestariteos tekemättä.
Francis Ford Coppola luuli kuolevansa. Hän ehti tuntea monesti niin tehdessään Ilmestyskirja. Nytiä, elokuvaa, jota monet nyt pitävät yhtenä maailman parhaista.
Kuvaukset Filippiineillä olivat katastrofia katastrofin perään. Pääosaan värvätty Harvey Keitel sai heti alkuun potkut. Tilalle tuli alkoholisoitunut Martin Sheen, joka sai hengenvaarallisen sydänkohtauksen. Monsuuni tuhosi valtavat ulkolavasteet. Marlon Brando ei vaivautunut opettelemaan vuorosanojaan.
Budjetti paisui yli kaksinkertaiseksi. 37-vuotias Coppola itse oli paitsi elokuvan ohjaaja, myös rahoista vastuussa ollut tuottaja.
Kovin pitkälle ei auttanut, että Coppola oli juuri ohjannut ylistettyjä menestyselokuvia, kaksi ensimmäistä Kummisetää. Niiden välissä Keskustelu oli voittanut Kultaisen palmun, pääpalkinnon maailman arvostetuimmilla elokuvajuhlilla Cannesissa.
Epäonnistumisen pelko oli silti musertava.
”Minun keskeisin kokemukseni elokuvien teosta on, että ei ole hauskaa”, Coppola sanoo tietokoneen ruudulla Skype-yhteydellä.
”Aina paniikkia ja pelkoa.”
Video: Ilmestyskirja. Nyt -elokuvan (1979) traileri. Lähde: Movieclips Classic Trailers / Youtube. Jos et näe videota, voit katsoa sen täältä.
Joulukuussa 1976 Coppola oli suuruudenhullun elokuvahankkeensa vanki. Ilmestyskirja. Nytin leikkausversiota tutkittuaan hän ymmärsi joutuvansa vielä palaamaan perheineen ja sadan hengen työryhmän kanssa Filippiineille sään, sissisodan ja näyttelijöiden päihdekokeilujen armoille.
Joulukuussa 2020 Coppola on Saariselällä luksusmajassa maahantulokaranteenissa.
Maailmaa runtelee koronapandemia. Tälle reissulle 81-vuotias elokuvaohjaaja on lähtenyt vain yhden sukulaisen, pojantyttärensä seurassa.
Suomen-matkan tarkoitus: lomailla lapsenlapsen kanssa ja näyttää tälle kuuluisa jäähotelli. Tavata suomalaisia elokuvaopiskelijoita. Puhua Kansallisen audiovisuaalisen instituutin yleisötapahtumassa, joka tosin järjestettiin etänä.
”Ja voin myös puhua viineistä”, Coppola kertoo. Hänellä on mukanaan oman tilansa viinejä, joita helsinkiläiset ravintola-alan huiput pääsevät maistelemaan ohjaajalegendan seurassa.
Coppolan Suomeen tulolle riittää syitä. Eräs on kolmas Kummisetä. Se valmistui jo 1990, mutta nyt ohjaaja on leikannut elokuvansa uusiksi.
Nimikin vaihtui. Kummisetä III on nyt The Godfather Coda: The Death of Michael Corleone.
Coda, kooda, viittaa taidemusiikkiin. Sana merkitsee osaa, joka päättää kokonaisuuden.
”Kummisetä-trilogia on nyt uskoakseni valmis”, Coppola sanoo.
50 vuotta siinä kestikin.
Video: The Godfather Coda: The Death of Michael Corleone -elokuvan (1990, 2020) traileri. Lähde Paramont Pictures/Youtube. Jos et näe videota, voit katsoa sen tästä.
Coppola oli Hollywoodissa ihmelapsi. 31-vuotiaana hän voitti parhaan käsikirjoituksen Oscarin elokuvasta Panssarikenraali Patton.
Sitä ennen hän oli ohjannut elokuvan Sadeihmisiä. Se syntyi American Zoetrope -yhtiön omana tuotantona. Firman takana oli kaksi nuorta intoilijaa, Coppola ja George Lucas.
