Poika suljetusta kaupungista

Kulttuurit törmäävät murentuvassa Neuvostoliitossa.

elokuva
Teksti
Niina Holm

Kaikkien aikojen ensimmäinen inkerinsuomalainen pitkä näytelmäelokuva ei syntynyt hetkeäkään liian aikaisin.

”En ole tavannut itseäni nuorempaa inkerinpuhujaa”, sanoo Lauri Randla, 38, joka käsikirjoitti ja ohjasi Näkemiin Neuvostoliitto -elokuvan.

Randla vietti varhaislapsuutensa Neuvosto-Virossa inkerinsuomalaisten isovanhempien hoidossa. Kotikielenä puhuttiin inkeriä. Randla ei kuitenkaan kehdannut puhua kieltä julkisesti, vaan vastasi mummolleen viroksi tai venäjäksi.

”Virolaislapset luulivat, että mummolla on säteilyn aiheuttama aivovamma, ja että hän siksi puhuu viroa oudosti.”