Vapaus, vastuu, seksi, ystävyys
Suomalainen elokuva on kaukana takavuosien äijäahdistuksesta, Kalle Kinnunen kirjoittaa.
Elokuvan nimi on Tytöt tytöt tytöt. Se kertoo parikymppisistä naisista. Tytöt tekevät mitä tahtovat, toistetaan lopputekstien laulussa. Alli Haapasalon elokuvan raameissa saattaa olla julistavia piirteitä, mutta sisällä on huippuenergistä draamaa. Siitä todisteena on jo kilpasarjapaikka Yhdysvalloissa tärkeillä Sundancen festivaaleilla, jonne suomalaisilla näytelmäelokuvilla ei ollut asiaa ennen tätä vuotta.
Muoto on monella tapaa kompakti. Ilona Ahdin ja Daniela Hakulisen käsikirjoituksen tapahtumat on jaettu kolmeen perjantaihin. Päähenkilöt ovat smoothie-baarissa työskentelevät Mimmi (Aamu Milonoff) ja Rönkkö (Eleonoora Kauhanen) sekä ammattiuralle tähtäävä taitoluistelija Emma (Linnea Leino).
Mimmi ja Emma kohtaavat ja ihastuvat toisiinsa. Rönkkö etsii kotibileistä seksiä. Hän on epävarma, millaisesta läheisyydestä pitää, ja haluaa kokeilla.
Ollaan nuoruuden ja aikuisuuden rajalla, jossa vastuut ovat yhtä joustavia kuin käsitys siitä, mitä elämältä halutaan. Haapasalo havainnoi, ei totea. Välitöntä vaikutelmaa tukee paitsi Jarmo Kiurun kameran ketteryys myös kuvasuhde: se on neliömäinen eli kapea kuin vanhan ajan televisio. Ratkaisu ei lopulta tee elokuvasta pienempää vaan tuo ihmiset lähemmäs. Tunteisiin on turvallista etäisyyttä, kunnes iskevästi ei enää olekaan.
Näyttelijätyössä ei ole riitasointuja, mutta aivan omalla tasollaan Tytöt tytöt tytöt on seksuaalisuuden kuvauksena. Eurooppalaisen elokuvan feministisissä suuntauksissakin on seksuaalisen löytöretkeilyn kuvauksissa keskitytty usein transgressioon, hyökkäävään ja itsetarkoituksellisen rajuun rajojen rikkomiseen. Haapasalo esittää seksuaalisuuden elämän positiivisena osa-alueena, jossa on selvitettävää ja tavoiteltavaa ilman, että kenenkään tarvitsee tutkimusmatkoillaan satuttaa itseään. Varsinainen seksin harrastaminen ja paljas pinta jäävät lähes huomaamatta kuvan ulkopuolelle, yksityisasiaksi.
Puoleensavetävyys kiteytyy spontaaniin huumoriin sekä ihmiskuvaan: elokuva ei moralisoi ketään, ei edes Mimmin etäistä äitiä (Oona Airola) tai yöelämän himokkaita kundeja.
Suomalainen elokuva tuntuu kääntyneen ylösalaisin niistä äijäahdistus- ja karvapersemielikuvista, joita siihen lähtökohtaisesti liittyi vielä kymmenisen vuotta sitten.
Alli Haapasalo: Tytöt tytöt tytöt. Elokuvateattereissa. ★★★★★