Paramount-studio oli ostanut Mario Puzon mafiaromaanin Kummisetä oikeudet. Ohjaajiksi oli maaniteltu aikansa huippuja Sergio Leonesta Arthur Penniin ja Otto Premingeriin. Kaikki sanoivat ei. Elettiin suuren murroksen aikaa: Easy Riderin jälkeen rahamiehetkin tajusivat, että nuorempi yleisö haluaa jotain aivan muuta kuin pompöösejä satuja, joilla Hollywood oli tottunut tuottonsa tekemään. Gangsterielokuvat nyt ainakin olivat jääneet muodista.
Tuottaja Robert Evans halusi elokuvan olevan aidosti etninen. Ohjaajankin pitäisi olla amerikanitalialainen, lähellä kulttuuria, josta tarina kertoi.
Coppola otti tehtävän vastaan, mutta ei kitkatta. Motivaatiota lisäsi oman firman talouskriisi. Lucasin esikoisohjauksen THX 1138:n kustannukset olivat kaatamassa American Zoetropea. Kummisedästä maksettaisiin hyvin.
Coppola nosti kioskikirjallisuutena pidetystä Puzon romaanista valkokankaalle sen, minkä ymmärtämiseen ehkä tarvittiin juuri amerikanitalialainen. Tarina kertoo perheestä.
Vaikka ohjaaja oli valittu persoonallisen näkemyksensä vuoksi, hän sai kamppailla Paramountin kanssa. Päätökset, jotka jälkiviisaasti tuntuvat nerokkailta, olivat aikalaisille käsittämättömiä. Kuten se, että Vito Corleonen, mafiaperheen patriarkan rooliin tulisi vasta 47-vuotias, tähteytensä hukannut ja äärimmäisen oikukkaana tunnettu Marlon Brando.
Kaiken huipuksi valmis elokuva oli pimeä, kirjaimellisesti. Siinä oltiin paljon himmeästi valaistuissa huoneissa – ja puhuttiin, puhuttiin, puhuttiin. Ja kuka oli peräti pääosaan nostettu nuorukainen Al Pacino?
”Nuorena saat potkut niistä samoista syistä, joilla perustellaan elämäntyöpalkintoja, kun olet vanha”, Coppola sanoo.
Kummisedästä tuli valmistuessaan siihen asti maailman menestynein elokuva. Se myös voitti parhaan elokuvan Oscarin.
Jatko-osa oli Paramountin idea. Coppola suostui tekemään sen, koska muuten sen ohjaajaksi olisi valittu joku muu. Kummisetä II on monien mielestä vielä ensimmäistä osaakin parempi elokuva.
”Nuorena haluaa menestystä. Hienon auton ja tyttöystävän. Sitten alkaa ymmärtää enemmän.”
Kolmas Kummisetä on eleginen tarina katumuksesta, miehestä joka ymmärtää myyneensä sielunsa. Se sai ensi-illassaan 1990 haalean vastaanoton sekä kriitikoilta että – ainakin trilogian aiempiin osiin verrattuna – yleisöltä. Sen valmistuessa Coppola ei enää ollut kova nimi.
Siinä missä hän oli Martin Scorsesen ja Steven Spielbergin rinnalla 1970-luvun tärkein amerikkalainen ohjaaja – menestysputki jatkui Ilmestyskirja. Nytin Kultaiseen palmuun ja kaikki odotukset ylittäneeseen yleisömenestykseen – hänen 1980-lukunsa oli floppikimara. Sen sijaan, että Coppola olisi tehnyt mitä parhaiten osaa, hän halusi kokeilla uutta.
Musikaali Suoraan sydämestä oli kunnianhimoisesti kokonaan studioon lavastettu rähjäromanttinen satu, jossa pääosia esittivät Tom Waits ja Crystal Gayle. Kipinä puuttui ja yleisö saleista. Coppola oli rahoittanut tuotannon osin omasta taskustaan.
Cotton Clubin piti olla uuden ajan gangsteritarina. Siinä oli Richard Gere, Diane Lane ja jazzia. Coppola tuli ohjaamaan elokuvan tuottaja Robert Evansin pyynnöstä – ja rahasta. Heikko suksee laskettiin Coppolan synniksi.
S. E. Hinton -filmatisoinnit Outsiders – kolmen jengi ja Taistelukala eivät nekään jääneet historiaan. Aikahyppykomedia Peggy Sue meni naimisiin oli sentään menestys.
1990-luku näyttää vielä laimeammalta: Robin Williams-komedia Jack ja rutiininomainen John Grisham -filmatisointi Sateentekijä eivät olleet elokuvia, joita odottaisi Kummisetien tekijältä. Niiden tekemisen syytä ei tarvitse arvailla. Tarjolla oli varmaa rahaa.
Kun amerikkalaismediat vuonna 1992 uutisoivat Coppolan kolmannesta konkurssista, hänellä oli velkaa 98 miljoonaa dollaria ja omaisuuden arvoksi laskettiin 53 miljoonaa dollaria. Kierteen takana olivat Suoraan sydämestä -elokuvan tappiot.
”En minä kaikesta selvinnyt”, Coppola sanoo. ”Konkurssit tuntuivat kaiken lopulta.”
Ikä toi mukanaan viisautta. Nöyryys tasapainotti kunnianhimoa. Ehkä ei tarvitse tehdä kaikkea!
”Nuorena haluaa menestystä. Hienon auton ja tyttöystävän. Sitä, että näyttää tärkeältä vanhempiensa edessä”, ohjaaja kuvailee.
”Sitten alkaa ymmärtää enemmän. Tiedon tavoittelu alkaa tuottaa suurinta mielihyvää. Ystävyys on tärkeämpää kuin vauraus tai kuuluisuus.”
Ohjaajalegendan arvo on noussut.
Francis Ford Coppolan ensimmäinen Suomen-vierailu tapahtui 2002, jolloin hän kävi Sodankylän elokuvajuhlilla. Isäntänä oli muiden muassa elokuvahistorioitsija Peter von Bagh. Tällä kertaa matkan kunnianarvoisin isäntä oli Sauli Niinistö, joka otti Coppolan vastaan presidentinlinnassa.
Sitä ei tiedä kukaan, mihin suuntaan elokuvataiteen arvostus ja Hollywoodin tulevaisuus ovat matkalla.
Samoilla hetkillä kun Coppolat saapuivat Suomeen, Yhdysvalloissa julkistettiin vuoden suurin elokuva-alan uutinen. Kymmenien vuosien perinne menee rikki, kun Warner-studio antaa elokuvansa samanaikaisesti valkokangaslevitykseen ja suoratoistopalveluun. Kärkkäimmät kommentaattorit julistivat jo elokuvateatterien tuomiopäivää.
Bisnesmyllerrykseen Coppola suhtautuu rauhallisesti. Asioilla on eri puolia. Esimerkiksi The Godfather Coda: The Death of Michael Corleonen kustannukset kuitataan suoratoistolevityksen tuotoilla.
”Olen optimisti”, Coppola sanoo.
”50 vuotta sitten teimme menestyselokuvia, jotka poikkesivat radikaalisti siitä, mitä yleisön ajateltiin odottavan. Kaikessa taiteessa on riski, tai sitten se ei ole sisällöltään merkityksellistä.”
Elokuvanteko on kallista, joten tämä kamppailu jatkuu aina.
”Studiot toki haluaisivat aina tehdä elokuvia ilman riskiä.”
Hollywood on taas kerran omistajanvaihdosten kourissa. Pandemia on kiihdyttänyt myllerrystä, jossa vahvoilla ovat teknologiayhtiöt.
”Nyt applet, microsoftit ja amazonit ostavat elokuvayhtiöitä, koska ne tarvitsevat sisältöä. Ne tietävät, että sosiaalinen media ei ole sisältöä.”
Elokuvastudioiden nykyisille omistajille, kaapelijäteille ja televisiofirmoille, elokuvat ovat Coppolan mukaan keino, jolla maksaa studioiden ostamisesta syntynyttä velkaa. Uudet omistajat ovat Coppolan näkemyksen mukaan niin rikkaita, että ne saattavat juuri siksi ymmärtää olennaisen.
”Sen, että ihmiset sitoutuvat inspiroivaan taiteeseen, sellaiseen joka jättää jäljen.”
Se, mikä ihmisiä todella koskettaa, ei muutu, vaikka jakelutavat ja teknologia muuttuvat. Yli puolen vuosisadan kokemuksella Coppola myöntää, että lopulta yleisö on pomo. Mikäli suuri yleisö haluaa nähdä elokuvan ensin elokuvateatterissa ja seuraavana päivänä kotonaan, sen se saa, hän toteaa.
”Puhutaan sisällöistä. Temppu on kuitenkin se, että annat kauniin kokemuksen. Jotain, mitä ei voi unohtaa”, hän sanoo.
”Taide on ihmiselle hyväksi. Kuin omena, se voi olla sekä herkullista että ravitsevaa.”
Coppola oli huippuvuosinaan juuri sitä, viihteen ja taiteen polttopisteessä, ihanne-Hollywoodin ruumiillistuma. Ilmestyskirja. Nyt on menestyksekkäimpiä Kultaisen palmun voittajia. Kummisedät pelastivat Paramount-studion talouskurimuksesta.
”Tehän olette pahempia kuin Paramount.”
Coppolan ensikommentti Helsingin-vierailun ohjelmasta sai isännät viilaamaan aikataulua.
Oodi-kirjaston elokuvateatterissa Reginassa järjestetyn aamuisen haastattelurupeaman jälkeen ohjaaja on silminnähden uupunut, eikä small talk luonnistu. Vielä otetaan valokuvia, ilman maskia ja korostetulla turvaetäisyydellä.
Kummisetä III:n uusi versio on esitetty 250-paikkaisessa salissa ainoastaan kymmenelle hengelle. Codassa on pieniä muutoksia, jotka tuovat esiin elokuvan perusteemaa. Rajuin ero aiempaan on alku: nyt Al Pacinon esittämä Michael Corleone näytetään jo ensi minuuteilla tekemässä hämärää bisnestä Vatikaanin, jumalallisuuden edustajien kanssa.
Harvat elokuvantekijät koskevat uudelleen teoksiin, joita ovat saaneet valmiiksi. Siihen on yksinkertainen syy: eivät ne siitä parane – ne olivat aina juuri sopivan hyviä, ne eivät kuitenkaan ole matkalla mestariteoksiksi.
Coppola on palannut monien parhaiden elokuviensa pariin pitkäjänteisesti tai pakkomielteisesti kuin taidemaalari, joka ei koe tavoittaneensa vielä asian ydintä.
Uusia versioita hän on leikannut Kummisedistä, Cotton Clubista ja Outsidersista – sekä Ilmestyskirja. Nytistä jo kaksi kertaa. Ensimmäinen, tunnin alkuperäistä elokuvaa pidempi Redux-versio valmistui 2001. Vuonna 2019 valmistui Final Cut, joka on Coppolan mukaan se täydellisin Ilmestyskirja. Nyt, johon hän kykenee.
Video: Ilmestyskirja. Nyt Final Cut -elokuvan (1979, 2019) traileri. Lähde StudiocanalUK/Youtube. Jos et näe videota, voit katsoa sen täältä.
”Olen yllättynyt siitä, miten paljon elokuvat paranivat”, Coppola sanoo.
Kerran valmistunut elokuva ei ole sellaisena pyhä.
”Pienet muutokset elokuvaan voivat muuttaa kaiken”, Coppola sanoo.
”Vertaan elokuvaa usein bensasytkäriin. Eikö se syty? Lisää polttoainetta. Nosta sydäntä. Eikö syty? Jatka pieniä säätöjä. Lopulta se syttyy ja aiempi näpertäminen unohtuu. Se toimii. Liekki valaisee.”
Itse elokuva on ainoastaan illuusio, varjoja seinillä. Tunne on yleisössä.
Oodi on suljettu yleisöltä koronarajoitusten vuoksi. Kirjaston sisäänkäynnin seinustalla istuu yhdeksänvuotias tyttö ja pelaa korttia seuralaisensa kanssa.
Hän on pojantytär Pascale Coppola. Hänen isänsä on muun muassa Wes Andersonin elokuvia käsikirjoittanut Roman Coppola ja tätinsä Sofia Coppola. Francis mainitsee kuin sivulauseessa sukunsa olevan elokuva-alalla jo nyt viidessä polvessa. Hänen isoisänsä Augustino Coppola rakensi 1920-luvulla varhaisen äänielokuvan Vitaphone-järjestelmiä.
Francisin menestyksen myötä perheestä tuli vaikutusvaltainen ja näkyvä. Nicolas Cage on Francisin veljenpoika, joka vaihtoi alalle tullessaan Coppola-sukunimensä, jottei joutuisi vastaamaan suosintasyytöksiin. Sisarenpoika Jason Schwartzman on myös menestynyt näyttelijä, ja hänen veljensä Robert Schwartzman on ohjaaja.
Siitä ei ole tietoa, tähtääkö Pascale elokuva-alalle. Nuorin ohjaava Coppola On Gia, jolta on valmistunut kaksi draamaa, Palo Alto ja Mainstream. Gia Coppolan isä oli Francisin ja hänen vaimonsa Eleanoran esikoinen Gian-Carlo, joka menehtyi veneonnettomuudessa 22-vuotiaana, Gian äidin Jacqui de la Fontainen ollessa raskaana.
Romanille ja Sofialle Francis on antanut yhden neuvon.
”Tehkää elokuvistanne henkilökohtaisia. Se on kiinnostavaa. Kyse ei ole siitä, kuinka hyvin teet elokuvan aiheesta, josta et välitä, vaan siitä, kuinka hyvin kerrot itsellesi tärkeän tarinan.”
Neuvo, jota hänen itsensä olisi pitänyt välillä noudattaa?
”Totta kai.”
Vuonna 2020 Francis Ford Coppola ei ole merkittävä uusien elokuvien tekijä. Tällä vuosituhannella hän on ohjannut kolme pientä elokuvaa, tuoreimman yhdeksän vuotta sitten. Sen nimi oli Twixt, se oli sävyiltään vino pienen budjetin kauhuelokuva, vampyyrijuttu, jota ei Suomen elokuvateattereissa levitetty. Arvostelut olivat pääasiassa negatiivisia.
Coppola haluaisi vielä palata elokuvantekoon. Isolla hankkeella on iso nimi: Megalopolis.
Kehittely alkoi parikymmentä vuotta sitten. Tavoitteena on tieteiselokuva, utopia, joka näyttäisi suuntaa koko taiteenlajille.
”Megalopolis on paisunut minussa kuin kasvain”, Coppola sanoo.
”Haluan taas tehdä suuren mittakaavan elokuvan.”
Megalopolis olisi huipentuma kilvoittelulle, halulle tehdä aina jotain uutta. Elokuva, jossa kaikki hänen keräämänsä taito ja osaaminen yhdistyisi. Kaikki tyylilajeista ja metodeista kerätty kokemus saisi huipennuksen.
Megalopolisista puhuessaan Coppolan äänessä on ensimmäistä kertaa epävarmuutta. Sellaista taiteilijan itsekriitiikkiä, joka vaimentaa monet ideat ennen kuin niitä kuullaan.
”Elokuva ei olisi halpa, koska tulevaisuuden esittäminen kuvina ei ole koskaan huokeaa”, Coppola sanoo.
”Käsikirjoitukseni myös ärsyttää ihmisiä.”
Tekemättömään elokuvaan liittyy romantiikkaa, suurta arvoituksellisuutta. Megalopolisin sisällöstä on puhuttu vähän, vaikka monet ovat lukeneet käsikirjoituksen: hanke oli vireillä jo ennen WTC-iskuja. Jollain tapaa ne olivat syy, miksi Coppola siirsi projektin hyllylle. Huhutaan, että Jude Law olisi sitoutunut pääosaan.
”Ennen pandemiaa ajattelin rahoittavani Megalopolisin itse, mutta nyt kaikki bisnekseni ympäri maailmaa ovat kiinni.”
Hän naurahtaa vähän ja palaa syihin, miksi ihmiset eivät ymmärrä mullistavia hankkeita.
”Strindbergin Neiti Julie ei noudattanut totuttuja näytelmän kaavoja, mutta kun sitä esitettiin, se oli sähköinen. Joskus pelkkä käsikirjoitus ei sytytä lukijoita.”
”Halu olla kokeellinen vähenee heti, kun pelissä on rahaa ja riskiä.”
”Herman Melville ajatteli, että Moby Dick unohdetaan. Tiedämme nyt, miten kävi.”
Coppolaan liittyvää kiinnostusta kuvaa se, että Kummisetien tekemisestä on juuri nyt menossa tuotantoon peräti kaksi draamaa. Oscar Isaac näyttelee kolmikymppistä Coppolaa elokuvassa Frances and the Godfather, jonka ohjaa Barry Levinson. Paramount tuottaa samoista tapahtumista tv-sarjaa The Offer, jonka Coppola-näyttelijää ei ole julkistettu.
Kummisedät ja Ilmestyskirja. Nyt palaavat tasaisin välein jakeluun. Niistä keskustellaan aina uudelleen.
Myös esimerkiksi Coppolan vuonna 1992 ohjaama Bram Stoker’s Dracula on noussut teoksena uuteen arvoon.
”Aika on taiteelle eduksi”, Coppola sanoo.
”Miksi jotkut 50 vuotta vanhat elokuvat ovat toivottoman vanhanaikaisia ja jotkut sata vuotta sitten tehdyt elokuvat häikäisevän moderneja? Se on taiteen taikaa. Taide ja ihmisten maku kehittyvät suurin loikkauksin.”
Coppola listaa ihailemiaan ranskalaisia taidemaalareita, joita ei aikanaan arvostettu. Claude Monet, Henri Matisse, Henri Rousseau… Menestyneemmät aikalaiset, jotka myivät enemmän kuin uraauurtavat impressionistit, taas on lähes tyystin unohdettu.
Samoin kirjailija Herman Melville avautui aikoinaan kirjeessä ystävälleen Nathaniel Hawthornelle, kuinka kukaan ei pidä hänen uudesta romaanistaan.
”Melville ajatteli, että Moby Dick unohdetaan. Tiedämme, miten kävi. Monista nyt suosituista elokuvista taas ei parinkymmenen vuoden kuluttua välitä kukaan.”
Ratkaisu on tehdä taidetta ei vain järjellä ja tavoitteellisesti vaan sydämellä ja kaikin rahkein.
”Niin minä törmäilin tieni eteenpäin”, Coppola sanoo.
Hän sanoo, ettei oikeastaan jaksa välittää, tehdäänkö Megalopolisia. Se ei ole tärkeintä. Coppola sanoo olevansa toiveikas nyt elämän suhteen. Hän on juuri lukenut loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan, ja on innoissaan. Vihdoinkin siihen oli aikaa! Hän puhuu hetken Proustista.
”Kai minä jotain tein oikein, kun nyt, 81-vuotiaana, minua näköjään yhä kuunnellaan”, Coppola sanoo sitten.
Ei ihme, kun takana on yksi loisteliaimmista urista.
”Minusta näytti oikeastaan aina siltä, että olen tuhon partaalla.”